Linjatonta työllistämispolitiikkaa, vaikutusmahdollisuuksia ja vähän konsernitaloutta

Ryhmäpuheenvuoro valtuuston kokouksessa 23.10.2017
§ 120 Vastine arviointikertomukseen

 

Hyvät valtuutetut, virkahenkilöt ja lehterin väki.

Vastineessa arviointikertomukseen pyritään vastaamaan keskeisiin huomioihin, jotka tarkastuslautakunta nosti esille arviointikertomuksessa. Arviointikertomus oli kiitettävän kattava, mutta vastineessa paneudutaan vain muutamaan asiaan. Se ei välttämättä ole huono asia.

Meidän on pystyttävä priorisoimaan ja päättämään, mitkä asiat pyrimme korjaamaan tänä vuonna, jotta ne samat asiat eivät olisi uudelleen seuraavassa arviointikertomuksessa.

Pidin kesäkuussa sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron arviointikertomuksesta, joten muistan hyvin, mitä me pidimme tärkeänä. Nostimme esille konsernitalouden hallinnan, lainamäärän, konserniohjauksen, työllisyystoimet ja osallisuuden. Vastineessa käsitellään oikeastaan kaikkia näitä, paitsi työllisyystoimia.

Toki talouskasvun myötä työllisyys paranee myös Rovaniemellä. Mutta on ensiarvoisen tärkeää, että meillä on linjauksia, millaisilla toimilla pyrimme työllisyyttä edistämään.
Arviointikertomuksessakin nostetaan esille huoli siitä, että työllisyyspolitiikkamme on määräaikaisia kokeiluhankkeita, eikä pitkäjänteistä ja tulevaisuuteen suuntautuvaa. Eikä edellä peräänkuuluttamiani linjauksia tarkastuslautakunnan mukaan ole.

Harmi, että tästä ei kuitenkaan mainita vastineessa, mutta onneksi meille valtuustoon tulee vielä kaupunkistrategia ja ehkä valtuustosopimuskin saadaan tehtyä. Mahdollisuuksia korjata työllisyyspoliittisen linjan puute on siis tulossa.

Näissä samoissa papereissa pystymme tekemään investoinneista priorisointia – ja näin hallitsemaan konsernin velan määrää. Me olemme vuosia menneet minimi-investointitasolla, ja nyt ongelmat alkavat kasaantua. Siksi tarvitsemme kokonaisvaltaista suunnittelua ja rohkeatapolitiikkaa.

Emme voi sallia sitä, että tieten tahtoen velvoitamme koululaisia käymään koulua tiloissa, joissa on vakavia sisäilmaongelmia. Tarvitsemme terveitä tiloja. Toki on myös muita päätöksiä odottavia investointeja, kuten uimahalli ja niin moni muu.

Vastineessa käsitellään myös konsernitalouden kokonaishallintaa. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä jakaa tämän huolen. Toimenpiteiden toteutuksessa on huolehdittava riittävästä resurssoinnista osaamiseen.

Vastineessa puututaan aivan oikein konserniohjaukseen. Ohjauksessa tärkeintä on tavoitteiden ja mittareiden asettaminen ja toimenpiteiden määrittely. Nyt odotukset kohdistuvat konsernijaostoon.

Lopuksi päästään osallisuuteen ja avoimuuteen. Näinä aikoina, kun äänestysaktiivisuus laskee ja politiikka nähdään kielteisenä, ja toisaalta ihmiset ovat tietoisempia, näitä molempia, avoimutta ja osallisuutta, tarvitaan enemmän kuin koskaan. Olen erittäin iloinen, että tähän haasteeseen halutaan tarttua.

Kaupunginhallitus on jo nyt ryhtynyt toimiin ja asettanut suorat tavoitteet. Vastineessakin mainitut ”Tiedon avoimuus, vuorovaikutus ja selkeä kieli ovat käytössä yleisesti ja osana uutta asianhallintajärjestelmää” ovat oivia linjauksia. Nyt vain huolehditaan, että koko kaupunki ja konserni aidosti toimivat näiden mukaisesti.

Näillä sanoin sosialidemokraattinen ryhmä kannattaa vastineen hyväksymistä.

Ryhmäpuheenvuoro: Taloutta, työllisyyttä ja vaikuttamismahdollisuuksia

Ryhmäpuheenvuoro, SDP

Rovaniemen kaupunginvaltuusto 12.6.2017,
§ 89 Arviointikertomus 2016

Puheenjohtaja, valtuutetut, lehterinväki ja virkamiehet

Haluan ihan ensimmäiseksi kiittää tarkastuslautakuntaa suuresta ja kattavasta työstä sekä raportista. On ensiarvoisen tärkeää, että meillä on lautakunta, joka on hereillä ja tarkkaavaisesti seuraa, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet.

Merkittävä osa kunnan toiminnasta on siirtynyt konserniyhtiöihin. Toiminnan ja talouden hallinnan kannalta on tärkeää, että myös konsernien tiedot ovat mukana tilinpäätöksissä. Samoin meidän on mentävä kohti keskitettyä konsernitaloutta. Meillä ei ole varaa hajautettuun malliin, jossa on päällekkäisyyksiä eikä tieto liiku. Viimeisin tieto ja hallinta eivät ole yhdessä paikassa, vaan tilanne on sekava.

Keskitetty konsernitalous myös minimoi toiminnan riskejä. Tämä myös ryhdittää taloudenhallintaa, ja siten voidaan puuttua holtittomaan rahankäyttöön. Arviointikertomuksessa on muitakin hyviä toimenpiteitä talouden hallinnan kehittämiseksi, ja sosialidemokraattinen ryhmä lämpimästi kannattaa niiden eteenpäin viemistä.

Sosialidemokraattinen ryhmä on huolissaan myös lainamäärän kasvusta. Lainakanta kasvoi 24,2 miljoonaa euroa, ja on nyt 2 290 euroa asukasta kohden, konsernivelkaa puolestaan on 3 583 euroa asukasta kohden. Nyt kun korot ovat matalalla voimme lainarahalla tehdä investointeja, pienentää korjausvelkaa ja paikata alijäämää, mutta se ei ole pitkänaikavälin ratkaisu. Taloussuhtanteiden muuttuessa korot voivat yllättäen myös nousta.

Tästäkin näkökulmasta on kiinnitettävä huomiota taloushallintoon ja monipuolisempaa konserniohjaukseen. Jo nyt, taloudenpidossa on joka sektorilla noudatettu tiukkaa menokuria – ja henkilöstökulutkaan eivät ole kasvaneet. Huomionarvoista on kuitenkin se, että ostopalvelut kasvoivat.

Toinen asia, jonka sosialidemokraattinen valtuustoryhmä haluaa nostaa esille, on työllisyyden hoito. On todella huolestuttavaa, ettei Rovaniemellä ole pystytty toteuttamaan omia päätöksiään. Esimerkiksi päätetyn erityissuunnittelijan rekrytointi jäi toteutumatta. Arviointikertomuksessa todetaankin, että työllisyyden edistämiseen tarvitaan aktiivisuutta ja lisätoimia. Työttömyyden vähentäminen edistää rovaniemeläisten hyvinvointia ja toimeentuloa – ja siten tuo lisää tuloja meidänkin aluetalouteen.

Tottahan on sekin, että kuntien ja kaupunkien on haasteellista tehdä aktiivisia työllisyystoimia, mutta siksi onkin tärkeää tehdä viedä loppuun tehdyt päätökset ja luotava selkeät työllisyyden edistämisen linjaukset. Samoin työllisyystavoitteet on huomioitava elinkeinojaostossa, ja tavoitteet on mainittava Rovaniemen Kehitys Oy:n kanssa laaditussa palvelusopimuksessa.

