Elinvoimaa Lappiin

On tärkeää säilyttää Lapin elinvoimaisuus ja pitää Lappi asuttuna. Lappiin tarvitaan lisää työtä ja turvaa. Meidän on kehitettävä edelleen perusteollisuutta ja biotaloutta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä eri elinkeinojen yhteensovittamiseen. Matkailun kehittämiseen on laitettava panoksia, ja sen kestävyydestä on huolehdittava.

Lappi ja Suomi kuuluvat arktiseen alueeseen ja meillä on paljon arktista osaamista. Arktisuutta on hyödynnettävä yhteistyössä muiden valtioiden kanssa ja kestävästi. Esimerkiksi ympäristökatastrofien seuraukset juuri tällä alueella olisivat merkittäviä. On huolehdittava, että lappilaista puhdasta luontoa säilyy jälkipolvillekin.

Lappi pidetään asuttuna huolehtimalla riittävistä julkisista palveluista. Eihän kukaan muuta alueelle, josta on liian pitkä matka kouluun tai terveyskeskukseen. On ehdottoman tärkeää, että Lapissa on jatkossakin tarjolla laadukasta ja laaja-alaista koulutusta. Siksi on huolehdittava koulutuspaikkojen riittävyydestä ja mahdollisuudesta koko opinpolkuun peruskoulusta korkeakouluun Lapissa.

Lapissakin on parannettava työelämän laatua; Nollatuntisopimuksia tulee solmia vain työntekijän tahdosta. Pienyrittäjyyttä on tuettava parantamalla yrittäjien sosiaaliturvaa ja korottamalla arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa.

Työllä ja koulutuksella on mahdollisuus pitää nuoret Lapissa ja houkutella uusia ihmisiä muuttamaan eri puolille Lappia. Työn, koulutuksen ja julkisten palveluiden saatavuus luovat inhimillisen arjen, ja ovat avaimia Lapin elinvoimaisuuteen.

Vastakkainasettelua vai moniäänistä puhetta?

Lapin tulevaisuutta miettiessä olen ihmetellyt uudelleen ja uudelleen, miksi Lapin kehittämisessä luodaan jatkuvasti vastakkainasettelua. Liian usein vedetään jakolinja, jonka toiselle puolella ovat he, toisella puolen me.

Poliittinen keskustelu lehtien palstoilla ja toriparlamenteissa on kuin taistelua juoksuhaudoissa – kannat on lukittu ja samat argumentit toistuvat. Vastakkain ovat välillä kaivokset ja matkailu, välillä taas vesivoima ja luonnonsuojelu. Tuntuu ikävältä, että tiettyjen hankkeiden vastustajat leimataan uusien työpaikkojen vastustajiksi. Tämä on nähtävissä esimerkiksi Vuotos-keskustelussa.

Kuitenkaan politiikka, eivät myöskään luonnonvarapolitiikka ja maankäyttöön liittyvät kysymykset, ole mustavalkoista kyllä-ei -politiikkaa, jossa on vain yksi ainoa totuus. Pienillä paikkakunnillakin on aina eri tavalla ajattelevia ihmisiä.

Silti liian usein vaikkapa Lapin Kansan mielipideosastolla osoitetaan sormella, mikä on Lapin turmio tai pelastus. Tämä on mielenkiintoista – koska minun mielestä lappilaiset kuitenkin arjessaan ovat hyvin ymmärtäväisiä, sisukkaita ja toistensa auttajia, eivätkä mitenkään mustavalkoisia.

Miksi siis lappilaiset innostuvat tunteella tietyistä kehittämissuunnista? Entä miksi koetaan oikeutetuksi luoda vastakkainasettelua syyttämällä, luokittelemalla ja jopa pelottelulla?

Kohti kokonaisvaltaista matkailun kestävyyttä

IMG_1798

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansan Alakerrassa 26.2.2014

Maasto kuluu, kaikki eivät enää mahdu samalle kalapaikalle, kulttuuriperintöä hyödynnetään hallitsemattomasti – Utsjoen matkailuun liittyy monia ongelmia ja kielteisiä skenaarioita, jotka toteutuessaan estävät kestävyyden toteutumisen matkailussa. Kestävyys jaotellaan usein taloudelliseen, ekologiseen ja sosiaaliseen. Myös matkailun kestävyys nähdään yleensä jostain näistä kolmesta näkökulmasta. Kuitenkin jaottelu saattaa olla liian kankea, eikä sen kautta pystytä ymmärtämään tilannetta kokonaisvaltaisesti.

Utsjoen kirkonkylä Áilikkaan päältä kuvattuna: vasemmalla kaupat, keskellä kunnantalo, oikealla Saamensilta, Teno, tie Karigasniemen suuntaan. 18.9.2011. M-RJ

Kirkkotuvat: vas. kahvila, oik. käsityömyymälä, keskellä tupia. Kirkko sijoittuu kahvilasta vasemmalle, tien toiselle puolen. Mantojärvi (Máttajávri) sijoittuu tupien oikealle puolelle. 9.7.2011.

Tein pro gradu-työn Utsjoen kirkonkylän matkailun kulttuurisesta kestävyydestä. Tavoitteena oli selvittää utsjokelaisten asukkaiden kokemuksia kulttuurisen kestävyyden ongelmista ja toteutumisesta. Tutkimuskohteena oleva Utsjoen kirkonkylä on Utsjoen kunnan yksi kolmesta samansuuruisesta asukaskeskittymästä. Utsjoki on Suomen ainoa saamelaisenemmistöinen kunta, mikä mahdollistaa saamelaiskontekstissa tapahtuvan matkailun tarkastelun.

