Vappupuhe 2016

Buorre ustibat! Rakkaat toverit. Hyvät kuulijat!

vappu2016

Tuntuu mukavalta pitää vappupuhe tänä vuonna juuri täällä, koska olemme asuneet mieheni kanssa melkein vuoden Inarissa. Olen Rovaniemeltä kotoisin, mutta Inariin minut toi pohjoissaamen kielenopinnot. Onkin ollut oikein mukava vuosi Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, jossa olen saanut tutustua myös saamelaiskäsitöiden maailmaan – olen tehnyt sisnalaukun, hopeatöitä, luusoljen ja useammat karvakengät. SAKK:lla on kyllä oma paikkansa ja roolinsa Lapin koulutuskokonaisuudessa. Haluan myös kiittää siitä lämpimästä vastaanotosta, jonka olemme Inarissa saaneet.

Mutta toverit – vappu on työväenjuhla, joten tämä on se päivä, jolloin täytyy puhua ihanien elämäkokemusten lisäksi myös työelämästä ja yhteiskunnallisista muutoksista. Valitettavasti viime aikoina ne ovat olleet lähinnä kielteisiä. On ihmeellistä, miten nykyhallitus keksii niin hulluja esityksiä, joita tulee koko ajan, mutta perustelut jäävät hämärän peittoon. Tämä hallitus on tyytynyt perustelemaan päätöksiä pelkällä pakollisuudella ja valtionvelalla, jota muuten nykyinen hallitus ottaa lisää huimista leikkauksista huolimatta.

Me tulevat sukupolvet kyllä arvostamme huolenpitoa ja toimivia palveluja, mutta näillä leikkauksilla tuleville sukupolville tuleva velka on muutakin kuin rahallista velkaa. Viime laman aikaan tehtiin myös leikkauksia, ja vaikka niillä kyllä saatiin talous elvytettyä, samalla heikennettiin hyvinvointivaltiota: palveluita ja tukia. Tutkimuksissakin on todettu, että viime laman lapset ovat edellisiä sukupolvia useammin hukassa: tämä näkyy suoraan mielenterveystilastoissa ja syrjäytettyjen nuorten määrässä. Oikeistohallitus ei ole oppinut tästä mitään, vaan koulutuksesta ja tutkimuksesta leikattiin kaikkiaan 3 miljardia ja leikkaukset koskivat koko opintopolkua: varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Miten lapset ja nuoret voivat menestyä elämässä, jos hyvän elämän edellytykset ja eväät syödään jo varhaisessa vaiheessa?

Tähän liittyy myös keskeisesti hallituksen karu perhepolitiikka. Päivähoitomaksuja korotettiin, päiväkotien ryhmiä kasvatettiin ja kaikkien lasten mahdollisuutta varhaiskasvatukseen rajoitettiin. Tämä on radikaali suunta lasten oikeuksia ajatellen. Ja tämä tehdään samaan aikaan kun on vaadittu laadukkaampaa varhaiskasvatusta ja ryhmäkokojen tiedettiin olleen jo aikaisemmin liian suuria. Naisten kannalta tilanteesta on muodostumassa haasteellinen.

Poliittisilla päätöksillä voimme vaikuttaa siihen, kuinka tasa-arvoinen yhteiskuntamme on. Voimme antaa mahdollisuuksia, ja toisaalta tukea tasa-arvoa edistäviä vaihtoehtoja. Kun varhaiskasvatus- ja päivähoitopalveluja heikennetään samaan aikaan kuin naisvaltaisilla aloilla tehdään palkanalennuksia, herää kysymys tavoitellaanko paluuta kotiäitiyhteiskuntaan? Voin kyllä jo vastata, että ainakin seuraukset ovat tällaiset.

Jo nykyisin monessa perheessä taloudellinen tilanne määrittelee sen, että pienipalkkaisempi jää kotiin lasten kanssa. Ja totta kai ymmärrän täysin niitä vanhempia, jotka haluavat olla kotona lasten kanssa. Kuitenkin on tilastollinen fakta, että suurin osa kotihoidontuen käyttäjistä on naisia. Vaikka moni isä osallistuukin entistä enemmän lastenhoitoon, päävastuu on liian usein edelleen äidillä.

