Vappupuhe 2016

Buorre ustibat! Rakkaat toverit. Hyvät kuulijat!

vappu2016

Tuntuu mukavalta pitää vappupuhe tänä vuonna juuri täällä, koska olemme asuneet mieheni kanssa melkein vuoden Inarissa. Olen Rovaniemeltä kotoisin, mutta Inariin minut toi pohjoissaamen kielenopinnot. Onkin ollut oikein mukava vuosi Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, jossa olen saanut tutustua myös saamelaiskäsitöiden maailmaan – olen tehnyt sisnalaukun, hopeatöitä, luusoljen ja useammat karvakengät. SAKK:lla on kyllä oma paikkansa ja roolinsa Lapin koulutuskokonaisuudessa. Haluan myös kiittää siitä lämpimästä vastaanotosta, jonka olemme Inarissa saaneet.

Mutta toverit – vappu on työväenjuhla, joten tämä on se päivä, jolloin täytyy puhua ihanien elämäkokemusten lisäksi myös työelämästä ja yhteiskunnallisista muutoksista. Valitettavasti viime aikoina ne ovat olleet lähinnä kielteisiä. On ihmeellistä, miten nykyhallitus keksii niin hulluja esityksiä, joita tulee koko ajan, mutta perustelut jäävät hämärän peittoon. Tämä hallitus on tyytynyt perustelemaan päätöksiä pelkällä pakollisuudella ja valtionvelalla, jota muuten nykyinen hallitus ottaa lisää huimista leikkauksista huolimatta.

Me tulevat sukupolvet kyllä arvostamme huolenpitoa ja toimivia palveluja, mutta näillä leikkauksilla tuleville sukupolville tuleva velka on muutakin kuin rahallista velkaa. Viime laman aikaan tehtiin myös leikkauksia, ja vaikka niillä kyllä saatiin talous elvytettyä, samalla heikennettiin hyvinvointivaltiota: palveluita ja tukia. Tutkimuksissakin on todettu, että viime laman lapset ovat edellisiä sukupolvia useammin hukassa: tämä näkyy suoraan mielenterveystilastoissa ja syrjäytettyjen nuorten määrässä. Oikeistohallitus ei ole oppinut tästä mitään, vaan koulutuksesta ja tutkimuksesta leikattiin kaikkiaan 3 miljardia ja leikkaukset koskivat koko opintopolkua: varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Miten lapset ja nuoret voivat menestyä elämässä, jos hyvän elämän edellytykset ja eväät syödään jo varhaisessa vaiheessa?

Tähän liittyy myös keskeisesti hallituksen karu perhepolitiikka. Päivähoitomaksuja korotettiin, päiväkotien ryhmiä kasvatettiin ja kaikkien lasten mahdollisuutta varhaiskasvatukseen rajoitettiin. Tämä on radikaali suunta lasten oikeuksia ajatellen. Ja tämä tehdään samaan aikaan kun on vaadittu laadukkaampaa varhaiskasvatusta ja ryhmäkokojen tiedettiin olleen jo aikaisemmin liian suuria. Naisten kannalta tilanteesta on muodostumassa haasteellinen.

Poliittisilla päätöksillä voimme vaikuttaa siihen, kuinka tasa-arvoinen yhteiskuntamme on. Voimme antaa mahdollisuuksia, ja toisaalta tukea tasa-arvoa edistäviä vaihtoehtoja. Kun varhaiskasvatus- ja päivähoitopalveluja heikennetään samaan aikaan kuin naisvaltaisilla aloilla tehdään palkanalennuksia, herää kysymys tavoitellaanko paluuta kotiäitiyhteiskuntaan? Voin kyllä jo vastata, että ainakin seuraukset ovat tällaiset.

Jo nykyisin monessa perheessä taloudellinen tilanne määrittelee sen, että pienipalkkaisempi jää kotiin lasten kanssa. Ja totta kai ymmärrän täysin niitä vanhempia, jotka haluavat olla kotona lasten kanssa. Kuitenkin on tilastollinen fakta, että suurin osa kotihoidontuen käyttäjistä on naisia. Vaikka moni isä osallistuukin entistä enemmän lastenhoitoon, päävastuu on liian usein edelleen äidillä.

