Vappupuhe 2016

Buorre ustibat! Rakkaat toverit. Hyvät kuulijat!

vappu2016

Tuntuu mukavalta pitää vappupuhe tänä vuonna juuri täällä, koska olemme asuneet mieheni kanssa melkein vuoden Inarissa. Olen Rovaniemeltä kotoisin, mutta Inariin minut toi pohjoissaamen kielenopinnot. Onkin ollut oikein mukava vuosi Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, jossa olen saanut tutustua myös saamelaiskäsitöiden maailmaan – olen tehnyt sisnalaukun, hopeatöitä, luusoljen ja useammat karvakengät. SAKK:lla on kyllä oma paikkansa ja roolinsa Lapin koulutuskokonaisuudessa. Haluan myös kiittää siitä lämpimästä vastaanotosta, jonka olemme Inarissa saaneet.

Mutta toverit – vappu on työväenjuhla, joten tämä on se päivä, jolloin täytyy puhua ihanien elämäkokemusten lisäksi myös työelämästä ja yhteiskunnallisista muutoksista. Valitettavasti viime aikoina ne ovat olleet lähinnä kielteisiä. On ihmeellistä, miten nykyhallitus keksii niin hulluja esityksiä, joita tulee koko ajan, mutta perustelut jäävät hämärän peittoon. Tämä hallitus on tyytynyt perustelemaan päätöksiä pelkällä pakollisuudella ja valtionvelalla, jota muuten nykyinen hallitus ottaa lisää huimista leikkauksista huolimatta.

Me tulevat sukupolvet kyllä arvostamme huolenpitoa ja toimivia palveluja, mutta näillä leikkauksilla tuleville sukupolville tuleva velka on muutakin kuin rahallista velkaa. Viime laman aikaan tehtiin myös leikkauksia, ja vaikka niillä kyllä saatiin talous elvytettyä, samalla heikennettiin hyvinvointivaltiota: palveluita ja tukia. Tutkimuksissakin on todettu, että viime laman lapset ovat edellisiä sukupolvia useammin hukassa: tämä näkyy suoraan mielenterveystilastoissa ja syrjäytettyjen nuorten määrässä. Oikeistohallitus ei ole oppinut tästä mitään, vaan koulutuksesta ja tutkimuksesta leikattiin kaikkiaan 3 miljardia ja leikkaukset koskivat koko opintopolkua: varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Miten lapset ja nuoret voivat menestyä elämässä, jos hyvän elämän edellytykset ja eväät syödään jo varhaisessa vaiheessa?

Tähän liittyy myös keskeisesti hallituksen karu perhepolitiikka. Päivähoitomaksuja korotettiin, päiväkotien ryhmiä kasvatettiin ja kaikkien lasten mahdollisuutta varhaiskasvatukseen rajoitettiin. Tämä on radikaali suunta lasten oikeuksia ajatellen. Ja tämä tehdään samaan aikaan kun on vaadittu laadukkaampaa varhaiskasvatusta ja ryhmäkokojen tiedettiin olleen jo aikaisemmin liian suuria. Naisten kannalta tilanteesta on muodostumassa haasteellinen.

Poliittisilla päätöksillä voimme vaikuttaa siihen, kuinka tasa-arvoinen yhteiskuntamme on. Voimme antaa mahdollisuuksia, ja toisaalta tukea tasa-arvoa edistäviä vaihtoehtoja. Kun varhaiskasvatus- ja päivähoitopalveluja heikennetään samaan aikaan kuin naisvaltaisilla aloilla tehdään palkanalennuksia, herää kysymys tavoitellaanko paluuta kotiäitiyhteiskuntaan? Voin kyllä jo vastata, että ainakin seuraukset ovat tällaiset.

Jo nykyisin monessa perheessä taloudellinen tilanne määrittelee sen, että pienipalkkaisempi jää kotiin lasten kanssa. Ja totta kai ymmärrän täysin niitä vanhempia, jotka haluavat olla kotona lasten kanssa. Kuitenkin on tilastollinen fakta, että suurin osa kotihoidontuen käyttäjistä on naisia. Vaikka moni isä osallistuukin entistä enemmän lastenhoitoon, päävastuu on liian usein edelleen äidillä.

