Tasa-arvoseminaarin avaus: Naiset muuttuvassa yhteiskunnassa

tasaarvoseminaari

Lapin Demarinaisten ja Lapin sosialidemokraattisen piirin yhteinen tasa-arvoseminaari pidettiin 14.5. Laurin pirtillä Rovaniemellä. Avauspuheenvuoro mukaili tätä:

Viimevuosina ilmapiiri on voimakkaasti mennyt siihen suuntaan, että feminismi on kirosana ja tasa-arvo on saavutettu. Ja onhan totta, että Suomessa naisten on helpompi hengittää kuin monessa muussa maassa. Kuitenkin edelleenkin kotihoidontuen käyttäjistä yli 90 prosenttia on naisia. Lähisuhdeväkivallan uhreista suurin osa on naisia ja lapsia. Pörssiyhtiöiden johtajina naisia on vain muutama. Naisten on edelleenkin tehtävä moninkertainen määrä työtä edetäkseen urallaan, niin työelämässä kuin politiikassakin. Naiset ovat edelleenkin liian usein sihteereinä tai kahvinkeittäjinä. Vähättelyä riittää.

Minullekin on suoraan sanottu niin lehtien palstoilla kuin Twitterissä, kun olen puhunut verotuksesta tai ulkopolitiikasta, etten saisi ottaa kantaa, koska en asiasta tiedä mitään. Mennessäni ensimmäiseen valtuuston kokoukseen 2. varavaltuutettuna, minulta kysyi korkeassa asemassa oleva miespoliitikko: näin moniko teillä on poissa, eivätkö muut päässeet?

Nämä ovat aivan pieniä ja aika mitättömältä tuntuvia lauseita, mutta kun näitä kuulee jatkuvasti, huomaa itsekin kaavan. Sama toistuu sovinistissa vitseissä – kun niistä mainitsee, saa nopeasti pilkunviilaajan maineen. Silti itse en ole hiljaa, vaan yritän hienovaraisesti tuoda esille, ettei tällainen puhe ole suotavaa. Useinhan puhuja itse ei huomaa vitseissään olevan mitään vikaa, eihän kukaan yleensä aivan tahallaan halua toisen mieltä pahoittaa. Tai niinhän sitä voisi luulla.

Kun viime vuosina maahanmuuttokeskustelu ryöpsähti käsistä, alkoi samalla vihapuhe naisia kohtaan. Voi sitä herjausviestien määrää, jota SONK:n puheenjohtaja Hanna Huumonen saa osakseen. Hanna aloitti kampanjan VM-lehteä vastaan ja on saanut tuntea kuinka häntä nimitellään vaikka miksi. Tämähän kohdistuu myös muihin naisiin, ei vain sellaisiin, jotka toimivat avoimesti suvaitsevaisuuden puolesta. Näitä törkeitä kommentteja lähetetään aivan omilla nimillä.

Aivan kuin yhtäkkiä olisi herätty siihen, että naisethan ovat ja toimivat, tekevät uraa. Ja näin heitä sitten yritetään hiljentää, rajoittaa meidän sananvapautta ja myös toiminnanvapautta. En tiedä onko tasa-arvon saavuttaminen aaltoliikettä, välillä mennään huimia askelia eteenpäin, sitten tulee välillä takapakkia, kun kehitys meneekin käytäntöön. Meidän naisten onkin pidettävä huoli siitä, että miehillekin jää edelleen rooli ja että jäljelle jää yhdessä tekeminen. Kaikilla olisi tunne, että heillä on oma roolinsa ja paikkansa yhteiskunnassa.

No ainakaan Suomessa ei miesten luulisi pelkäävän naisten astuvan varpailleen. Nykyhallitus on omalla karulla perhepolitiikallaan antanut suuntaviivat sille, millaisen yhteiskunnan he haluavat. Päivähoitomaksujen korottaminen, ryhmäkokojen suurentaminen ja naisvaltaisten alojen palkanalennukset ohjaavat naisia jäämään entistä pidemmiksi ajoiksi kotiin. Harvoin perheessä tehdään tietoisia valintoja, että sinun ura jäänyt tauolle, vaan taloudelliset seikat ohjaavat huomaamatta perheitä päätöksenteossa. Harvoin tulee pohdittua, mitä tapahtuu erotilanteessa tai onko se edes mahdollista, kuinka poissaolo työelämästä vaikuttaa palkan suuruuteen ja eläkkeeseen.

Ja miten kotivastuun oleminen naisella ja työvastuun ollessa miehellä, vaikuttaa naisten mahdollisuuteen toimia ja päättää omista asioistaan itsenäisesti. Suomessa on pitkään taisteltu siitä, että naisillakin olisi mahdollisuus itsenäiseen elämään, ja tämä kehitys murennetaan muutamassa vuodessa.

Minua turhauttaa se, että yleinen ilmapiiri on niin naisvastainen ja tasa-arvoa väheksyvä, samaan aikaan kun tehdään hallituksen taholta näin radikaaleja päätöksiä.