Kun nainen on pitkään kotona, voi olla vaikea palata työelämään, ja toisen työssäkäynti lisää taloudellista riippuvuutta, jolloin molempien puolisoiden itsenäinen elämä voi olla haasteellista. Naisten palkka ja siten myös eläke jäävät pienemmiksi. Tilanne ei ole ongelmallinen vain naisten näkökulmasta, vaan epäoikeudenmukaiseksi rakenteen kokevat myös monet miehet esimerkiksi erotilanteessa, kun sovitaan lapsien huoltajuudesta.

vappu4Toverit. Vaikka Kokoomuksen vaalislogan oli ”Peruuttamalla ei pääse eteenpäin”, ovat nykyisen porvarihallituksen kaikki esitykset, ehdotukset ja päätökset olleet haikailua menneeseen luokkayhteiskuntaan. Yhteiskuntaan, jossa rahalla pääsee ja toisten elämänpolusta ei tarvitse välittää / ”mitä meni itse mokailemaan”. Aikaisempina vuosikymmeninä maastamme on rakennettu toimiva hyvinvointivaltio, jota arvostetaan ja kehutaan ulkomaita myöten.

Meidän koulutusjärjestelmämme kestää kansainvälisen vertailun. Suomi on korkean osaamisen hyvinvointivaltio. Eräässä artikkelissa todettiin Suomen olevan ”amerikkalainen unelma, jossa jokainen voi punnertaa niin ylös kuin tahansa”. Kuitenkin Nykyhallitus pyrkii parhaansa mukaan rapauttamaan hyvinvointiyhteiskuntaamme: esitykset maksullisesta koulutuksesta, palkanalennuksista, maksullisista sairauspäivistä, ammattiliittojen lakkauttamisesta ja pidemmästä työpäivästä kertovat karua kieltään.

Kyllä minäkin haluan maamme talouden vetämään, se olisi kaikkien etu, mutta en ole valmis tekemään sitä pelkästään tiettyjen työntekijöiden selkänahasta. Jo nyt on aloja, joiden palkalla on vaikea tulla toimeen. Erityisesti lapsiperheet ovat tiukilla. Eikä kyse ole enää pelkästään köyhyysrajasta, vaan keskipalkkaistenkin tilanne alkaa olla tukala.

Hallitus piiskuroi tiukkaa ja leikkaavaa talouspolitiikkaansa entistä kireämmäksi. Vientiä ei silti näillä keinoin ole saatu vetämään ja kotimainenkin kysyntä on tässä kriisitietoisuudessa henkitoreissaan. Hallitus on kokonaan irtaantunut kansan arjesta. Samaan aikaan tavallisilla suomalaisilla ei välttämättä ole riittävästi rahaa ruokaan, muusta kulutuksesta puhumattakaan.

Ja kysynpä, että haluatko sinä palata menneeseen, aikaan, jolloin ei ollut 5 päivän työviikkoa tai 8-tunnin työpäivää. Lomarahoista ja lisistä puhumattakaan. Silloin sai vain uneksia työttömyystuesta tai siitä, että olisi yhteiskunnan turvaverkko ottamassa kiinni, kun kaikki romahtaa.

Hallitus haluaa kilpailukykyloikkaa, sen mielestä suomalainen työntekijä on liian kallis ja tehoton. Hallituksen mukaan tämä on pakko, muuten emme selviä. Todellisuudessa hallitus on tehnyt kovan ideologisen valinnan, jonka maksajiksi joutuvat tavalliset kansalaiset. Hallitus perustelee ratkaisujaan ylisukupolvisuudella, emme voi elää velaksi, vaikka tosiasiassa hyvinvointivaltion murentaminen on pahimman laatuinen taakka tuleville sukupolville.