Kun nainen on pitkään kotona, voi olla vaikea palata työelämään, ja toisen työssäkäynti lisää taloudellista riippuvuutta, jolloin molempien puolisoiden itsenäinen elämä voi olla haasteellista. Naisten palkka ja siten myös eläke jäävät pienemmiksi. Tilanne ei ole ongelmallinen vain naisten näkökulmasta, vaan epäoikeudenmukaiseksi rakenteen kokevat myös monet miehet esimerkiksi erotilanteessa, kun sovitaan lapsien huoltajuudesta.

vappu4Toverit. Vaikka Kokoomuksen vaalislogan oli ”Peruuttamalla ei pääse eteenpäin”, ovat nykyisen porvarihallituksen kaikki esitykset, ehdotukset ja päätökset olleet haikailua menneeseen luokkayhteiskuntaan. Yhteiskuntaan, jossa rahalla pääsee ja toisten elämänpolusta ei tarvitse välittää / ”mitä meni itse mokailemaan”. Aikaisempina vuosikymmeninä maastamme on rakennettu toimiva hyvinvointivaltio, jota arvostetaan ja kehutaan ulkomaita myöten.

Meidän koulutusjärjestelmämme kestää kansainvälisen vertailun. Suomi on korkean osaamisen hyvinvointivaltio. Eräässä artikkelissa todettiin Suomen olevan ”amerikkalainen unelma, jossa jokainen voi punnertaa niin ylös kuin tahansa”. Kuitenkin Nykyhallitus pyrkii parhaansa mukaan rapauttamaan hyvinvointiyhteiskuntaamme: esitykset maksullisesta koulutuksesta, palkanalennuksista, maksullisista sairauspäivistä, ammattiliittojen lakkauttamisesta ja pidemmästä työpäivästä kertovat karua kieltään.

Kyllä minäkin haluan maamme talouden vetämään, se olisi kaikkien etu, mutta en ole valmis tekemään sitä pelkästään tiettyjen työntekijöiden selkänahasta. Jo nyt on aloja, joiden palkalla on vaikea tulla toimeen. Erityisesti lapsiperheet ovat tiukilla. Eikä kyse ole enää pelkästään köyhyysrajasta, vaan keskipalkkaistenkin tilanne alkaa olla tukala.

Hallitus piiskuroi tiukkaa ja leikkaavaa talouspolitiikkaansa entistä kireämmäksi. Vientiä ei silti näillä keinoin ole saatu vetämään ja kotimainenkin kysyntä on tässä kriisitietoisuudessa henkitoreissaan. Hallitus on kokonaan irtaantunut kansan arjesta. Samaan aikaan tavallisilla suomalaisilla ei välttämättä ole riittävästi rahaa ruokaan, muusta kulutuksesta puhumattakaan.

Ja kysynpä, että haluatko sinä palata menneeseen, aikaan, jolloin ei ollut 5 päivän työviikkoa tai 8-tunnin työpäivää. Lomarahoista ja lisistä puhumattakaan. Silloin sai vain uneksia työttömyystuesta tai siitä, että olisi yhteiskunnan turvaverkko ottamassa kiinni, kun kaikki romahtaa.

Hallitus haluaa kilpailukykyloikkaa, sen mielestä suomalainen työntekijä on liian kallis ja tehoton. Hallituksen mukaan tämä on pakko, muuten emme selviä. Todellisuudessa hallitus on tehnyt kovan ideologisen valinnan, jonka maksajiksi joutuvat tavalliset kansalaiset. Hallitus perustelee ratkaisujaan ylisukupolvisuudella, emme voi elää velaksi, vaikka tosiasiassa hyvinvointivaltion murentaminen on pahimman laatuinen taakka tuleville sukupolville.