Mutta onhan kehitys ollut myös myönteistä, jos ottaa riittävän laajan mittakaavan. Me olemme täällä tänään juhlistamassa 150 vuotista Miina Sillanpäätä. Hän kasvoi Suomessa, jossa oli nälkävuosi ja lapset joutuivat töihin jo nuorena, miehen olivat naisten huoltajia. Miinakin aloitti työteon jo 8-vuotiaana naulatehtaassa ja teki 12-vuotiaana 12 tunnin työpäiviä puuvillatehtaan kehräämössä. Köyhästä torpan tytöstä tuli kansanedustaja, kun Suomeen valittiin ensimmäinen eduskunta vuonna 1907.

Sillanpää oli kansanedustajana vuoteen 1948 saakka ja toimi mm. ministerinä, lopulta talousneuvos. Hän ajoi aluksi erityisesti piikojen aseman parantamista, ja sittemmin hyvinvointivaltion luomista. Miina Sillanpäätä lähellä olivat erityisesti palvelijattarien asema ja työolot, lastensuojelu, yksinhuoltajaäitien asema ja naisten asema yleensäkin ja työväensuojelu. Hän perusti ensikodin. Hän oli omanaikansa supernainen. Voi vain ihailla sitä tunteenpaloa, jonka voimin hän sen ajan maailmassa yritti luoda jokaiselle hiukan paremman ja turvallisemman arjen.

”Ei koskaan saa sanoa: minä en osaa, vaan vaikeimmissakin tilanteissa pitää sanoa: minä yritän”

 

Meillä on täällä tänään puhumassa kaksi vahvaa naista: Outi Korpilähde ja Saara Koikkalainen.

FT Outi Korpilähde on syntyisin Rovaniemeltä ja toiminut pitkään opettajana Inarissa. Hänen väitöstutkimuksensa käsitteli suomalaisvaimojen asemaa, paikantumista ja toimijuutta saamelaisyhteisössä.

Hänen puheenvuoronsa aiheena on naisen paikka pohjoisen yhteisössä, esimerkkinä riukuvaimot.

YTT Saara Koikkalainen on yliopistotutkija, joka on tutkinut esimerkiksi korkeasti koulutettuja suomalaisia EU-maiden työmarkkinoilla ja kansainvälisiin muuttoihin liittyvää päätöksentekoa ja mielikuvituksen roolia tuossa päätöksenteossa.

Alun perin Joensuusta kotoisin oleva Koikkalainen on opiskellut Lontoossa (UK), työskennellyt Solidaarisuuden projektipäällikkönä Kampalassa (Uganda) ja ollut tutkijavaihdossa Kaliforniassa (USA) ja Firenzessä (Italia). Tällä hetkellä hän työskentelee Koneen säätiön rahoittamassa Matkalla ajassa ja paikassa – turvapaikanhakijat pohjoisessa Suomessa –tutkimushankkeessa.

Hänen puheenvuoronsa otsikkona on ”Suomesta maailmalle – suomalaiset naiset ja kansainvälinen muuttoliike”.

Lämpimästi tervetuloa kaikille!

Kielipesien rahoitus riittävälle tasolle

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa ja Uudessa Rovaniemessä 30.8.

Usein juhlapuheissa puhutaan kauniisti vähemmistöistä ja heille kuuluvista oikeuksista. Kukapa kieltäisikään esimerkiksi sitä että EU:n ainoalle alkuperäiskansalle kuuluu oikeus kieleensä ja kulttuuriinsa. Taloudellinen tilanne on kuitenkin hyvin vaikea, myös valtio joutuu tekemään leikkauksia. Jokainen leikkaus tuntuu siihen kohdistuvassa ryhmässä. Kuitenkin leikatessakin kyse on aina arvovalinnasta, minkä uskomme olevan tärkeintä.

 

Nyt on vihdoin aika paikata menneitä virheitä ja esivanhempiemme päätöksiä, jotka kohdistuivat saamelaisiin. On erittäin hienoa, että koko oppikouluvelvollisuuden voi suorittaa vaikka pohjoissaameksi. Kuitenkaan koulussa opetettava kieli ei aivan riitä. Esimerkiksi inarinsaamenkielen elvyttämisessä suuressa roolissa olivat kielipesät, joissa lapset oppivat käytännönläheisesti arkipäivän sanastoa.

 

Tehokas kielenoppimismalli on otettu käyttöön myös muissa saamenkielissä ja muualla Lapissa. Näin myös ne lapset, jotka joskus ”menettivät” suvussa puhutun kielen, pääsevät mukaan kulttuurinsa ehkä merkittävimpään osa-alueeseen, äidinkieleen.

 

Koska kulttuuri- ja kielipesät on todettu tehokkaiksi tavaksi elvyttää ja säilyttää kieltä, niiden toimintaan myönnettiin jo seuraavalle vuodelle lisärahaa. Kuitenkin taloudellisen tilanteen haasteista johtuen esitetty leikkaus vuodesta 2013 on kirpaiseva, 200 000 €. Raha on pieni valtion kassassa, mutta suuri niille kaikille saamelaisille, jotka haluavat päästä oppimaan omaa kieltään.

 

Suomessa on parannettava alkuperäiskansan asemaa ja varmistettava kielen ja kulttuurin jatkuvuus. Nyt on tehtävä arvovalinta, joka tukee saamenkielten vahvistumista.