Feminismiä tarvitaan tänäkin päivänä

Usein kuulee sanottavan, että tasa-arvo on valmis. Naiset voivat edetä sinne minne haluavat. Enää ei ole tarvetta feminismille, joka sekin monien korvissa kuulostaa liian usein telaketjumaiselta omien oikeuksien junttaamiselta. Tämä siitäkin huolimatta, että aivan viime vuosinakin olemme törmänneet ilmiöön ”all male panel”, jossa asiantuntijoina tai panelisteina on pelkästään miehiä.

Tosiasiassa maailma ympärillämme on edelleen hyvin epätasa-arvoinen ja sukupuolistereotypioilla latautunut. Naisilta kysytään edelleen työhaastatteluissa miehiä useammin perhesuhteista ja pohdiskellaan, kuka sairasta lasta hoitaa tai voiko työmatkojen vuoksi työtä edes hoitaa. Naisten keskiansiot ovat 17% pienemmät kuin miesten. Eikä hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kilpailukykyratkaisu, jossa suurimmat leikkaukset kohdistuivat naisvaltaisiin aloihin, tilannetta paranna.

Maaliskuun alussa puolalainen europarlamentaarikko Janusz Korwin-Mikke sanoi Euroopan parlamentin täysistunnossa, että naisten kuuluu saada pienempää palkkaa, koska ovat tyhmempiä ja pienempiä. Onneksi Korwin-Mikken purkaus ei jäänyt huomiotta ja sanktiotta. Tämän voi aina kuitata yksittäistapauksena, mutta huomionarvoista on, että vaikka sosiaalisesta kuplassa seksismiä tai sovinismia ei olisikaan, niin ei voida yleistää, etteikö seksismiä ja sovinismia, sekä niitä ylläpitäviä rakenteita yhteiskunnasta edelleen löytyisi.

Tutkimukset edelleenkin vahvistavat, että valtarakenteet suosivat miehiä. Naisten on tehtävä moninkertainen määrä työtä niin työelämässä kuin politiikassa asemansa eteen. Vaikka lasikattoja rikotaan jatkuvasti, maailma ei ole vielä valmis. Ratkaisuksi esitetään usein sitä, että kaikki on kiinni yksilöstä, naisten tulee olla rohkeampia ja vaatia enemmän. Paljon on tietysti kiinni yksilöstä ja hänen rohkeudestaan, mutta yksilön ollessa keskiössä yhteiskunnan epätasa-arvoistavat rakenteet jäävät huomiotta.

Onneksi on monia supernaisia, jotka pystyvät yhdistämään perhe- ja työelämän. Supernaisia, jotka tekevät sitä, mikä tekee heidät onnelliseksi ja saavuttavat unelmiaan. Supernaisia ovat myös ne ne arjen sankarit, jotka hoitavat lapsia kotona.

Nykyään niin miehille kuin naisillekin luodaan hirvittävät paineet olla tietynlaisia. Pitää pärjätä ja menestyä. Pitää näyttää hyvältä, urheilulliselta ja hyvinvoivalta. Vaatimus täydellisyydestä ylittää sukupolvi- ja sukupuolirajat, mutta osuu kuitenkin voimakkaammin naisiin. Meillä pitää olla rohkeutta olla myös epätäydellisiä, siis ihmisiä.

Palatakseni vielä feminismiin. Feminismi pohjaa akateemiseen naistutkimukseen, ja keskeistä feminismissä on havainto siitä, että länsimainen yhteiskuntajärjestys sortaa naisia naiseutensa tähden, syrjäyttää heitä valta-asemista niin politiikassa, taloudessa kuin henkilökohtaisessakin elämässä. Feminismi ei aja naisten ylivaltaa suhteessa miehiin, tai mihinkään muuhun, vaan feminismin tavoite on molempien sukupuolten ja sukupuolen käsitteen itsensä emansipaatio.

”All male panel” -ongelmaan ratkaisu ei ole ns. telaketjufeminismi, eikä välttämättä edes varsinaiset paneelien sukupuolikiintiöt. Sukupuolikiintiöt toimivat parhaimmillaan osaratkaisuna, mutta eivät ratkaise rakenteellisia ongelmia. Olennaista onkin ymmärtää se ongelmallisuus, mikä piilee yhteiskunnassa, jossa johtavilla paikoilla tai asiantuntijoina on merkittävästi enemmän miehiä. Tasa-arvo ei ole valmis ja feminismiä tarvitaan edelleen.

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Tasa-arvoseminaarin avaus: Naiset muuttuvassa yhteiskunnassa

tasaarvoseminaari

Lapin Demarinaisten ja Lapin sosialidemokraattisen piirin yhteinen tasa-arvoseminaari pidettiin 14.5. Laurin pirtillä Rovaniemellä. Avauspuheenvuoro mukaili tätä:

Viimevuosina ilmapiiri on voimakkaasti mennyt siihen suuntaan, että feminismi on kirosana ja tasa-arvo on saavutettu. Ja onhan totta, että Suomessa naisten on helpompi hengittää kuin monessa muussa maassa. Kuitenkin edelleenkin kotihoidontuen käyttäjistä yli 90 prosenttia on naisia. Lähisuhdeväkivallan uhreista suurin osa on naisia ja lapsia. Pörssiyhtiöiden johtajina naisia on vain muutama. Naisten on edelleenkin tehtävä moninkertainen määrä työtä edetäkseen urallaan, niin työelämässä kuin politiikassakin. Naiset ovat edelleenkin liian usein sihteereinä tai kahvinkeittäjinä. Vähättelyä riittää.

Minullekin on suoraan sanottu niin lehtien palstoilla kuin Twitterissä, kun olen puhunut verotuksesta tai ulkopolitiikasta, etten saisi ottaa kantaa, koska en asiasta tiedä mitään. Mennessäni ensimmäiseen valtuuston kokoukseen 2. varavaltuutettuna, minulta kysyi korkeassa asemassa oleva miespoliitikko: näin moniko teillä on poissa, eivätkö muut päässeet?

Nämä ovat aivan pieniä ja aika mitättömältä tuntuvia lauseita, mutta kun näitä kuulee jatkuvasti, huomaa itsekin kaavan. Sama toistuu sovinistissa vitseissä – kun niistä mainitsee, saa nopeasti pilkunviilaajan maineen. Silti itse en ole hiljaa, vaan yritän hienovaraisesti tuoda esille, ettei tällainen puhe ole suotavaa. Useinhan puhuja itse ei huomaa vitseissään olevan mitään vikaa, eihän kukaan yleensä aivan tahallaan halua toisen mieltä pahoittaa. Tai niinhän sitä voisi luulla.

Kun viime vuosina maahanmuuttokeskustelu ryöpsähti käsistä, alkoi samalla vihapuhe naisia kohtaan. Voi sitä herjausviestien määrää, jota SONK:n puheenjohtaja Hanna Huumonen saa osakseen. Hanna aloitti kampanjan VM-lehteä vastaan ja on saanut tuntea kuinka häntä nimitellään vaikka miksi. Tämähän kohdistuu myös muihin naisiin, ei vain sellaisiin, jotka toimivat avoimesti suvaitsevaisuuden puolesta. Näitä törkeitä kommentteja lähetetään aivan omilla nimillä.

Aivan kuin yhtäkkiä olisi herätty siihen, että naisethan ovat ja toimivat, tekevät uraa. Ja näin heitä sitten yritetään hiljentää, rajoittaa meidän sananvapautta ja myös toiminnanvapautta. En tiedä onko tasa-arvon saavuttaminen aaltoliikettä, välillä mennään huimia askelia eteenpäin, sitten tulee välillä takapakkia, kun kehitys meneekin käytäntöön. Meidän naisten onkin pidettävä huoli siitä, että miehillekin jää edelleen rooli ja että jäljelle jää yhdessä tekeminen. Kaikilla olisi tunne, että heillä on oma roolinsa ja paikkansa yhteiskunnassa.

No ainakaan Suomessa ei miesten luulisi pelkäävän naisten astuvan varpailleen. Nykyhallitus on omalla karulla perhepolitiikallaan antanut suuntaviivat sille, millaisen yhteiskunnan he haluavat. Päivähoitomaksujen korottaminen, ryhmäkokojen suurentaminen ja naisvaltaisten alojen palkanalennukset ohjaavat naisia jäämään entistä pidemmiksi ajoiksi kotiin. Harvoin perheessä tehdään tietoisia valintoja, että sinun ura jäänyt tauolle, vaan taloudelliset seikat ohjaavat huomaamatta perheitä päätöksenteossa. Harvoin tulee pohdittua, mitä tapahtuu erotilanteessa tai onko se edes mahdollista, kuinka poissaolo työelämästä vaikuttaa palkan suuruuteen ja eläkkeeseen.

Ja miten kotivastuun oleminen naisella ja työvastuun ollessa miehellä, vaikuttaa naisten mahdollisuuteen toimia ja päättää omista asioistaan itsenäisesti. Suomessa on pitkään taisteltu siitä, että naisillakin olisi mahdollisuus itsenäiseen elämään, ja tämä kehitys murennetaan muutamassa vuodessa.

Minua turhauttaa se, että yleinen ilmapiiri on niin naisvastainen ja tasa-arvoa väheksyvä, samaan aikaan kun tehdään hallituksen taholta näin radikaaleja päätöksiä.

Mutta onhan kehitys ollut myös myönteistä, jos ottaa riittävän laajan mittakaavan. Me olemme täällä tänään juhlistamassa 150 vuotista Miina Sillanpäätä. Hän kasvoi Suomessa, jossa oli nälkävuosi ja lapset joutuivat töihin jo nuorena, miehen olivat naisten huoltajia. Miinakin aloitti työteon jo 8-vuotiaana naulatehtaassa ja teki 12-vuotiaana 12 tunnin työpäiviä puuvillatehtaan kehräämössä. Köyhästä torpan tytöstä tuli kansanedustaja, kun Suomeen valittiin ensimmäinen eduskunta vuonna 1907.

Sillanpää oli kansanedustajana vuoteen 1948 saakka ja toimi mm. ministerinä, lopulta talousneuvos. Hän ajoi aluksi erityisesti piikojen aseman parantamista, ja sittemmin hyvinvointivaltion luomista. Miina Sillanpäätä lähellä olivat erityisesti palvelijattarien asema ja työolot, lastensuojelu, yksinhuoltajaäitien asema ja naisten asema yleensäkin ja työväensuojelu. Hän perusti ensikodin. Hän oli omanaikansa supernainen. Voi vain ihailla sitä tunteenpaloa, jonka voimin hän sen ajan maailmassa yritti luoda jokaiselle hiukan paremman ja turvallisemman arjen.

”Ei koskaan saa sanoa: minä en osaa, vaan vaikeimmissakin tilanteissa pitää sanoa: minä yritän”

 

Meillä on täällä tänään puhumassa kaksi vahvaa naista: Outi Korpilähde ja Saara Koikkalainen.

FT Outi Korpilähde on syntyisin Rovaniemeltä ja toiminut pitkään opettajana Inarissa. Hänen väitöstutkimuksensa käsitteli suomalaisvaimojen asemaa, paikantumista ja toimijuutta saamelaisyhteisössä.

Hänen puheenvuoronsa aiheena on naisen paikka pohjoisen yhteisössä, esimerkkinä riukuvaimot.

YTT Saara Koikkalainen on yliopistotutkija, joka on tutkinut esimerkiksi korkeasti koulutettuja suomalaisia EU-maiden työmarkkinoilla ja kansainvälisiin muuttoihin liittyvää päätöksentekoa ja mielikuvituksen roolia tuossa päätöksenteossa.

Alun perin Joensuusta kotoisin oleva Koikkalainen on opiskellut Lontoossa (UK), työskennellyt Solidaarisuuden projektipäällikkönä Kampalassa (Uganda) ja ollut tutkijavaihdossa Kaliforniassa (USA) ja Firenzessä (Italia). Tällä hetkellä hän työskentelee Koneen säätiön rahoittamassa Matkalla ajassa ja paikassa – turvapaikanhakijat pohjoisessa Suomessa –tutkimushankkeessa.

Hänen puheenvuoronsa otsikkona on ”Suomesta maailmalle – suomalaiset naiset ja kansainvälinen muuttoliike”.

Lämpimästi tervetuloa kaikille!

Minulla on unelma

Puheenvuoro Minulla on unelma-mielenilmauksessa 4.8.2015

Meillä on unelma

Minä en ole tullut osoittamaan mieltä ketään yksittäistä kansanedustajaa tai puoluetta vastaan. Vaan monikulttuurisuuden puolesta. Minun Suomeni on sellainen, jossa ketään ei syrjitä, haukuta tai hakata ihonvärin tai mielipiteidensä vuoksi. Minulla on unelma.

Olen luullut, että Suomessa on lähinnä arkipäiväistä rasismia: kiusaamista, vähättelyä, nimittelyä ja ulossulkemista. Kuitenkin viime viikkojen tapahtumat ovat osoittaneet, että tilanne on paljon vakavampi. Erkki Tuomiojan sanoin: Vaaratonta vihapuhetta ei ole olemassakaan. Puheista on lyhyt matka tekoihin.

Ja tämähän nähtiin Jyväskylän uusnatsistisen Vastarintaliikkeen ns. vastamielenosoituksessa, jossa pahoinpideltiin sivullisia, tai siis tekijöille tuttuja. Poliisi otti kiinni 40 mielenosoittajista 30 henkilöä. Myöhemmin pidätettiin seitsemän, joista kaksi ruotsalaista, mikä osoittaa, että järjestöllä on pohjoismaisia kytköksiä. Tämähän on toisaalta luonnollista, koska nettisivuillaan Vastarintaliike kertoo tavoitteekseen Pohjolan valtakunnan luomisen, mikä itsessään on aika paradoksaalista. Samaan aikaan Oulussa järjestöllä on katupartioita.

En voi missään nimessä hyväksyä väkivaltaa missään muodossa ketään kohtaan mistään syystä. Enkä myöskään oman käden oikeutta. Suomalaista yhteiskuntaa ei rakenneta pelolla, vaan yhteistyöllä. Ääriliikkeet ovat omiaan rapauttamaan yhteiskunnan eheyttä.

Nämä tapahtumat asettavat kansanedustaja Immosen kirjoitukset uuteen valoon. Oikeastaan en uskonut missään vaiheessa epätoivoisia selityksiä ”poliittisesta taistelusta monikulttuurista ideologiaa vastaan”, koska olin nähnyt millaisia kommentteja Immosen tekstin alla oli ja miten hän itse höysti niitä. En voi pitää Immosen kirjoitusta silkkana maahanmuuttokriittisyytenä, koska siinä käytettiin sotaista retoriikkaa, jonka vertauskohteet löytyvät fasismista. Immosen kirjoitusta voidaan myös pitää kannusteena ruveta tekoihin monikulttuurisuutta vastaan.

Huolestuttavinta tässä on se, että monet ovat Immosen kanssa samaa mieltä. Kaikki eivät tosin ymmärrä, että kirjoituksessa mentiin maahanmuuttokriittisyydestä askel radikaalimpaan suuntaan. Immonen itse kehuu saaneensa paljon tukea ja myönteistä palautetta. Enkä ihmettele, onhan hän toista kautta istuva kansanedustaja. Nyt on viimeistään aika tiedostaa, että moni suomalainen ei ajattele Suomesta samalla tavalla kuin sinä tai minä – Me monikulttuurisen ja moniäänisen Suomen puolesta mieltämme osoittavat.

Asenteet ja arvot ovat koventuneet kehnon taloudellisen tilanteen myötä, ja ne ovat saaneet tukea vihapuheesta ja jatkuvasta ulkomaalaisvastaisesta puheesta. Olen havainnut tämän myös omassa pikkukuplassani.

Rasismi on muuttunut biologisista piirteistä kulttuureihin ja stereotypioihin. Tämä on havaittu tutkimuksissa, mutta nämä rasistit ovat onnistuneet kääntämään asian ”monikulttuurisuuden vastustamiseksi”. Tällaisella uudelleenmäärittelyllä nämä ”maahanmuuttokriitikot” ujuttavat rasistista sanomaansa osaksi valtavirtaa. Näin ksenofobiasta ja vihapuheesta tulee tavanomaista.

On sanomattakin selvää, että Suomi on monikulttuurinen. On aina ollut, eivätkä valtion rajat estä jatkossakaan kulttuurien kehittymistä ja maailmaa muuttumasta. Globaalissa maailmassa sisäänpäin kääntyminen ja sulkeutuminen eivät ole vaihtoehto.

Maahanmuuttajien lisäksi meillä on kulttuurista rikkautta ihan omastakin takaa. Onhan Suomessa jo pitkään ollut esimerkiksi saamelaisia, suomenruotsalaisia ja romaneja.

Itse tutkin saamelaista kulttuuria ja olen ollut töissä työpaikassa, jossa oli työntekijöitä yli 15 eri maasta, siis ihan Rovaniemellä. Toisaalta minulla on esivanhempia ainakin Ranskasta ja Venäjältä. Isovanhemmat ja muut sukulaiset ovat olleet evakossa Ruotsissa. Olen itse kulkenut pitkin Eurooppaa ja nauttinut erilaisista tavoista ja ihmisten tapaamisesta. Samalla olen myös konkreettisesti nähnyt kansallismielisyyttä ja rasismia, jotka kohdistuivat useimmiten vain hiukan tummempiin kavereihini.

Lisäksi olen käynyt Auschwitzissa, jossa karmaisevalla tavalla näkee ja kokee, mihin rotuoppi ja fasismi voivat viedä. Nämä kokemukset heräävät aina eloon, kun Suomessa vaaditaan yhtenäiskulttuuria.

Minusta tulee hirvittävän surullinen ja turhautunut. Mutta sitten muistan, että maailmaa ei muuteta olemalla hiljaa vaan puhumalla ja tekemällä. Niin kuin me täällä tänään sanomme: meillä on unelma

Minulla on unelma Suomesta, jossa kaikki nähdään yhtä arvokkaina ihmisinä, riippumatta etnisestä taustasta tai ihon väristä. Olen aina valmis puolustamaan monipuolista ja moniäänistä Suomea – ja rauhallista rinnakkaiseloa ja siltoja rakentavaa politiikkaa. En tule ikinä hyväksymään rasismia tai fasismia, en edes niiden kanssa flirttailua. Minulle ihmisarvo on jakamaton.

Lopuksi siteeraan kirjailijaa Eino Leinoa, jonka runo on erittäin ajankohtainen.

Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Meillä on unelma 2

Vappupuhe Kemijärvellä 1.5.

Vappupuhe

Hyvät toverit ja muu vappuväki!

Vappu on yksi suosikkijuhlistani, koska se on työväenjuhla. Vappu näkyy lehdissä ja mediassa perinteisesti ainakin opiskelijavapun ja patsaidenlakitusten muodossa – Työväen vappujuhla toisinaan vain maksetuissa mainoksissa. Kuitenkin tässä työväen vappujuhlissakin on aina väkeä paikalla – ja se saa minut erittäin iloiseksi. Hei – ei tämä olekaan auringonlaskun liike, vaikka niin on ennustettu monta vuotta.

Liiallinen tuhkansirottelu ei ole tarpeen, mutta nyt vaalien jälkeen analyysiä on vasemmistossa tehtävä huolella. Pelkillä olankohautuksilla kehitys saattaa jatkua. Suureen alennustilaan ei kuitenkaan ole syytä. Muistelkaamme, missä pohjamudissa Keskustapuolue rypi edellisten eduskuntavaalien alla – 12 prosentissa!

Vaalianalyysiä tehdessä emme saa unohtaa syvimpiä arvoja vaan pikemmin kirkastaa niitä. Emme voi alkaa antamaan löysää miesten ja naisten välisen tasa-arvon, maahanmuuttokriittisyyden ja rasismin tai heikoimmista huolehtimisen suhteen. Emme voi löysätä vaatimuksistamme saada Suomeen lisää tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Tai lisää inhimillisyyttä vanhusten huoltoon tai empaattisuutta ottaa vastaan sotien keskeltä tulevia pakolaisia. Solidaarisuus on liikkeemme kantava voima nyt ja tulevaisuudessa.

Tätä vappupuhetta kirjoittaessa olen paljon pohtinut vasemmiston tulevaisuutta. Historiallisen alhainen vaalitulos pistää kyllä miettimään. Vasemmistoliitolla ja SDP:n on eduskunnassa yhteensä 46 paikkaa, mikä on 26 paikkaa vähemmän kuin vuonna 2003. 26 paikkaa.

Minä en kuulu niihin, jotka hakevat tappion syitä muista ihmistä – henkilöityvällä syyttelyllä ei saada rakentavaa keskustelua. Aitoa vaalianalyysiä ja jatkotoimenpiteitä luodaan ainoastaan yhdessä miettien. Eikä puolue tai maailma muutu sillä, että puheenjohtajia tai puoluesihteerejä vaihdetaan.

Voimme pohtia sitä, kuinka osaamme enää puhutella ihmisiä – kuka kokee kuuluvansa meidän joukkoomme? Fakta on se, että monet palkansaajat eivät enää koe olevansa työläisiä. Enää ei ole sellaisia ammattinimikkeitä kuin työmies. Työntekijät ovat projektikoordinaattoreita, teknikkoja ja lähihoitajia. Viime vuosien ilmiönä moni puolue on yrittänyt kiillottaa kuvaansa näiden arjen sankareiden parhaimpia ystäviä. Näytöt ovat näillä ”uusilla työväenpuolueilla” jääneet vähäisiksi.

Mutta miksi sitten esimerkiksi sairaanhoitaja äänestää Kokoomusta? Todellisuudessa kun sen kummemmin Kokoomus kuin Perussuomalaisetkaan eivät puolueohjelmiensa ja edesottamustensa valossa todellakaan ole mitään työväenpuolueita.

Koko vasemmiston laskua on povattu mediassa jo pitkään. Myös Euroopan tasolla meitä on pidetty auringonlaskun puolueina – mutta miten eurooppalaiset ovatkaan tehneet käännöksiä. Syrizan vaalivoitto Kreikassa on mielestäni oiva esimerkki, miten oikeistopolitiikkaan kyllästyneet kansalaiset voivat tehdä suuriakin muutoksia, tai ainakin antaa erittäin selkeän merkin, että nyt riittää kylmä kyyti ja kovat arvot.

Työelämä ja maailma muuttuvat nopeasti, toisinaan on vaikea pysyä muuttuvien ilmiöiden perässä. Muuttavassa maailmassa ei välttämättä ole enää niin selvää, kuka Suomessa onkaan se heikompiosainen tai köyhä, kenen arki täyttyy epävarmuudesta ja tuottavuuden kasvavista vaatimuksista.

Työelämän turbulensseissa elää työntekijöitä, jotka joustavat ja moneen suuntaan. Ne ovat juuri pienyrittäjiä, itsensätyöllistäjiä, pätkätyöläisiä ja nollatuntisopimuslaisia. Vaalikentillä oli monia unohtumattomia kohtaamisia – ja monet puhuivat (eri sanoin kylläkin) tästä vanhasta teemasta: köyhyydestä.

Erityisesti herätti vaaleja edeltäneenä lauantaina luokseni pysähtynyt rovaniemeläinen taitelija. Häntä huvitti se, että hänet määritellään elitistiksi. Todellisuudessa hän eli erittäin pienillä tuloilla, pienemmällä rahalla kuin minä työttömänä. Silti hän teki sitä, mistä hän nauttii eniten, mutta oli hyvin turhautunut, koska arki oli niin epävarmaa.

Ei voinut lomailla, ostaa uutta puhelinta tai tietokonetta. Tähän minun oli erittäin helppo samaistua, koska olen itse vasta ollut opiskelija. Silloin oikeasti iski hätä, kun tietokone hajosi eikä vakuutus riittänyt. Ja minä sentään kävin opiskelun ohessa töissä.

Maakuntalehdessämme oli vastikään juttu siitä, kuinka yhä useampi eläkeläinen saa yleistä asumistukea, siis vaikka eläkeläisillä on myös oma räätälöity asumistuki. Valitettava tosiasia on se, että kaikki ympärillämme kallistuu – asunnot, vuokrat ja sähkö. Samassa suhteessa ei ole noussut sosiaaliturva, eivät etuudet kuin eivät myöskään palkat.

Minua ainakin hirvittää ajatella niitä ikäihmisiä, joilla ei ole enää varaa käydä uimahallissa – tai joutuu keittämään puuroa joka päivä lounaaksi, kun ei muuhun ole varaa. Puhumattakaan sairastavista ikäihmisistä.

Samalla kun ajattelee, missä tilanteessa niin monet lapsiperheet elävät, voi vain ihmetellä, miksi ihmiset äänestivät porvarihallituksen puolesta.

Kun ajattelemme sitä arjen turbulenssissa elävää, emme ehkä tule huomanneeksi, että se joka oikeasti miettii, mistä saa ruokaa pöytään, saattaa olla myös korkeasti koulutettu. Monesti ajatellaan, että korkeakoulutus tuo turvaa tulevaisuuteen – mutta korkeakaan koulutus ei välttämättä ole tae työllisyydestä ja hyvästä elintasosta.

Epävarmuudessa elävien duunareiden joukko on niin heterogeeninen, että he eivät tunnista olevansa samaa ryhmään – emmekä mekään aina hahmota, ketä kaikkia siinä ryhmässä nykyisin on – ja silloin aseman parantaminen ja edunvalvonta ovat erittäin hankalia käytännössä toteuttaa. Onneksi näille epävarmoissa työsuhteissa eläville on luotu yhteinen nimi – prekaari. Nykyajan prekaareja ovat pienyrittäjät, pätkätyöläiset, freelancerit, nollatuntisopimuslaiset ja projekti- ja apurahatyöntekijät.

Eriarvoisuus kasvaa niin kauan kuin me annamme sen tapahtua. Olen odottanut, milloin ihmiset sanovat, että raja menee nyt tässä. Milloin ihmiset tajuavat, ettei ole olemassa sitä ”jotakin muuta” joka muuttaa maailman, vaan on itse tartuttava toimeen. On itse tehtävä se muutos. On tehtävä enemmän kuin pelkästään puhuttava.

Hyvät toverit!

Monet teistä olette nähneet paljon enemmän elämää kuin minä. Monet teistä ovat kuulleet monia vappupuheita. Mutta minä en ainakaan ole vielä valmis heittämään hanskoja tiskiin. Nyt vasta meitä tarvitaankin. Ja jokaista teistä. Sinuakin. Nyt on yhdessä alettava tekemään. Vaatimaan. Tekemään. Muistuttamaan. Nostamaan esille vääryyksiä ja epäkohtia. Nyt viimeistäänkin on annettava pieni panos maailman muuttamiseksi.

Rakkaat toverit.

Nyt on aika tukea toista toveria. On aika yhdessä mennä eteenpäin. Minun vastustajani ei ole koskaan ollut vasemmistoliittolainen. Se saattaa johtua omasta ajatusmaailmasta, joka on hyvin vasemmistolainen. Olen aina kummastellut kahden vasemmistopuolueen kitkaisia suhteita. Kun meidän todellinen vastustajamme on oikeisto – Kokoomus ja osin myös Keskusta.

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Meidän on kyettävä tarjoamaan uskottava vasemmistolainen vaihtoehto. Nyt on aidosti löydettävä oikeat tavat yhdessä saada ihmiset luoksemme ja äänestämään meitä.

Ja jokaista meitä tarvitaan muutoksessa. Minuakin on kutsuttu elitistiksi vain koulutukseni takia. Toki filosofian maisteri ja kulttuuriantropologia voivat olla erikoisia, mutta ihmettelen suuresti, miten meidän pieneen maailmaan ja vasemmistolaiseen liikkeeseen ei voisi mahtua teollisuustyöläinen ja humanisti. Muutos lähtee meistä. Sinusta ja minusta. Meistä yhdessä.

Tommy Tabermannin sanoin:

Epäröinnin kynnyksellä kysy
kuinka paljon rohkeutta uskallat
tänään jättää käyttämättä?

Hyvää ja toverillista vappua.

Tasa-arvoa työelämään

Tasa-arvo on minulle tärkein poliittista päätöksentekoa ohjaava arvo. Tasa-arvo on vastakohta eriarvoisuudelle, hierarkioille ja rakenteille, joita on paljon meidänkin Suomessa.  Tasa-arvo vapauttaa ja takaa inhimillisen arjen. Tasa-arvoa uupuu vielä vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen asemassa, ja jopa yksinelävien verovähennyksissä. Eriarvoisuus on näkyvää jopa terveyspalveluissa. Suuret tuloerot luovat eriarvoisuutta.

Naisten ja miesten välinen huono palkkatasa-arvo on epäkohta, joka on Suomessa erittäin laajasti tiedostettu, mutta tilanne polkee paikallaan.  Tilanteen muuttumattomuus kuvastaa, kuinka syvällä asenteissa ja rakenteissa epätasa-arvo on. Suomessa on Pohjoismaiden sukupuolisesti jakautuneimmat työmarkkinat – on ns. naisten ja miesten aloja. Vaikka naiset ovat usein korkeammin koulutettuja kuin miehet, se ei ole vaikuttanut naisten palkkakehitykseen. Seuraavaan hallitusohjelmaan onkin kirjattava kattava työelämän tasa-arvo-ohjelma. Lisäksi seuraavassa keskitetyssä palkkaratkaisussa on huomioitava tasa-arvon näkökulmat.

Yksi ratkaisu olisi vanhemmuuden kustannusten tasapuolinen jakautuminen. Tämä voitaisiin ratkaista siten, että jokainen työntekijä maksaa sairausvakuutusmaksullaan vauvakustannuksia. Lisäksi palkkausjärjestelmiin tarvitaan lisää avoimuutta ja vertailevuutta. Usein naisen palkka jää pienemmäksi jo ensimmäisissä palkkaneuvotteluissa – ja kerran jäätyään jälkeen, laahaa palkkataso alempana koko työuran. Me naiset tarvitsemme lisää rohkeutta vaatia ja miehet tarvitsevat enemmän rohkeutta olla kotona.

Vaikka miehet osallistuvat tänä päivänä paljon lastenhoitoon, edelleenkin pääasiallisen vastuun kantaa nainen. Usein päätökseen vaikuttaa taloudellinen tilanne. Koska miehen palkka on usein korkeampi kuin naisen, on järkevämpää, että nainen hoitaa lasta kotona. Mutta entä jos naisten aloja arvostettaisiin yhtä paljon kuin miesten ja palkat olisivat korkeampia? Entä jos vanhempainvapaajärjestelmää uudistettaisiin 6+6+6-mallin mukaisesti ja huomioidaan kaikenlaiset perheet?