Kun nainen on pitkään kotona, voi olla vaikea palata työelämään, ja toisen työssäkäynti lisää taloudellista riippuvuutta, jolloin molempien puolisoiden itsenäinen elämä voi olla haasteellista. Naisten palkka ja siten myös eläke jäävät pienemmiksi. Tilanne ei ole ongelmallinen vain naisten näkökulmasta, vaan epäoikeudenmukaiseksi rakenteen kokevat myös monet miehet esimerkiksi erotilanteessa, kun sovitaan lapsien huoltajuudesta.

vappu4Toverit. Vaikka Kokoomuksen vaalislogan oli ”Peruuttamalla ei pääse eteenpäin”, ovat nykyisen porvarihallituksen kaikki esitykset, ehdotukset ja päätökset olleet haikailua menneeseen luokkayhteiskuntaan. Yhteiskuntaan, jossa rahalla pääsee ja toisten elämänpolusta ei tarvitse välittää / ”mitä meni itse mokailemaan”. Aikaisempina vuosikymmeninä maastamme on rakennettu toimiva hyvinvointivaltio, jota arvostetaan ja kehutaan ulkomaita myöten.

Meidän koulutusjärjestelmämme kestää kansainvälisen vertailun. Suomi on korkean osaamisen hyvinvointivaltio. Eräässä artikkelissa todettiin Suomen olevan ”amerikkalainen unelma, jossa jokainen voi punnertaa niin ylös kuin tahansa”. Kuitenkin Nykyhallitus pyrkii parhaansa mukaan rapauttamaan hyvinvointiyhteiskuntaamme: esitykset maksullisesta koulutuksesta, palkanalennuksista, maksullisista sairauspäivistä, ammattiliittojen lakkauttamisesta ja pidemmästä työpäivästä kertovat karua kieltään.

Kyllä minäkin haluan maamme talouden vetämään, se olisi kaikkien etu, mutta en ole valmis tekemään sitä pelkästään tiettyjen työntekijöiden selkänahasta. Jo nyt on aloja, joiden palkalla on vaikea tulla toimeen. Erityisesti lapsiperheet ovat tiukilla. Eikä kyse ole enää pelkästään köyhyysrajasta, vaan keskipalkkaistenkin tilanne alkaa olla tukala.

Hallitus piiskuroi tiukkaa ja leikkaavaa talouspolitiikkaansa entistä kireämmäksi. Vientiä ei silti näillä keinoin ole saatu vetämään ja kotimainenkin kysyntä on tässä kriisitietoisuudessa henkitoreissaan. Hallitus on kokonaan irtaantunut kansan arjesta. Samaan aikaan tavallisilla suomalaisilla ei välttämättä ole riittävästi rahaa ruokaan, muusta kulutuksesta puhumattakaan.

Ja kysynpä, että haluatko sinä palata menneeseen, aikaan, jolloin ei ollut 5 päivän työviikkoa tai 8-tunnin työpäivää. Lomarahoista ja lisistä puhumattakaan. Silloin sai vain uneksia työttömyystuesta tai siitä, että olisi yhteiskunnan turvaverkko ottamassa kiinni, kun kaikki romahtaa.

Hallitus haluaa kilpailukykyloikkaa, sen mielestä suomalainen työntekijä on liian kallis ja tehoton. Hallituksen mukaan tämä on pakko, muuten emme selviä. Todellisuudessa hallitus on tehnyt kovan ideologisen valinnan, jonka maksajiksi joutuvat tavalliset kansalaiset. Hallitus perustelee ratkaisujaan ylisukupolvisuudella, emme voi elää velaksi, vaikka tosiasiassa hyvinvointivaltion murentaminen on pahimman laatuinen taakka tuleville sukupolville.

Toverit
Oikeistohallituksen luomasta sote-ratkaisusta vaikuttaa muodostuvan vuosisadan hallintohimmeli, jonka taustalla vaikuttavat keskustalainen maakuntien valtapolitiikka ja kokoomuslainen yksityistämisen ideologia. Hankkeella tavoitellaan suuria säästöjä, mutta alkuperäinen ajatus sote-palveluiden parantamisesta ja tasa-arvoistamisesta on jo kauan aikaa sitten unohtunut. Tämä on erittäin harmillista, koska nyt olisi ollut tuhannen taalan paikka asettaa ihminen keskiöön ja hoitaa palveluketjut kuntoon – ja luoda kaikille yhdenvertaiset palvelut.