Toverit
Oikeistohallituksen luomasta sote-ratkaisusta vaikuttaa muodostuvan vuosisadan hallintohimmeli, jonka taustalla vaikuttavat keskustalainen maakuntien valtapolitiikka ja kokoomuslainen yksityistämisen ideologia. Hankkeella tavoitellaan suuria säästöjä, mutta alkuperäinen ajatus sote-palveluiden parantamisesta ja tasa-arvoistamisesta on jo kauan aikaa sitten unohtunut. Tämä on erittäin harmillista, koska nyt olisi ollut tuhannen taalan paikka asettaa ihminen keskiöön ja hoitaa palveluketjut kuntoon – ja luoda kaikille yhdenvertaiset palvelut.

Tässä myllerryksessä on pidettävä huoli siitä, että palvelut ovat yhdenvertaisia koko Lapissa ja Suomessa. En tietenkään tarkoita sitä, että joka niemen notkossa tulisi olla terveyskeskus, mutta jokaisen suomalaisen on tulevaisuudessakin saatava hoivaa samoilla periaatteilla ja perusteilla asuinpaikasta ja varallisuudesta huolimatta. Ei voi olla eri sääntöjä inarilaiselle kuin helsinkiläiselle.

vappu5Toverit, vaikka sote-uudistus vaarantaakin jokaisen mahdollisuuden saada palveluita varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta, meidän on oltava mukana tässä muutoksessa ja omalta osaltamme huolehdittava, että oikeudenmukaisuus sisältyy muutokseen. On kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että kilpailutukset hoidetaan järkevästi ja mukaan otetaan laatuperiaatteita ja yhteiskunnallisia velvoitteita. Lisäksi on aina oltava mahdollisuus ohjaukseen.

Vaikka hallitus on luonut ehdottomuuden ja kriisin ilmapiirin, aina on vaihtoehtoja. Politiikassa on aina mahdollisuus toimia toisin. Ja vaikka ajat olisivatkin vaikeat, aina on mahdollisuus valita pienempi paha tai tehdä jokaisen elämästä hiukan parempi. Aina on toivoa.

Toverit, seuraavissa vaaleissa meidän on näytettävä voimamme.

Näin lopuksi, en malta olla puhumatta myös saamelaisista. Olen seurannut nykyistä saamelaiskeskustelua pitkään. Uskon voivani sanoa, että ymmärrän eri osapuolia. En kuitenkaan ymmärrä käydyn keskustelun sävyä – miten tunteikkaasti ja toisia loukaten keskustelua käydään. Henkilökohtaisesti kannatan ILO169-sopimuksen ratifiointia ja Pohjoismaisen saamelaissopimuksen hyväksymistä.

On ensiarvoisen tärkeää, että Suomessa huolehditaan EU:n ainoan alkuperäiskansan asemasta ja jatkuvuudesta. Emme voi vain hyväksikäyttää saamelaisuutta matkailussa ja kehua puheissa. Emme voi kritisoida muita maita ihmisoikeusloukkauksista, jos itsekään emme toimi oikein.

Saamelaiskäräjien toiminnassa ja saamelaisessa kulttuuri-itsehallinnossa on kehittämistä, mutta koska en ole saamelainen, koen hankalaksi alkaa tuomaroida. Meidän suomalaisten tulisikin kunnioittaa sitä periaatetta, joka on kaikissa alkuperäiskansoja koskevissa sopimuksissa – itsemääräämisoikeutta.

Samoin näin antropologina pidän epäeettisenä sitä, että olemme jo nyt luoneet ja ajaneet saamelaisia suomalaisiin ja länsimaisiin rakenteisiin ja instituutioihin. Ja olen kyllä sitä mieltä, että alkuperäiskansalla itsellään tulisi olla viimeinen sana siitä, keitä he ovat.

Pidän kuitenkin harmillisena sitä, että nykykeskustelu on mennyt pelkojen ja ennakkoluulojen lietsontaan, henkilökohtaisuuksiin ja häpeilemättömään valtapolitiikkaan. Lisäksi keskustelua hämmentävät aivan liikaa ulkopuoliset.

Hyvät toverit. Suvaitsemattomuus on kokonaan oma lukunsa. Mikä meihin on mennyt, kun olemme alkaneet kyräillä kanssaihmisiä. Pelottavan moni aivan tavallinen suomalainen suhtautuu penseästi muualta tulleiden hädänalaisten auttamiseen.

