Toimintaa valtuustossa

Lämpimistä ilmoista huolimatta tämän viikon illat ovat kuluneet mielenkiintoisissa kokouksissa. Maanatain valtuustossa oli hyväksyttävänä kaupunkistrategia. Niin, ”Arktisuudesta ammentaen – hyvää elämää luoden”. Vaikka strategia olikin paikoin sekavasti ilmaistu eikä mittareilla ollut vastinetta tavoitteissa, sisällöllisesti se oli kattava.

Tyypillisesti valtuustoryhmiltä tuli siihen vielä kritiikkiä, esimerkiksi etiikan ja ekologisuuden puuttuminen kestävästä taloudesta, mutta ylläripylläri muutosehdotuksia ei tullut. Me olimme töissä kuitenkin hioneet arktisuutta koskevat osiot paremmiksi. Varanainen pääsi töihin!  Olin ajoissa yhteydessä valtuustoryhmiin ja tulostin jokaiselle valtuutetulle oman paperin esityksistä. Näin muutoksien ollessa hyviä kaikki ryhmät kannattivat niitä. Muitakin hyviä lisäysehdotuksia tuli, mutta yllätyksellisyyden vuoksi niitä muutettiin ponsiesityksiksi. Toivottavasti nekin päätyvät seuraavaan strategiaan. Ounasvaaran koulun remontti viritti keskustelua kunnan rakennuksien kunnosta ja kaavoituksen osalta oltiin tyytyväisiä.

Keskiviikko vierähti puolestaan vapaa-ajanlautakunnan kokouksessa. Illan aikana kuulimme Lappsetin ja liikuntahankkeiden esittelyt. Lisäksi saimme lisää tietoa nuorisopalveluiden asiakaskyselyistä ja etsivästä nuorisotyöstä. Todella tärkeitä ja mielenkiintoisia aiheita!

Lisäysesitys: Liite 1, Rovaniemen kaupunkistrategia
Koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (sivu 5), Tavoitteet
Esitän,
2. ranskalainen viiva: ”Rovaniemen asema arktisen alueen osaamiskeskuksena vahvistuu”
MUUTOS: vahvistuu-sana alkuun asema ja arktisen väliin
LISÄYS: ja Euroopan unionin arktisena keskuksena
UUSI MUOTOILU: Rovaniemen asema vahvistuu arktisen alueen osaamiskeskuksena ja Euroopan unionin arktisena keskuksena

4. ranskalainen viiva: ”Arktinen olosuhdeosaaminen jalostuu”
MUUTOS JA UUSI MUOTOILU: ”Rovaniemen arktisuus muuttuu brändiksi, joka houkuttelee kaupunkiin uusia arktisia olosuhdeosaajia”

6. ranskalainen viiva: ”Alueelle rakennetaan verkostomainen tutkimus- ja kehitysalusta (korkeakoulut, oppilaitokset, kaupunki, palvelujen tuottajat) edistämään innovaatioita”
LISÄYS: ja alueen toimijat verkostoituvat vahvasti kansallisesti ja kansainvälisesti
UUSI MUOTOILU: Alueelle rakennetaan verkostomainen tutkimus- ja kehitysalusta (korkeakoulut, oppilaitokset, kaupunki, palvelujen tuottajat) edistämään innovaatioita ja alueen toimijat verkostoituvat vahvasti kansallisesti ja kansainvälisesti

Maria-Riitta Mällinen, SDP

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *