Pulahdus saamelaispolitiikkaan

Tämä syksy on hiukan erilainen siinä mielessä, että syksyllä käydään Saamelaiskäräjävaalit. On mielenkiintoista seurata poliittista keskustelua, ja sitä ketkä tulevat valituiksi ja kenestä tulee saamelaiskäräjien seuraava puheenjohtaja.

Saamelaiskäräjät on lakisääteisesti saamelaisten virallinen edustaja, saamelaisten ääni. Saamelaisilla on Suomessa kulttuuri-itsehallinto, jota käytännössä hallinnoi saamelaiskäräjät. Saamelaiskäräjien tehtävät on määritelty tarkemmin ”laissa saamelaiskäräjistä”, johon sisältyy myös saamelaismääritelmä.

Saamelaispolitiikka on viimeaikaisessa keskustelussa leimattu riitaisaksi ja ylitsepääsemättömän monimutkaiseksi. Nyt kuitenkin on oiva mahdollisuus kurkistaa ehkä hiukan todenmukaisemman saamelaispolitiikan maailmaan – vaaligallerian kautta. Vaaligalleria on varmaankin YLE:n vuoden demokratiateko, koska se on innostanut ihmisiä uudella tavalla kiinnostumaan politiikasta. Lisäksi se antaa mahdollisuuden jokaiselle suomalaiselle katsoa, mitä mieltä kukin ehdokas on. Videoista onkin havaittavissa, kuinka moniäänistä ja moniväristä saamelaispolitiikka on. Jokainen ehdokas on oma persoonansa ja mielipiteissä ja näkemyksissä löytyy eroja.

Vaaligalleriaehdokkaat

Kuva: YLE

YLE teki vaalivideoita kaiken kaikkiaan 30 ehdokkaasta (6 ehdokasta ei osallistunut). Haastattelut tehtiin ehdokkaiden valitsemalla kielellä – joko pohjoissaameksi, inarinsaameksi, koltaksi tai suomeksi. Jokainen video on käännetty suomeksi tai pohjoissaameksi. Katsoin kaikki videot ja tässä muutamia huomioita. Välihuomiona, että ehdokkaita on myös saamelaisalueen ulkopuolelta,  esimerkiksi Tampereelta, Rovaniemeltä ja Helsingistä.

Ensin pinnallisista asioista: eri alueiden pukujen erot ja tyylit olivat selkeästi havaittavissa. Lisäksi ei jäänyt epäselväksi, että saamen kielet ovat hyvinkin erilaisia.
Kielen opiskelun kannalta myös suomenkielisistä haastatteluista oli hyötyä, koska kysymykset olivat samoja, pystyi katsomaan miten ne tarkalleen kirjoitetaan.

Studion piinapenkissä aiheet pyörivät ILO 169:n, saamelaismääritelmän, saamelaiskäräjien kehittämisen, matkailun, saamelaisen käsityön, nuorten mahdollisuuksien ja perinteisten elinkeinojen (poronhoito, kalastus) ympärillä. Muita aiheita olivat saamen kielet: niiden asema, tilanne ja elvytys, elävän kielen jatkuvuus tulevaisuuteen (erityisesti koltan- ja inarinsaamen kielet). Lisäksi puhutti saamelaiskäräjien kehittäminen, imago, toimitavat, poliittinen vaikuttavuus ja Some. Monissa kommenteissa puhuttiin diplomatiasta ja neuvottelevasta otteesta. Samalla monet tähdensivät saamelaisten oikeuksia ja niiden toteutumisen tärkeyttä.

Videoista huomasi senkin, kuka oli enemmän ollut mukana tai perehtynyt politiikkaan. Nuoremmat olivat hiukan epävarmempia, mutta toisaalta heillä oli uusia ajatuksia ja asennetta. Olisi hienoa, että monet heistä pääsisivät läpi ja voisivat päästä mukaan politiikkaan aivan kunnolla – Vain siten toiminta voi uudistua ja nuoret saavat uusia taitoja.

Oli myös niitä, joita ilmeisesti sukulaiset ovat aina äänestäneet eikä siten omista mielipiteistä ei tarvitse enemmän kertoa. Toki he saattavat silti tehdä hyviä asioita ja nostaa tärkeitä pointteja esille, mutta eivät vain halunneet julkisella videolla antaa paljoa itsestään tai kertoa enemmän ajatuksistaan. Tietysti katson tätä omasta näkökulmastani – ja minulla on rima aika korkealla.

Asiakysymyksissä oli jonkinlaisia eroja. Monet vaativat suoraan taloudellisia lisäresursseja tiedottamiseen ja kielityöhön. Toiset olivat myös hiukan kyllästyneet ILO169 ja saamelaismääritelmän (saamelaiskäräjälain) ajamiseen, tai ehkä pettymys ja epäonnistuminen viime hallituskauden lopussa olivat liian suuria. Suurin osa oli kuitenkin sitä mieltä, että tätä työtä tulee jatkaa ja lait avata uudelleen, aikataulusta ja toteutumismahdollisuuksista ehkä oltiin enemmän eri mieltä.

vaaligalleria aslak uula

Oli ilahduttava kuulla monen suusta huoli lapsista ja nuorista – heidän mielenterveydestä, mahdollisuuksista opiskella äidinkieltään ja äidinkielellään (erityisesti saamelaisalueen ulkopuolella), ja myös yleisesti harrastus- ja työmahdollisuuksista, jottei toisaalta tarvitsisi muuttaa muualle ja toisaalta voisi muuttaa takaisin.

Monet myös puhuivat perinteisistä elinkeinoista laajasti – ei vain poronhoidosta, joka kyllä nähtiin ns. saamelaiskulttuurin kivijalkana – vaan myös kalastuksesta. Tärkeiksi koettiin myös saamelaiskäsityö, duodji, sekä matkailun ja kaivostoiminnan kokonaisvaltainen kestävyys.

Mainioita vaalivideoita ovat esimerkiksi
Anne Nuorgam, Ásllat Ovllá Länsman, Pentti Pieski ja Tanja Sanila. Heidän videot voi katsoa klikkaamalla nimeä, muut videot löytyvät: http://areena.yle.fi/1-3017784

Minulla on unelma

Puheenvuoro Minulla on unelma-mielenilmauksessa 4.8.2015

Meillä on unelma

Minä en ole tullut osoittamaan mieltä ketään yksittäistä kansanedustajaa tai puoluetta vastaan. Vaan monikulttuurisuuden puolesta. Minun Suomeni on sellainen, jossa ketään ei syrjitä, haukuta tai hakata ihonvärin tai mielipiteidensä vuoksi. Minulla on unelma.

Olen luullut, että Suomessa on lähinnä arkipäiväistä rasismia: kiusaamista, vähättelyä, nimittelyä ja ulossulkemista. Kuitenkin viime viikkojen tapahtumat ovat osoittaneet, että tilanne on paljon vakavampi. Erkki Tuomiojan sanoin: Vaaratonta vihapuhetta ei ole olemassakaan. Puheista on lyhyt matka tekoihin.

Ja tämähän nähtiin Jyväskylän uusnatsistisen Vastarintaliikkeen ns. vastamielenosoituksessa, jossa pahoinpideltiin sivullisia, tai siis tekijöille tuttuja. Poliisi otti kiinni 40 mielenosoittajista 30 henkilöä. Myöhemmin pidätettiin seitsemän, joista kaksi ruotsalaista, mikä osoittaa, että järjestöllä on pohjoismaisia kytköksiä. Tämähän on toisaalta luonnollista, koska nettisivuillaan Vastarintaliike kertoo tavoitteekseen Pohjolan valtakunnan luomisen, mikä itsessään on aika paradoksaalista. Samaan aikaan Oulussa järjestöllä on katupartioita.

En voi missään nimessä hyväksyä väkivaltaa missään muodossa ketään kohtaan mistään syystä. Enkä myöskään oman käden oikeutta. Suomalaista yhteiskuntaa ei rakenneta pelolla, vaan yhteistyöllä. Ääriliikkeet ovat omiaan rapauttamaan yhteiskunnan eheyttä.

Nämä tapahtumat asettavat kansanedustaja Immosen kirjoitukset uuteen valoon. Oikeastaan en uskonut missään vaiheessa epätoivoisia selityksiä ”poliittisesta taistelusta monikulttuurista ideologiaa vastaan”, koska olin nähnyt millaisia kommentteja Immosen tekstin alla oli ja miten hän itse höysti niitä. En voi pitää Immosen kirjoitusta silkkana maahanmuuttokriittisyytenä, koska siinä käytettiin sotaista retoriikkaa, jonka vertauskohteet löytyvät fasismista. Immosen kirjoitusta voidaan myös pitää kannusteena ruveta tekoihin monikulttuurisuutta vastaan.

Huolestuttavinta tässä on se, että monet ovat Immosen kanssa samaa mieltä. Kaikki eivät tosin ymmärrä, että kirjoituksessa mentiin maahanmuuttokriittisyydestä askel radikaalimpaan suuntaan. Immonen itse kehuu saaneensa paljon tukea ja myönteistä palautetta. Enkä ihmettele, onhan hän toista kautta istuva kansanedustaja. Nyt on viimeistään aika tiedostaa, että moni suomalainen ei ajattele Suomesta samalla tavalla kuin sinä tai minä – Me monikulttuurisen ja moniäänisen Suomen puolesta mieltämme osoittavat.