Toverit
Oikeistohallituksen luomasta sote-ratkaisusta vaikuttaa muodostuvan vuosisadan hallintohimmeli, jonka taustalla vaikuttavat keskustalainen maakuntien valtapolitiikka ja kokoomuslainen yksityistämisen ideologia. Hankkeella tavoitellaan suuria säästöjä, mutta alkuperäinen ajatus sote-palveluiden parantamisesta ja tasa-arvoistamisesta on jo kauan aikaa sitten unohtunut. Tämä on erittäin harmillista, koska nyt olisi ollut tuhannen taalan paikka asettaa ihminen keskiöön ja hoitaa palveluketjut kuntoon – ja luoda kaikille yhdenvertaiset palvelut.

Tässä myllerryksessä on pidettävä huoli siitä, että palvelut ovat yhdenvertaisia koko Lapissa ja Suomessa. En tietenkään tarkoita sitä, että joka niemen notkossa tulisi olla terveyskeskus, mutta jokaisen suomalaisen on tulevaisuudessakin saatava hoivaa samoilla periaatteilla ja perusteilla asuinpaikasta ja varallisuudesta huolimatta. Ei voi olla eri sääntöjä inarilaiselle kuin helsinkiläiselle.

vappu5Toverit, vaikka sote-uudistus vaarantaakin jokaisen mahdollisuuden saada palveluita varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta, meidän on oltava mukana tässä muutoksessa ja omalta osaltamme huolehdittava, että oikeudenmukaisuus sisältyy muutokseen. On kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että kilpailutukset hoidetaan järkevästi ja mukaan otetaan laatuperiaatteita ja yhteiskunnallisia velvoitteita. Lisäksi on aina oltava mahdollisuus ohjaukseen.

Vaikka hallitus on luonut ehdottomuuden ja kriisin ilmapiirin, aina on vaihtoehtoja. Politiikassa on aina mahdollisuus toimia toisin. Ja vaikka ajat olisivatkin vaikeat, aina on mahdollisuus valita pienempi paha tai tehdä jokaisen elämästä hiukan parempi. Aina on toivoa.

Toverit, seuraavissa vaaleissa meidän on näytettävä voimamme.

Näin lopuksi, en malta olla puhumatta myös saamelaisista. Olen seurannut nykyistä saamelaiskeskustelua pitkään. Uskon voivani sanoa, että ymmärrän eri osapuolia. En kuitenkaan ymmärrä käydyn keskustelun sävyä – miten tunteikkaasti ja toisia loukaten keskustelua käydään. Henkilökohtaisesti kannatan ILO169-sopimuksen ratifiointia ja Pohjoismaisen saamelaissopimuksen hyväksymistä.

On ensiarvoisen tärkeää, että Suomessa huolehditaan EU:n ainoan alkuperäiskansan asemasta ja jatkuvuudesta. Emme voi vain hyväksikäyttää saamelaisuutta matkailussa ja kehua puheissa. Emme voi kritisoida muita maita ihmisoikeusloukkauksista, jos itsekään emme toimi oikein.

Saamelaiskäräjien toiminnassa ja saamelaisessa kulttuuri-itsehallinnossa on kehittämistä, mutta koska en ole saamelainen, koen hankalaksi alkaa tuomaroida. Meidän suomalaisten tulisikin kunnioittaa sitä periaatetta, joka on kaikissa alkuperäiskansoja koskevissa sopimuksissa – itsemääräämisoikeutta.

Samoin näin antropologina pidän epäeettisenä sitä, että olemme jo nyt luoneet ja ajaneet saamelaisia suomalaisiin ja länsimaisiin rakenteisiin ja instituutioihin. Ja olen kyllä sitä mieltä, että alkuperäiskansalla itsellään tulisi olla viimeinen sana siitä, keitä he ovat.

Pidän kuitenkin harmillisena sitä, että nykykeskustelu on mennyt pelkojen ja ennakkoluulojen lietsontaan, henkilökohtaisuuksiin ja häpeilemättömään valtapolitiikkaan. Lisäksi keskustelua hämmentävät aivan liikaa ulkopuoliset.