Tasa-arvon päivä on tänään 19.3. Nyt on aika siirtyä puheista tekoihin ja poistaa ilmiselvät epäkohdat.

Tuloeroja pienemmäksi oikeudenmukaisella verotuksella

Julkaistu Lapin Kansassa 16.1.2015

Kokoomuksen ministeri Petteri Orpo on esittänyt, että verotuksen progressiota tulisi purkaa (LK 6.1.).

Verotuksesta progressiivisia ovat erityisesti tuloverot, mutta myös kuntavero ja pääomavero ovat hienoisesti progressiivisia. Verotuksen progression purkaminen johtaa tasaveron lisääntymiseen. Silloin kaikki maksavat veroa saman verran. Ja tämä käytännössä kirpaisee suhteessa enemmän pienituloisia.

Verotuksen progressio takaa sen, että jokainen maksaa veroja maksukykynsä mukaan. Tämä on yksi oikeudenmukaisimmista tavoista tasata tuloeroja.

Pienet tuloerot ovat hyvinvointiyhteiskuntamme elinehto: pienet tuloerot lisäävät tasa-arvoa, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Kansainvälisesti on todettu, että niissä yhteiskunnissa, joissa on pienet tuloerot, suurin osa väestöstä voi paremmin. Suuret tuloerot puolestaan lisäävät sosiaalisia haasteita ja terveysongelmia. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi valtion menot kasvavat.

Pitkäaikainen tuloerojen kasvu on juuri saatu pysäytettyä, osittain sosialidemokraattien ansiosta. Ei todellakaan ole järkevää muuttaa tätä suuntaa.  Verotuksen kokonaisvaltaista progressiota tulisi enemmin lisätä kuin purkaa. On muistettava, että yhteiskunnan hyvyyttä mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia.

#Porukka päättää

Demarinuorilla on täällä viikolla #Porukka päättää – niminen kampanja, jonka ideana on kertoa millainen maailma olisi, jos me saisimme siitä päättää. Tarkoituksena on myös kertoa oma tarina siitä, miten minusta tuli demari tai demarinuori.´

Tässä minun tarinani. 

Lähdin mukaan järjestöhommiin vasta parikymppisenä. Olen aina ollut sielultani maailmanparantaja, mutten ollut tarpeeksi rohkea lähteäkseni esimerkiksi oppilaskuntaan tai vaaleihin. Lukioaikana kaverini oli mukana Kokoomusnuorissa ja kertoi aina hauskoista viikonlopuista. Vaikka ajatus houkutti, tiesin jo silloin, ettei Kokoomus ole mun juttu. Silloin en myöskään vielä päätynyt Demarinuoriin tai –opiskelijoihin, vaan ajatus jäi kytemään.

Kun aloitin opinnot Oulun yliopistossa, olin innoissani kaikesta uudesta. Silloin minut houkuteltiin mukaan ainejärjestöhommiin. Se olikin hyvin antoisaa ja mukavaa puuhaa. Näiltä ajoilta taskuun on jäänyt jäsenistön painottaminen ja asettaminen ensimmäiseksi sekä pyrkimys saada kaikki mukaan yhteisiin juttuihin. Tähän liittyy myös se, ettei yhteisiä varoja käytetty hallitukseen. Juuri ja juuri kokouskahvit keitettiin – ja sekin jäsenten saamiseksi paikalle, ja osallistumaan. Siksi nykyisin kokouspalkkiot ja muut ”korvaukset” tuntuvat vierailta.

Politiikka sinänsä ei silti napannut pitkään aikaan, ja luulin olevan siitä irrallinen, vaikka olin jo silloin hyvinkin sen sisällä. Nuoren humanistinaisen silmiin puoluepolitiikka oli vanhanaikaista, korruptoitunutta, likaista peliä, jossa heikoimmat jäävät jalkoihin. Minä itse kyllä nautin jo silloin maailmanparantamisesta kahvikuppi kerrallaan Humuksessa tai viinilasi kerrallaan illanvietoissa.

4197_78324847948_659242948_1796106_4085426_n

Opiskelijaelämää Rovaniemellä

Opiskelin vuoden ajan Unkarissa, ja havahduin siihen, ettei kaikkialla todellakaan ole samanlaista kuin Suomessa. Huomasin, mitä eriarvoisuus ja luokkayhteiskunta oikeasti ovat. Näin miten kaikilla ei ollut tasavertaisia mahdollisuuksia kulkea elämän polkua sinne minne omat taidot vievät. Matkustelin myös muissa Euroopan maissa ja juttelin vaihtaritovereiden kanssa. Ja niin – Pohjoismaat ovat omaa luokkaansa ja kyllä se muualla tiedetään (ja pidetään arvossaan).

Näin maailma ravisteli maailmanparantajan hereille. Hyvinvointi ja tasa-arvo eivät enää olleet itsestäänselvyyksiä, edes lähialueella. Tajusin, että maailma ei muutu kahvia juomalla vaan tekemällä ja olemalla osa muutosta. Jos haluan paremman maailman ja Suomen, miksen laittaisin itseäni likoon.

Lopulta pallottelin vasemmistoliiton ja SDP:n välillä. Arvomaailman pohjalta olisin voinut valita kumman vain. Kuitenkin olen sielultani pohdiskelija, eri vaihtoehtoja yhdistelevä rakentaja. Siksi päädyin SDP:hen. Pitkän pohdinnan jälkeen olikin helppo laittaa Fuksimessuilla ROSOn ständillä ruksi oikeaan kohtaan – ja näin liityin

Demariopiskelijoiden jäseneksi vuonna 2008, ja myöhemmin liityin Demarinuoriin ja puolueeseen. Ja tässä sitä ollaan – Lapin sosialidemokraattien varapuheenjohtajana. Ei olisi Maria-Riitta 10 vuotta sitten uskonut, jos olisin kertonut, mihin tie vie.

Tasapainoillen kohti parempaa huomista

7393679920_ef697dd05a_o

Uusi hallitus on aloittanut toimintansa ja minihallitusneuvottelut käyty. Vaikka velan pienentäminen siirtyi, kasvupaketin ansiosta kokonaisuus on hyvä. Julkinen talous toimii eri tavalla kuin kotitalous. Alijäämä voi olla hyväksyttävää, jos se tarkoittaa investointeja ja elvytystä.