Tämä kyräily tuntuu leviävän syövän lailla, yhteiskunnan heikompiosaiset kääntyvät – tai heitä käännytetään – toisiaan vastaan. Vaikka meidän tulisi kaikkien nousta yhdessä sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Missä ovat humaanit arvot ja solidaarisuus tänä päivänä, kun niitä tarvittaisiin enemmän kuin vuosikymmeniin?

Jatkuva rasistinen maahanmuuttokeskustelu ja yleinen suvaitsemattomuus nostattavat mieleeni Eino Leinon runon, joka kiteyttää hyvin sen, millaisena minä Suomen näen:

Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me yhdessä käydä vois?
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Oikein hyvää vappua kaikille!

 

 

Vappu2

Vappupuhe 2012

Hyvä vappuväki! Ystävät! Rakkaat toverit!

Mahtava nähdä, että olette tulleet sankoin joukoin juhlimaan vasemmiston yhteistä vappua. Muutama nuorikin on jaksanut noin viikon kestävän opiskelijawapun jälkeenkin vielä osallistua tähän oikeaan vappujuhlaan. Me olemme eläviä todisteita siitä, että eri tavat viettää vappua voi yhdistää helposti.

Lapin kehittäminen on täydessä vauhdissa, koska Arkadianmäelläkin ollaan huomattu, että Koillisväylä aukeaa lähivuosina ja pohjoisessa on mahdollisuuksia, vaikka mihin.

Kehittämisessä on tietysti mukana muodikas kestävyys-periaate. Jos kestävyys otetaan vakavasti, kuten minä uskon, se ei ole pelkästään taloudesta tai ekologista. Kyse on myös paikallisten asukkaiden hyvinvoinnista ja oikeudenmukaisesta kohtelusta. Tärkeintä on löytää tasapaino, jossa huomioidaan nämä kaikki kolme lähtökohtaa.

Lapissa tämä tarkoittaa paikallisten asukkaiden osallistamista päätöksentekoon ja alueen kehittämiseen. Paikallisilla asukkailla on oikeus ja velvollisuus ilmaista mielipiteensä. Pelkkä kuuleminen ei kuitenkaan riitä, vaan on kuunneltava. Viranomaisten ja elinkeinon harjoittajien on kuunneltava ja otettava huomioon eriävät mielipiteet, vaikka se hidastaisi investointeja tai ”hankaloittaisi” toimenpiteitä.

Osallistamisen ja osallisuuden vaikeus piileekin vain ihmisten mielissä. Kyse on asenteesta. Kyse on itsensä haastamisesta oikeudenmukaisuuteen ja tasapainon saavuttamiseen.

Muutos oikeaan suuntaan on aina mahdollinen, mutta usein se vaatii juuri aikaa.

Toisaalta muutoksia ei voi tuoda väkisin tai hinnalla millä hyvänsä.

Aikanaan, minunkin lapsilla ja lapsenlapsilla on oikeus puhtaaseen ja monimuotoiseen ympäristöön ja Lappiin.

Samoin Suomessakin on laitettava ihmisoikeusasiat kuntoon. Ennen kuin Lapin kehittäminen tai kilpajuoksu Jäämerelle voi tosissaan alkaa, on luotava kestävä rakenne, pohja, jonka varaan on hyvä rakentaa uutta.

Hyvät toverit, on puhdistettava pöytä vanhoista likaisista astioista.

Sosiaaliseen kestävyyteen sisältyy YK:n ILO 169 sopimuksen ratifioiminen. Sopimus on hyväksytty YK:ssa jo vuonna 1989 eli se on melkein yhtä vanha kuin minä.

On meistä itsestämme kiinni miten sopimus ratifioidaan ja miten lainsäädäntöä muutetaan. Historiallisen assimilaation ja syrjinnän vuoksi on kohtuullista, että EU:n ainoan alkuperäiskansan asema nostetaan vähintään kansainvälisten edellytysten tasolle.

En väitä, että ratifioiminen olisi helppoa. Mutta se on mahdollista.

