Maria-Riitta Mällinen

Kaupunginvaltuutettu Rovaniemellä, Lapin Demareiden puheenjohtaja

Jokaiselle nuorelle kesätöitä

Nuorten asema koronaepidemian aikana on ollut erityisen vaikea, joten kesätyö on ensi kesänä monelle hyvin tarpeellinen. Kesätöillä on iso merkitys nuorille: hyvä kesätyö opettaa itsenäisyyttä, vastuun ottamista, laajentaa verkostoja ja mahdollistaa tärkeiden työelämätaitojen opettelun. Nyt on käännettävä kaikki kivet sen eteen, että kesätyöpaikkoja saadaan lisättyä.

Koronan vuoksi toiselta asteelta valmistuvat nuoret ovat erityisen hankalassa tilanteessa. Kokonaisvaltaista yhdessä tekemistä tarvitaan. Tämä on tärkeä yhteinen ponnistus: nyt tarvitaan kaikki mukaan nuorten kesätyötalkoisiin.

Rovaniemen kaupunki on jakanut vuosittain kesätyöseteleitä. Nyt täytyy vielä ottaa muutkin keinot käyttöön: palkata omia kesätyöntekijöitä sekä koordinoida ja kannustaa yrittäjiä palkkaamaan nuoria. Osallistetaan myös alueen yritykset ja yleishyödylliset yhteisöt kesätöiden tarjoamiseen.

Jätin Rovaniemen kaupunginvaltuuston kokouksessa 22.3. aloitteen, jonka tavoitteena on pyrkiä saamaan jokaiselle nuorelle kesätyöpaikka. Toivon, että kaikki – niin viranhaltijat, poliitikot kuin yrittäjät ja yhdistykset lähtevät mukaan kääntämään kaikki kivet, jotta jokaiselle nuorelle saadaan kesätöitä.