Rovaniemen työllisyyspolitiikka ei voi olla vain määräaikaisissa kokeiluhankkeissa vaan sen on oltava pitkäjänteistä ja tulevaisuuteen suuntautuvaa. Ensimmäiset askeleet tähän ovat juuri äsken mainitsemani erityissuunnittelijan rekrytointi ja linjauksien tekeminen.

Lopuksi haluan nostaa esille kuntapolitiikan yhden tärkeimmän asian – kuntalaisten osallisuuden. Vaikka arviointikertomuksessakin on todettu, että kaupunki on kehittänyt osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia, viime aikoina on tullut esille, ettei kuntalaisten kuulemisia ole toteutettu merkittävissä hankkeissa.

Esimerkiksi Oikaraisen koulun lakkauttamispäätöksestä ja prosessista on vasta saatu hallinto-oikeuden päätös. Samanlainen prosessi oli myös uimahallin päätöksenteossa – kaupunki itse ei ole järjestänyt kuulemistilaisuuksia. Tästä voisi nyt ottaa koppia – ja käydä avointa keskustelua uimahallin paikasta rovaniemeläisten kanssa.  On tärkeää, että kuntalaiset voivat vaikuttaa elinympäristöään koskeviin päätöksiin. Tätä emme voi vähätellä.

Rovaniemen on otettava osallisuudessa ja vaikuttamismahdollisuuksissa ryhtiliike. Meidän on muistettava rohkeasti käydä avointa keskustelua ja noudattaa meidän omia päätöksiä vaikuttamismahdollisuuksien lisäämisessä, myös vaikeiden päätösten osalta. Eihän ole meidänkään kannalta järkevää, että päätöksiä kumotaan hallinto-oikeudessa ja meitä joudutaan muistuttamaan näin perusasioissa. Ollaan me parempia.

Ryhmäpuheenvuoro aluelautakunnista, osallisuudesta ja kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksista

FB_IMG_1465846988734Pidin SDP:n valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron valtuuston kokouksessa 13.6.2016

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkamiehet ja lehterin väki.

Olen iloinen, että kunnassamme tavoitellaan mahdollisimman laajaa osallisuutta ja kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksia. Olen itse aina pitänyt tätä itsestäänselvyytenä, mutta olen huomannut, että se on käytännössä haasteellinen toteuttaa näin suuressa kunnassa. Siksi on hienoa, että luodaan rakenteita, jotka vahvistavat osallisuutta entisestään.

On erittäin hienoa, että päätöksien tueksi on tehty näin laadukasta ja monipuolista taustamateriaalia. Yliopiston tekemä arviointi, joka on tehty kyselyn ja haastattelujen pohjalta konsulttiyhtiön arvioinnin lisäksi, maaseutuvaikutusten arviointi. Tällaista yhteistyötä korkeakoulujen kanssa soisin olevan enemmänkin.

Kuten näissä materiaaleissakin on todettu, osallisuus, monipuoliset vaikuttamismahdollisuudet ja kumppanuus ovat toimivan kunnan peruskiviä. Näin on mahdollista luoda ratkaisuja ja toimintamalleja, palveluja, joihin entistä useampi on tyytyväinen. Eikä jälkeenpäin tarvitse niin usein tehdä valituksia tai huomata, että eihän tämä toimikaan.

Meidänkin kunnassa on paljon asiantuntijuutta myös valtuuston ulkopuolella. Meidän on pystyttävä hyödyntämään puoluepoliittisen toiminnan ulkopuolella olevaa asiantuntijuutta ja kokemuksia. Onhan sanomattakin selvää, että alueella asuvat ihmiset ovat itse oman elämänsä ja alueensa asiantuntijoita.

Osallisuuden on todettu lisäävän kehittämistoimien ja muutoksien hyväksyttävyyttä. Osallisuus lisää turvallisuuden tunnetta ja luottamusta kuntaorganisaation ja kuntalaisten välillä. Oikein toteutettuna se lisää luottamusta tulevaisuuteen.