Miksei se muka olisi?

Olemmehan saaneet aikoinaan 8-tuntisen työpäivän ja maksuttoman kattavan koulutusjärjestelmän, jotka olivat aikoinaan niitä ”mahdottomia asioita”. Vielä 90-luvulla naispresidenttikin oli mahdoton ajatus.

Toisaalta viime presidentinvaaleissa näkyi selvästi, että kyllä se Suomi on edelleenkin konservatiivinen eikä todellakaan tasa-arvo ja ihmisoikeudet toteudu esimerkiksi seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Edelleenkin ihmiset ovat eriarvoisia lain edessä.

Siten maailma tai Suomi ei ole muuttunut.

Sosiaalidemokraattiset opiskelijat SONK ry toteutti 1980-ja 90-lukujen taitteessa rasismin vastaisen Älä töni mun kaveria-kampanjan.

Yhdenvertaisuuden ja erilaisuuden puolustamiselle on tänäkin päivänä suuri tilaus. Viime kesänä se otettiin uudelleen kesäkampanjan teemaksi ja sitä jatketaan tänäkin vuonna, koska ihmiset puoluekannasta riippumatta eri puolilla Suomea kokivat sanoman tärkeäksi.

Miksi erilaista ihmistä niin helposti tönitään ja painetaan alemmaksi?

Miksi meidän kaikkien pitäisi olla tietynlaisia, samanlaisia?

Miksi meidän pitää Yrittää saada itsemme johonkin muottiin tai lokerikkoon? Nehän ovat aina niin pieniä, että vain vähäinen määrä ihmisiä todellisuudessa mahtuu niihin, loput vain yrittävät. Eihän meitäkään, vasemmistoa olisi. Uskallan väittää, että näillä leveysasteilla on helpompi olla jonkin muun puolueen jäsen tai vain passiivinen.

Jos minäkin olisin valinnut kuulua suuren opiskelijamassaan, joka ei ole kiinnostunut politiikasta eikä osallistu järjestötoimintaan, vaan valmistuu kiltisti siinä viidessä vuodessa, minä en seisoisi tässä edessänne. Minä en tunnustaisi avoimesti kannattavani sosialidemokraattisia arvoja ja maailmankuvaa. Puhumattakaan siitä, että jaksaisin jatkuvasti puolustaa vasemmistolaista ajatusmaailmaa yhdenvertaisesta ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta, jossa kaikilla on mahdollisuus edetä sinne minne haluaa.

Niin, ja jos Suomi olisi sellainen kuin oikeisto haluaa sen olevan, minä en olisi yliopistossa opiskelemassa kulttuuriantropologiaa. Ja jos olisinkin, Minä tai vanhempani olisivat korviaan myöten veloissa.

Samoin en pääsisi sairaalaan hoitoon tai eläkeiän saavutettuani en saisi hyvää vanhuutta, riippumatta siitä missä olen ollut töissä tai missä asun. Toisin kuin oikeisto yrittää väittää, vastakkainasettelun aika ei ole ohi.

Mielestäni sillä on eroa onko julkinen vai yksityinen terveydenhuolto. Uskallan myös väittää, että sillä on väliä jokaiselle meistä minkä verran käynti terveyskeskuksessa tai opiskelu korkeakoulussa maksaa.

Siitä ei ole kauan kuin Elinkeinoelämän Keskusliitto ja kokoomusopiskelijat jälleen kerran peräänkuuluttivat lukukausimaksuja korkeakouluihin.

Mutta mitä opiskelijan varallisuudella on tekemistä opiskelijan osaamisen tai laadukkaan opetuksen kanssa

Vaaleissa on siis merkitystä mitä puoluetta äänestää. Vastakkainasettelun häivyttämisellä on onnistuttu hämärtämään kansalaisten kuvaa siitä, millaista yhteiskuntaa kukakin ajaa.

Mutta hyvät ystävät, pidetään me kirkkaana mielessä mikä on sinun ja minun yhteinen hyvä, mitä me tavoittelemme. Yhteinen hyvä on myös yksilön hyvä.

 

Hyvää vappua toverit!