Kasvupaketin kautta voidaan luoda uutta kasvua ja työllisyyttä Suomeen, ja Lappiin. Infrahankkeet ovat hyviä ja kasvua luovia, mutta on oltava hyvin tarkkana, jotta niiden kautta työllistetään myös suomalaisia, työehtosopimuksia noudatetaan, ja hankkeet hyödyttävät myös aluetaloutta.

Lapin näkökulmasta yksi onnistuneimmista päätöksissä oli yritysten edustusmenojen verovähennysoikeuden palauttaminen, jolla on suuri merkitys erityisesti matkailu- ja ravintola-alalle. Pienyrittäjien ja itsensä työllistävien aseman parantaminen luo myös uusia toimintaedellytyksiä ja tukea kohdistetaan oikeasti sitä tarvitseville.

Oppivelvollisuuden pidentäminen on aikamme tärkeimpiä koulutuksellisia ja tasa-arvoa luovia uudistuksia. Täsmätoimien tehottomuus on jo vuosien varrella nähty. Nyt on aika tehdä suurempi muutos, joka ottaa kopin kaikista nuorista. Nuorten syrjäytymisen ennalta ehkäisyyn tarvitaan toimivaa ja inhimillistä perhe- ja talouspolitiikkaa, koulutuksellista uudistamista unohtamatta.

Inhimillinen arki tarkoittaa myös kaikenlaisen työn laadun parantamista. Palkkatyön ulkopuolella tehty työ on yhtä arvokasta kuin palkkatyö. Palkkatyön on oltava tahdottua pätkätyötä, yhteisöllistä ja riittävästi korvattua rahallisesti. Työtä ei saa tehokkuuden nimissä lisätä liikaa eikä kiusaamista saa sallia. Kaikista ikävinkin työpaikka on oltava hyvä ja inhimillinen.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa ja Demokraatissa

Puheenvuorot Sosialidemokraattisten nuorten XXV liittokokouksessa

Poliittinen ohjelma, puheenvuoro I

Toveri puheenjohtaja. Rakkaat toverit.

Olen kiitollinen tästä monipuolisesta ja linjaavasta poliittisesta ohjelmasta. Muutama asia kuitenkin pisti erityisesti silmään. Pienistä asioista olen tehnyt muutosesitykset, enkä rasita teitä perusteluilla nyt.

WP_20140606_17_10_17_Pro

Puhetta pitämässä.
Kuva: Hannu Mällinen

Usein varhaiskasvatuksessa lähdetään erityisesti lapsen oikeudesta ja tarpeesta. Kuitenkin sivuilla 33 ja 34, joissa asiaa käsitellään on 90 prosenttia vanhempien oikeuksista ja vanhemmuuden ja työn yhteensovittamista. Puhutaan siis rakenteista, ja unohdetaan se lapsi.

Esitänkin, että sivulle 34 lisätään lauseet: Laadukas ja turvallinen varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus. Siksi on kiinnitettävä huomiota työntekiöiden koulutukseen ja toteutuvaan ryhmäkoon on oltava riittävän matalalla tasolla.

On erikoista, miksi 6 vuotiaan opetukseen riittää alempi korkeakoulututkinto, mutta 7-vuotiaalle koululaiselle tulee olla korkeasti koulutettu maisteri. Monipuolisella ja tarpeeksi kattavalla koulutuksella voidaan taata laadukas varhaiskasvatus. Päiväkodeissa on kokopäivästen lasten sijasta, ns. puolikkaita ja muita, jotka ovat päiväkodissa vain osan päivää ja viikkoa.

Paperilla ryhmäkoko saattaa olla sääntöjen mukainen, mutta käytännössä ryhmäkoko saattaa nousta liian suureksi. Kyse on poikkeuksesta, mutta onko se niinkään, jos toisissa ryhmissä se on toistuvaa. Liian suuri ryhmäkoko on työntekijöiden ja lasten kannalta erittäin huolestuttavaa ja lisää riskitilanteita ja heikentää varhaiskasvatuksen laatua. Tietysti se lisää myös työn kuormittavuutta ja stressiä.

Toverit

Sivulla 39 todetaan, että ”Metropolialue on keisessä roolissa koko Suomen hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden veturina”. Koko Suomi tärkeä, Hangosta Nuorgamiin. Kaikilla alueilla on omat erityispiirteensä ja tärkeytensä. Yhtä osaa ei voittaa pois tai jättää yksinään. Minusta ei ole tarpeellista ja solidaarista ylikorostaa metropolialueen merkitystä. Metropolialueesta on jo kokonainen kappale. Kun toiseen suuntaan kumartaa,  toiseen pyllistää. Tämä on sama kuin minä esittäisin, että Lappi on erityisen tärkeässä roolissa Suomen elinvoimaisuuden veturina. Niin onhan meillä luonnonvarat ja arktinen osaaminen, ja siitä hyötyy kaikki suomalaiset. Esitän lauseen poistoa.

20140606_154154

Meidän Elisa Penders puhumassa

 

Poliittinen ohjelma, puheenvuoro II

Koulutus-ja sivistyspolitiikan alla sivulla 35 rivillä 1536 linjataan siirtymisestä yhtenäiseen toiseen asteeseen. Suhtaudun tähän hyvin kriittisesti ja epäilen, ettei käytännössä pystytä saavuttamaan kirjattuna hienoja tavoitteita. Uskon myös siihen, että ne on saavutettavissa monipuolisella oppilaitosyhteistyöllä.

Yhtenäinen toinen aste ei ole kovin toimiva tai tasa-arvoinen haja-asutusalueella,  jossa saattaa olla yhdessä kunnassa ammattillinen koulutus teknikoksi, toisessa kokiksi ja kolmannessa lukio. Kaikissa kunnissa joissa on lukio ei välttämättä ammatillista oppilaistosta, ja toisinpäin. Välimatkat ovat usein jo valmiiksi pitkiä.