Tutkimusmenetelminä olivat osallistuva havainnointi, haastatteleminen ja sisällönanalyysi. Tein Utsjoen kirkonkylään vuonna 2011 kolme eripituista kenttämatkaa, joiden aikana havainnoin alueella ja haastattelin yhdeksäntoista Utsjoen kirkonkylässä tai sen välittömässä läheisyydessä asuvaa henkilöä.

Kirkkotuvat

Kirkkotuvat: vas. kahvila, oik. käsityömyymälä, keskellä tupia. Kirkko sijoittuu kahvilasta vasemmalle, tien toiselle puolen. Mantojärvi (Máttajávri) sijoittuu tupien oikealle puolelle. 9.7.2011.

Aineiston pohjalta voidaan todeta, että utsjokelaisten suhtautuminen matkailuun on myönteistä, mutta tiettyjä ongelmia on olemassa. Ongelmallisiksi ovat muodostuneet saamelaisen perinteen hyödyntäminen, sosiaaliset ja ekologiset muutokset sekä maankäytön ja elinkeinojen ristiriidat. Haastateltavat toivat kuitenkin esille myös ratkaisuja, joiden pohjalta on mahdollista saavuttaa kulttuurinen kestävyys, johon liittyy keskeisenä ajatuksena jatkuvuus.

Näistä ratkaisuista on muodostettu aineistolähtöisesti neljä pilaria, jotka liittyvät jatkuvuuden ja muutoksen dynamiikkaan. Pilarit muodostavat kokonaisuuden, jonka kautta on mahdollista pyrkiä kohti kestävyyttä ja jatkuvuutta. Näin matkailun kielteisiä vaikutuksia voidaan minimoida ja kasvattaa kulttuurin mahdollisuutta siirtyä sukupolvelta toiselle.

Kylätalo Giisá, jossa myydään utsjokelaisten niin saamelaisten kuin suomalaisten tekemiä käsitöitä, joihin tekijän etnistä taustaa ei ole merkitty. 11.6.2011.

Kylätalo Giisá, jossa myydään utsjokelaisten niin saamelaisten kuin suomalaisten tekemiä käsitöitä, joihin tekijän etnistä taustaa ei ole merkitty. 11.6.2011.

Ensimmäinen pilari kestävät matkailutuotteet: paikallisuus, laadukkuus, totuudenmukaisuus kuvastaa konkreettisesti paikallisuuden ja totuudenmukaisuuden tärkeyttä kulttuurin esittämisessä ja toteuttamisessa. Toinen pilari paikallisyhteisön kunnioittaminen ja arvostaminen puolestaan tarkoittaa matkailutoiminnan läpileikkaavaa huomioon ottamista ja kunnioittavien ratkaisujen asettamista ensisijaisiksi. Kolmas pilari matkailun hallinta ja rajojen luominen merkitsee yhteisiä pelisääntöjä ja niiden noudattamista. Neljäs pilari yhteistyön ja osallisuuden rakentaminen onkin eri näkökulmien yhteensovittamista ja yhdessä sopimista, joilla voidaan estää tilanteiden kärjistymistä.

Aineistolähtöiset pilarit ovat hyödyllinen lisä nykyisille teoriapainotteisille kestävyyden näkökulmille, ja näistä muodostettu kokonaisuus tuo lisänäkökulmia erityisesti alkuperäiskansojen ja luontaiselinkeinojen parissa elävien yhteisöjen tutkimukseen ja kestävyyden käsittelyyn.

 

Tiistaipäivän mietintää matkailun nurjapuolista

Olen kesän aikan kirjoitellut gradua. Olen miettinyt missä vaiheessa meidän yhteiskunta on muuttunut sellaiseksi paikaksi, jossa kaihdetaan rajoja. Tarkoitan sellaisia rajoja kuten sääntöjä ja kieltoja miten saa ja miten ei saa toimia. Jos esimerkiksi tiedetään, että saamelaiset eivät tykkää yhtään siitä, että suomalainen käyttää lapin pukua ilman yhteyttä saamelaisuuteen, miksi suomalaiset edelleenkin matkailupalveluissaan sitä käyttävät? Samalla todetaan, että meillä on oikeus eikä voi kieltääkään – eihän me eletä Neuvostoliitossa.

Tietysti toisten mielestä asiassa ei ole mitään ihmeellistä – kyse on kansallispuvusta muiden joukossa. Mutta tuleeko silloin ajatelleeksi niitä jotka vuodesta toiseen katselevat, kun puku puetaan väärin ja sen päällä esiinnytään falskisti?

Vuosi sitten olin ylioppilaskunnan vuosijuhlilla, joka pidettiin porokartanossa. Pihalla oli poroja ja vieraana toimi joulupukki. Tarjoilijoina olivat luonnollisesti lapin pukuun verhoutuneet naiset. Ja miten lapin puku liittyy tähän kuvioon? Milloin saamelaisuus on linkitetty joulupukkiin ja joulumatkailuun?

On vähintäänkin kyseenalaista toimintaa linkittää satuja ja todellisia kulttuureja, erityisesti alkuperäiskulttuureja. Nämä yhteisöt, joiden elementtejä käytetään eivät useinkaan hyödy taloudellisesti tilanteesta. Ja samalla kulttuuri yhdistetään, johonkin mihin se ei kuulu ja luodaan uusia stereotypioita.

Kyllä Rovaniemen matkailu pärjää ja porskuttaa ilman saamelaisuuden hyväksikäyttöä. Onhan täällä edelleenkin ne totut ja joulupukki. Unohtamatta ihan suomalaista kansanperinnettä. Ehkä olisikin toivottavaa, että hyödynnetään sitä paikalliskulttuuria tai luodaan ihan uusia juttuja.