Asenteet ja arvot ovat koventuneet kehnon taloudellisen tilanteen myötä, ja ne ovat saaneet tukea vihapuheesta ja jatkuvasta ulkomaalaisvastaisesta puheesta. Olen havainnut tämän myös omassa pikkukuplassani.

Rasismi on muuttunut biologisista piirteistä kulttuureihin ja stereotypioihin. Tämä on havaittu tutkimuksissa, mutta nämä rasistit ovat onnistuneet kääntämään asian ”monikulttuurisuuden vastustamiseksi”. Tällaisella uudelleenmäärittelyllä nämä ”maahanmuuttokriitikot” ujuttavat rasistista sanomaansa osaksi valtavirtaa. Näin ksenofobiasta ja vihapuheesta tulee tavanomaista.

On sanomattakin selvää, että Suomi on monikulttuurinen. On aina ollut, eivätkä valtion rajat estä jatkossakaan kulttuurien kehittymistä ja maailmaa muuttumasta. Globaalissa maailmassa sisäänpäin kääntyminen ja sulkeutuminen eivät ole vaihtoehto.

Maahanmuuttajien lisäksi meillä on kulttuurista rikkautta ihan omastakin takaa. Onhan Suomessa jo pitkään ollut esimerkiksi saamelaisia, suomenruotsalaisia ja romaneja.

Itse tutkin saamelaista kulttuuria ja olen ollut töissä työpaikassa, jossa oli työntekijöitä yli 15 eri maasta, siis ihan Rovaniemellä. Toisaalta minulla on esivanhempia ainakin Ranskasta ja Venäjältä. Isovanhemmat ja muut sukulaiset ovat olleet evakossa Ruotsissa. Olen itse kulkenut pitkin Eurooppaa ja nauttinut erilaisista tavoista ja ihmisten tapaamisesta. Samalla olen myös konkreettisesti nähnyt kansallismielisyyttä ja rasismia, jotka kohdistuivat useimmiten vain hiukan tummempiin kavereihini.

Lisäksi olen käynyt Auschwitzissa, jossa karmaisevalla tavalla näkee ja kokee, mihin rotuoppi ja fasismi voivat viedä. Nämä kokemukset heräävät aina eloon, kun Suomessa vaaditaan yhtenäiskulttuuria.

Minusta tulee hirvittävän surullinen ja turhautunut. Mutta sitten muistan, että maailmaa ei muuteta olemalla hiljaa vaan puhumalla ja tekemällä. Niin kuin me täällä tänään sanomme: meillä on unelma

Minulla on unelma Suomesta, jossa kaikki nähdään yhtä arvokkaina ihmisinä, riippumatta etnisestä taustasta tai ihon väristä. Olen aina valmis puolustamaan monipuolista ja moniäänistä Suomea – ja rauhallista rinnakkaiseloa ja siltoja rakentavaa politiikkaa. En tule ikinä hyväksymään rasismia tai fasismia, en edes niiden kanssa flirttailua. Minulle ihmisarvo on jakamaton.

Lopuksi siteeraan kirjailijaa Eino Leinoa, jonka runo on erittäin ajankohtainen.

Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Meillä on unelma 2

Vastakkainasettelua vai moniäänistä puhetta?

Lapin tulevaisuutta miettiessä olen ihmetellyt uudelleen ja uudelleen, miksi Lapin kehittämisessä luodaan jatkuvasti vastakkainasettelua. Liian usein vedetään jakolinja, jonka toiselle puolella ovat he, toisella puolen me.

Poliittinen keskustelu lehtien palstoilla ja toriparlamenteissa on kuin taistelua juoksuhaudoissa – kannat on lukittu ja samat argumentit toistuvat. Vastakkain ovat välillä kaivokset ja matkailu, välillä taas vesivoima ja luonnonsuojelu. Tuntuu ikävältä, että tiettyjen hankkeiden vastustajat leimataan uusien työpaikkojen vastustajiksi. Tämä on nähtävissä esimerkiksi Vuotos-keskustelussa.

Kuitenkaan politiikka, eivät myöskään luonnonvarapolitiikka ja maankäyttöön liittyvät kysymykset, ole mustavalkoista kyllä-ei -politiikkaa, jossa on vain yksi ainoa totuus. Pienillä paikkakunnillakin on aina eri tavalla ajattelevia ihmisiä.

Silti liian usein vaikkapa Lapin Kansan mielipideosastolla osoitetaan sormella, mikä on Lapin turmio tai pelastus. Tämä on mielenkiintoista – koska minun mielestä lappilaiset kuitenkin arjessaan ovat hyvin ymmärtäväisiä, sisukkaita ja toistensa auttajia, eivätkä mitenkään mustavalkoisia.

Miksi siis lappilaiset innostuvat tunteella tietyistä kehittämissuunnista? Entä miksi koetaan oikeutetuksi luoda vastakkainasettelua syyttämällä, luokittelemalla ja jopa pelottelulla?