Hyvät toverit. Suvaitsemattomuus on kokonaan oma lukunsa. Mikä meihin on mennyt, kun olemme alkaneet kyräillä kanssaihmisiä. Pelottavan moni aivan tavallinen suomalainen suhtautuu penseästi muualta tulleiden hädänalaisten auttamiseen.

Tämä kyräily tuntuu leviävän syövän lailla, yhteiskunnan heikompiosaiset kääntyvät – tai heitä käännytetään – toisiaan vastaan. Vaikka meidän tulisi kaikkien nousta yhdessä sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Missä ovat humaanit arvot ja solidaarisuus tänä päivänä, kun niitä tarvittaisiin enemmän kuin vuosikymmeniin?

Jatkuva rasistinen maahanmuuttokeskustelu ja yleinen suvaitsemattomuus nostattavat mieleeni Eino Leinon runon, joka kiteyttää hyvin sen, millaisena minä Suomen näen:

Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me yhdessä käydä vois?
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Oikein hyvää vappua kaikille!

 

 

Vappu2

Puoluevaltuusto 23.6.2014

Puheenvuoro puoluevaltuustossa

Mini- tai semihallitusneuvottelut ovat menneet hyvin. Kyllähän sen huomasi tiedotustilaisuuden hyvämielisestä vitsailusta ja kiittelystä. Toivottavasti kuitenkin uusi pääministeri teki neuvotteluissa muutakin kuin twiittasi tai mietti porukalle lempinimiä. Haluankin kiittää puheenjohtajaa Antti Rinnettä asiantuntevasta ja sisällöllisesti rikkaasta puheenvuorosta tiedotustilaisuudessa, ja onnistuneista neuvotteluista.

Aloitan itselleni kaikkein tärkeimmästä asiasta, vaikka se onkin neuvottelutuloksessa aivan viimeinen lause. Kyse on linjaus ILO 169 yleissopimuksen ratifioimisesta syksyllä. Ratifioinnin edellytykseksi on kirjattu hallituksessa saavutettu yhteisymmärrys saamelaismääritelmästä. Olen iloinen, että ILO 169 on sisällytetty neuvottelutulokseen.

Tämä alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva sopimus on tehty vuonna 1989 eli se on jo 25 vuotta vanha. On aivan naurettavaa, ettemme ole vieläkään saaneet ratifiointia aikaiseksi, vaikka aina muistamme kritisoida muita maita ihmisoikeusrikkomuksista ja alkuperäiskansojen kohtelusta. Sinänsä se on ymmärrettävää, koska suomalaiset tietävät vähän omasta alkuperäiskansastamme. Veikkaan, että tavallinen kadun tallaaja tietää enemmän Amerikan intiaaneista kuin saamelaisista.

ILO 169:n tarkoituksena on ollut taata alkuperäiskansojen kulttuurin, elintapojen ja kielen jatkuvuus, muiden oikeuksien ohella. Suomessa on eriskummallisesti suurimmaksi keskustelunaiheeksi noussut saamelaismääritelmä, vaikka tärkeämpäähän ovat muut lain muutokset, joilla ratifiointi toteutetaan.

Nyt on tärkeää viedä tämä asia maaliin.

Jos ja kun me nyt vihdoin ratifioimme ILO 169 sopimuksen, meillä ei ole varaa tehdä sitä keinotekoisesti. On ensiarvoisen tärkeää, että ILO 169 otetaan huomioon jo nyt meneillään olevissa uudistuksissa.

Näin kulttuuriantropologina minun on pakko huomauttaa hallitusohjelman dilemmasta. Siinähän todetaan, että hallitus päättää saamelaismääritelmästä. Siis siitä kuka tulevaisuudessa määritellään saamelaiseksi ja kuka ei. Tämä on kansainvälisten sopimusten hengen vastaista. Niissä sitä vaistoin korostetaan alkuperäiskansojen ja vähemmistöjen itsemääräämisoikeutta eli yhteisön omaa oikeutta itse määritellä ketkä ovat ryhmän jäseniä.