Meillähän on jo nyt paljon mahdollisuuksia edistää osallisuutta. Se vaatii taitoa ja halua kuunnella, kuulemisen sijaan. Se vaatii aitoa tahtoa ottaa kuntalaisten eri näkemykset huomioon. Kylien ja kaupunginosa-alueiden yhdistykset ja muut toimijat saattavat turhautua, jos kaupunki vain pyytää lausuntoja, mutta muutosesitykset ja kommentit eivät näy lopputuloksessa.

Osallisuuden toimivuus vaatii meiltä päättäjiltä kykyä kuunnella, se edellyttää samaa myös virkamiehiltä. Osallisuuden rakenteita voidaan luoda vaikka millä mitalla ja tukea toimintaa rahallisesti vaikka miten paljon, mutta jos mukana ei ole oikeaa asennetta, kaikki tämä on turhaa. Mutta tunne siitä, että on voinut vaikuttaa omaan elinympäristöönsä, syntyy melko pienestä.

Silti se on ilmeisesti välillä vaikeaa muistaa. Esimerkiksi monet kulttuurijärjestöt ovat havahtuneet siihen, ettei monilla kolmannen sektorin toimijoilla ole Rovaniemellä enää tiloja. Siis nämä järjestöt, joita vapaa-ajanlautakunnassakin aina halutaan edistää, kolmatta sektoria, joka elävöittää suhteessa pienellä panoksella kaupunkimme kulttuurielämää huomattavasti. Ja ihan omaehtoisesti.

Kuitenkin on alkanut näyttää siltä, että tällaistakin joukkoa on vaikea kuunnella, tai ainakin huomioida heidän tarpeensa. Minusta on naurettavaa, ettei tähän ole tartuttu heti ja annettu heille mahdollisuutta tulla kuulluksi (esim. kh:n kokouksessa).

Olenkin erittäin tyytyväinen jatkokehittämisen päämääriin ja toimenpiteisiin – osallisuuden läpileikkaavuuteen, omatoimisuuden ja erityisryhmien osallisuuden vahvistamiseen. Olin surullinen siitä, että esimerkiksi vammaisjärjestöjen hyvin perusteltuja vetoomuksia ei pystytty huomioimaan uimahallin sijainnista päätettäessä. On tärkeää, että osallisuuden toteuttamisesta on mahdollisimman konkreettiset linjaukset, jottei tehdä päätöksiä, jotka hankaloittavat kuntalaisten elämää kohtuuttomasti.

Esityskohdassa mainitut alueellisten toimintaelinten tehtävät ovat siten hyviä ja monipuolisia. Niille on tärkeää antaa vastuuta, mutta samalla on tärkeää, että tehtävän- ja vastuunjako valtuuston, lautakuntien ja kaupunginhallituksen välillä on selkeä ja toimiva.

Jatkotoimenpiteitä miettiessä on meidän sosialidemokraattien mielestä suhtauduttava osallisuuden kehittämiseen avoimin mielin. Kuntakenttä on suurten muutoksien edessä sote-ratkaisun ja maakuntahallinnon myötä, joten on pysyttävä luomaan, myös tulevaisuudessa, toimivia ratkaisuja ja toimintamalleja.

Kuten aikaisemmin totesin – osallisuuden toteutuminen on kiinni ennen kaikkea asenteesta, joten kallista lisäbyrokratiaa ei välttämättä tarvita. Vaikka vielä ei voida varmuudella sanoa, minkä muodon alue-ja lähidemokratia saa, yliopiston tekemässä raportissa on varteen otettavia kehittämisideoita, esimerkiksi aluetoimielinten ja valtuuston yhteiset foorumit ja suunnitteluosallisuus.

Samoin on huomioitava myös keskustan asuinalueet, eihän osallisuutta voida edistää vain sivukylissä, vaan osallisuuden mahdollisuus kuuluu kaikille kuntalaisille.

Näillä sanoin sosialidemokraattien valtuustoryhmä kannattaa hyväksyttäväksi esitystä alueellisista toimielimistä.