Tässä myllerryksessä on pidettävä huoli siitä, että palvelut ovat yhdenvertaisia koko Lapissa ja Suomessa. En tietenkään tarkoita sitä, että joka niemen notkossa tulisi olla terveyskeskus, mutta jokaisen suomalaisen on tulevaisuudessakin saatava hoivaa samoilla periaatteilla ja perusteilla asuinpaikasta ja varallisuudesta huolimatta. Ei voi olla eri sääntöjä inarilaiselle kuin helsinkiläiselle.

vappu5Toverit, vaikka sote-uudistus vaarantaakin jokaisen mahdollisuuden saada palveluita varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta, meidän on oltava mukana tässä muutoksessa ja omalta osaltamme huolehdittava, että oikeudenmukaisuus sisältyy muutokseen. On kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että kilpailutukset hoidetaan järkevästi ja mukaan otetaan laatuperiaatteita ja yhteiskunnallisia velvoitteita. Lisäksi on aina oltava mahdollisuus ohjaukseen.

Vaikka hallitus on luonut ehdottomuuden ja kriisin ilmapiirin, aina on vaihtoehtoja. Politiikassa on aina mahdollisuus toimia toisin. Ja vaikka ajat olisivatkin vaikeat, aina on mahdollisuus valita pienempi paha tai tehdä jokaisen elämästä hiukan parempi. Aina on toivoa.

Toverit, seuraavissa vaaleissa meidän on näytettävä voimamme.

Näin lopuksi, en malta olla puhumatta myös saamelaisista. Olen seurannut nykyistä saamelaiskeskustelua pitkään. Uskon voivani sanoa, että ymmärrän eri osapuolia. En kuitenkaan ymmärrä käydyn keskustelun sävyä – miten tunteikkaasti ja toisia loukaten keskustelua käydään. Henkilökohtaisesti kannatan ILO169-sopimuksen ratifiointia ja Pohjoismaisen saamelaissopimuksen hyväksymistä.

On ensiarvoisen tärkeää, että Suomessa huolehditaan EU:n ainoan alkuperäiskansan asemasta ja jatkuvuudesta. Emme voi vain hyväksikäyttää saamelaisuutta matkailussa ja kehua puheissa. Emme voi kritisoida muita maita ihmisoikeusloukkauksista, jos itsekään emme toimi oikein.

Saamelaiskäräjien toiminnassa ja saamelaisessa kulttuuri-itsehallinnossa on kehittämistä, mutta koska en ole saamelainen, koen hankalaksi alkaa tuomaroida. Meidän suomalaisten tulisikin kunnioittaa sitä periaatetta, joka on kaikissa alkuperäiskansoja koskevissa sopimuksissa – itsemääräämisoikeutta.

Samoin näin antropologina pidän epäeettisenä sitä, että olemme jo nyt luoneet ja ajaneet saamelaisia suomalaisiin ja länsimaisiin rakenteisiin ja instituutioihin. Ja olen kyllä sitä mieltä, että alkuperäiskansalla itsellään tulisi olla viimeinen sana siitä, keitä he ovat.

Pidän kuitenkin harmillisena sitä, että nykykeskustelu on mennyt pelkojen ja ennakkoluulojen lietsontaan, henkilökohtaisuuksiin ja häpeilemättömään valtapolitiikkaan. Lisäksi keskustelua hämmentävät aivan liikaa ulkopuoliset.

Hyvät toverit. Suvaitsemattomuus on kokonaan oma lukunsa. Mikä meihin on mennyt, kun olemme alkaneet kyräillä kanssaihmisiä. Pelottavan moni aivan tavallinen suomalainen suhtautuu penseästi muualta tulleiden hädänalaisten auttamiseen.

Tämä kyräily tuntuu leviävän syövän lailla, yhteiskunnan heikompiosaiset kääntyvät – tai heitä käännytetään – toisiaan vastaan. Vaikka meidän tulisi kaikkien nousta yhdessä sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Missä ovat humaanit arvot ja solidaarisuus tänä päivänä, kun niitä tarvittaisiin enemmän kuin vuosikymmeniin?