Hallitusohjelmassa siis linjataan, että valtaväestöön kuuluvat ihmiset määrittelevät ketkä sisältyvät alkuperäiskansaan Suomessa. Tämän on eettisesti hiukan epäilyttävää, olkoon tilanne kuinka vaikea tai kärjistynyt.

Neuvottelutuloksessa linjataan 2. asteen ammatillisen ja yleissivistävän koulutuksen rakenteellisesta kehittämisestä vuoteen 2017 mennessä. Harmi, ettei puoluekokouksessa saatu linjattua sivistyspoliittista ohjelmaa.  Meidän tulee olla edelläkävijöitä koulutuksen kehittämisessä, muttei saa kävellä suoraan pusikkoon vaan on harkittava ja keskusteltava yhdessä. Olisi hienoa, jos meillä olisi nyt puoluekokouksessa laajalla väellä tehty linjaus tarkoittaako rakenteellinen uudistaminen SDP:lle yhtenäistä toista asetta, tiivistä yhteistyötä vai mitä?

Hyviä asioita neuvottelutuloksessa:

  • pienyrittäjien ja itsensä työllistävien aseman parantaminen
  • yliopistorahoituksen kertaluontoinen lisäys ja panostukset perusopetukseen
  • pienituloisten aseman parantaminen
  • osallistavan sosiaaliturvan kehittäminen, kannustavan sosiaaliturvan sijasta
  • isot infrahankkeet (mutta vain pk ja Tampere). On varmistettava, että työllistävät myös suomalaisia ja noudatetaan TES:iä

Kuitenkaan yritysverotukseen ja lapsilisäpäätökseen ei muutoksia.

Inhimillinen säästökuuri

Kirjoitus on julkaistu UR:ssä 20.9.

Nyt kun taloudellinen tilanne on huono sekä valtakunnallisesti että kuntatasolla, alkavat talouden tasapainottamissuunnitelmat ja säästökuurit olla kaikkien huulilla. Maltti on valttia ja leikkurin heiluessa on syytä välillä pysähtyä miettimään, mitkä ovat niiden vaikutukset. Eihän kukaan säästä mistä tahansa, vaan kyse on aina päättäjien arvovalinnasta – otetaanko työntekijöiden palkoista pakkolomautuksilla vai museoiden rahoituksesta.

Päätöksillä ja karsituilla palveluilla on seurauksensa, ja siksi onkin kiinnitettävä huomiota keihin ne erityisesti kohdistuvat. Edellinen suuri lama toi leikkurit, joiden vaikutukset olivat kauaskantoisia. Inhimillinen hinta on ollut liian korkea.

THL:n tekemän tutkimuksen mukaan tutkimusikäluokasta (vuonna 1987 syntyneet) joka viidennellä ei ole toisen asteen tutkintoa sekä joka viidennes psykiatrian erikoissairaanhoidon palveluita tai psyykenlääkkeitä ennen aikuisikää. Huolestuttavaa on myös se, että joka neljäs oli jäänyt kiinni rötöstelystä. Lapin osalta luvut ovat samansuuntaisia, mutta toimeentulotuen varassa oli Lapissa enemmän kuin joka kolmannes ikäluokasta koko maan keskiarvon ollessa vain 22 prosenttia.

Kun kyse on lapsista ja nuorista, kyse on ihmisistä, joiden ääntä ei useinkaan kuunnella tai he eivät itse pysty vaikuttamaan itseensä kohdistuviin päätöksiin. Siksi on tärkeää, että päätösten yhteydessä tehdään vaikutusten arviointi, miten päätökset vaikuttavat lapsiin, nuoriin ja perheisiin. Lisäksi kuntatasolla nyt on viimeistään herättävä pitkäaikaistyöttömien määrän vähentämiseen ja nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen. Tässä avainasemassa on yhteistyö yrittäjien kanssa.

Ei toisteta edellisen laman virheitä vaan ollaan paljon viisaampia!