Haja-asutusalueella ei pystytä lähialueilla järjestämään yhtä laajaa ja monipuolista toista astetta kuin kaupungeissa. Tai nuoret velvoitetaan käytännössä asumaan osan opiskeluajasta toisella paikkakunnalla.  Ja taas nuoret ja oppilaitokset ovat eri asemassa. Väkisinkin nuoria houkutellaan entistä enemmän suuriin kasvukeskuksiin. Jos tavoitteena on vain hallinnollinen yhdistäminen,  herää vielä suurempi kysymysmerkki,  koska byrokratiahan kasvaa. Onhan paikallistasollakin oltava silti johtaja tai vastuuhenkilö.

Sivulla 39 puhutaan kokeilusta jossa kuntien vapautta päättää palveluiden järjestämisestä.  eikö tämä lisää eriarvoisuutta eri kunnissa asuvien ihmisten välillä?

liittari 1

Pohjoisen delegaatio kokoustamassa

 

Toverit.

Poliittisessa ohjelmassa on linjaus neutraalista puoluerahoituksesta sivulla 50 rivillä 2249. Käytännössä tässä linjataan puolueen suhdetta demarinaisiin ja tavoitellaan puoluerahoituksen lopettamista.

Olen järkyttynyt että me täällä edes keskustelemme tästä asiasta. Meidän liike on tähän saakka ollut edelläkävijä sukupuolten välisen tasa-arvon rakentamisessa ja luomisessa. Se on ollut osa arvosta tasa-arvotyötämme.

Järkytystä lisää se, ettei leipätekstissä asiasta mainita saati perustella vaan se on lisätty hämärästi ranskalaiseksi viivaksi. Miksi perusteluja ei esitetä? Mitä ne ovat? miten meidän puoluerahoitus ja demarinaisten tuki liittyy edustuksellisen edemokratiaan ja koulujen yhteiskuntatiedon lisäämiseen?

Toverit.

Niin kauan kuin liikkeen ympärillä on havaittavissa sovinismia, naisten väheksymistä ja seksismiä,  me todellakin tarvitsemme Demarinaisia ja toimivaa naisliittoa. Naisliike ei ole vain kahvinkeittoa ja rupattelua. Se on naisia kokoava ja voimaannuttava poliittinen foorumi ja tekijä.

Demarinaiset on yli sata vuotias järjestö. Suomen työläisnaisliitto on aloittanut toimintansa jo vuonna 1900. Sen historia on ollut vivahteikas, mutta työ yhtäläisen palkkauksen, hyvinvoinnin ja kohtelun puolesta on jatkunut läpi vuosien.

Esitän ranskalaisen viivan poistoa riviltä 2248.

Kannatuspuheenvuoro varapuheenjohtajaehdokas Miikka-Aukusti Heiskaselle

Toveri puheenjohtaja. Rakkaat toverit.

Tämä liitto tarvitsee liikettä ja ihmisiä jotka ovat sitoutuneet toimintaan. Tarvitaan erilaisia näkemyksiä ja niiden yhteensovittamista. Tarvitsemme vahvoja ja rohkeita toimijoita, joilla on arvot kirkkaana sydämessä.

Tällainen on Miikka-Aukusti Heiskanen, joka varmasti ei jää keneltäkään huomaamatta. Mike on näkyvä, rohkea ja osaava poliitikko.

20140606_175059

Itse Miikka-Aukusti Heiskanen puhumassa

Olen monesti ollut Miikka-Aukusti kanssa eri mieltä poliittista asioista. Olemme käyneet vuosien varrella kiivastakin keskustelua. Silti aina halataan kun tavataan. Mike pystyy käymään laajaa debaattia aiheesta kuin aiheesta eikä tee siitä henkilökohtaista. Meillä Pohjois-Suomessa erilaisuus todellakin on rikkautta.

Mie olen Rovaniemeltä ja Mike Oulusta. Mike on todistanut piirien yhdistämisen aikaan, että hän osaa luoda yhteisöllisyyttä ja yhteisen rintaman vaikka se olisi haasteellista ja erimielisyydetkin suuria. Toveri on oikeasti  toverille Toveri.

Kaksi vuotta lyhyt aika. Sinä aikana Mike on kuitenkin kehittynyt edelleen ja osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen. Mikellä on rautainen järjestöllinen kokemus ja kyky esiintyä luontevasti ja vakuuttavasti.

Tää ei oo pätkätyötä. Valitaan Miikka-Aukusti Heiskanen varapuheenjohtajaksi.

Lisäksi lukuisia muita, joita ei ole kirjoitettu etukäteen.

Maksuton koulutus on yhteiskuntamme kivijalka

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 5.5.2014

Suomessa on koko koulupolku maksuton esikoulusta korkeakouluun. Se on mahdollistanut kaikkien osallistumisen ja etenemisen omien kykyjen, taitojen ja kiinnostuksen mukaan. Perheen tai henkilön oma varallisuus ei ole siis ollut esteenä omien taitojen kehittämiselle. Tämä on ollut ratkaisevaa siinä, että näin pieni maa on monessa asiassa osaamisen huipulla. Se on myös osaltaan taannut tasa-arvoisen yhteiskunnan, sivistys ja elinikäinen oppiminen on ollut kaikkien saavutettavissa.

Maksutonta koulutusta ei enää voi pitää itsestäänselvyytenä. Jatkuvasti kuulee puheenvuoroja, miksi korkeakouluissa opiskelu tulisi olla maksullisia. On huolestuttavaa, että Suomeen ollaan hissukseen luomassa järjestelmiä lukukausimaksuista. EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoihin kohdistuva lukukausimaksukokeilu tehtiin vuosina 2010-2014. Kokeilun raportissa todettiin, ettei kansainvälisyys tai vieraskielisen opetuksen taso kasvanut eikä säästöjä syntynyt.

Vaikka kokeilu todettiin epäonnistuneeksi, moni haluaa muuttaa kokeilun pysyväksi.

Laadukas ja maksuton koulutus on nähtävä investointina Suomen ja korkeakoulujen kansainvälistymiseen ja kilpailukykyyn. Koska Suomeen tarvitaan jatkossa lisää koulutettua työvoimaa, on kiinnitettävä erityistä huomiota kansainvälisten opiskelijoiden kotouttamiseen, jotta he voivat ja haluavat jäädä Suomeen valmistuttuaan.

Lukukausimaksukokeilun vakinaistaminen heikentäisi kansainvälistymistä ja romuttaisi ajatuksen tasa-arvoisesta koulutusjärjestelmästämme.