Jatkuva rasistinen maahanmuuttokeskustelu ja yleinen suvaitsemattomuus nostattavat mieleeni Eino Leinon runon, joka kiteyttää hyvin sen, millaisena minä Suomen näen:

Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me yhdessä käydä vois?
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Oikein hyvää vappua kaikille!

 

 

Vappu2

Puhe puoluevaltuuston kokouksessa 16.4.2016

Buorre ságojođihit, ráhkis ustibat! Hyvä puheenjohtaja, rakkaat toverit!

Kun Keskusta nappasi vaalivoiton ja alkoi koota oikeistohallitusta, meidän lopulta jääden ulkopuolelle, yritin uskotella itselleni, että eihän neljässä vuodessa ehdi liian suuria ja harhaan vieviä muutoksia tekemään. Mutta kuinka väärässä olinkaan.

Vasta esiin tuotu SOTE-ratkaisu on kaiken huippu. Nyt kun olisi aika ja mahdollisuus asettaa ihminen keskiöön ja luoda palvelukokonaisuus, jossa oikeasti apua saa ja se on sujuvaa, luodaan uusia hallintohimmeleitä ja yhtiöitetään terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut. On sanomattakin selvää, että tämä ratkaisu ei virtaviivaista hallintoa eikä siten tuo säästöjä, koska byrokratia vain lisääntyy. Samalla ihmisten terveys ja henkinen hyvinvointi asetetaan kilpailulle.

Tässä olisi jotain järkeä, jos uusi malli tukisi suomalaisten pienyrittäjien, yhdistysten ja muun kolmannen sektorin asemaa kilpailutuksissa, mutta näyttää vahvasti siltä, että tässäkin ovat vahvimmillaan suuryritykset. Ja olemmehan nähneet, kuinka nämä kansainväliset suuryritykset harjoittavat aggressiivista verosuunnittelua, jolloin Suomelle tärkeät veroeurot jäävät saamatta. Ihmisten terveydellä saadut voitot viedään ulkomaille.

Sydämeni itki verta, kun hallitus päätti leikata koulutuksesta niin kovalla otteella. Hirvittävintä leikkauksissa oli, että ne olivat mittaluokaltaan niin suuria ja kohdistuivat koko opintopolkuun.  Olin kuitenkin hyvin iloinen siitä, että SDP puolusti koulutusta ja tulevaisuuden sukupolvia.

Näin lappilaisena on ikävä nähdä, kuinka Keskusta on unohtanut sekä alkiolaisuutensa että aluepolitiikkansa. Jatkuvasti saa lukea lehdistä ministereiden lausuntoja yliopistojen, junaliikenteen ja lentokenttien karsimisista. Aivan kuin sielläkin olisi unohdettu, että eri puolilla Suomea kyllä tarvitaan elämisen peruselementtejä: mahdollisuuksia liikkua ja kouluttautua.
Lisäksi Metsähallituslaki meni läpi heilahtaen, vaikka metsien yhtiöittämiseen liittyy selviä riskejä ja laista poistettiin luonnoksessa olleet kirjaukset saamelaiskulttuurin heikentämiskiellosta. Suurin osa valtion maista, vesistä ja metsistä, joita hallitaan metsähallituslailla ovat Lapissa.

Vaikka tilanne vaikutta epätoivoiselta, ei auta vaipua epätoivoon. Ainakin minulle tämä kuitenkin antaa uutta voimaa. Monet tavalliset suomalaisetkin ovat huomanneet, ettei tämä ole se tie, jota halutaan kulkea. Vaihtoehtoja on olemassa. Ja meidän on suurimpana oppositiopuolueena tuotava niitä esiin ja vaadittava oikeudenmukaisempaa politiikkaa.

Sillä nykyinen ilmapiiri Suomessa on luotu ehdottomuuden ja leikkauslistojen varaan, jossa päätöksiä perusteellaan ”pakollisuudella”. On vaarana se, että kriisitietoisuuden voimakas nostattaminen kääntyy itseään vastaan. Ihmiset alkavat nähdä omankin tulevaisuuden näköalattomana, toivottamana. Eikä mikään ole niin vaarallista, kuin toivon menettäminen.

Ollaan me se toivon luoja, mahdollisuuksien antaja.

Giitu! Kiitos!