Oikeus arvokkaaseen vanhuuteen

Suomalaiset elävät entistä pidempään. Eliniänodotteen kohotessa ikäluokka ikäluokalta, on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota ikäihmisten palveluihin. Ikäihmiset tarvitsevat yhtä lailla harrastuspaikkoja ja mielekästä toimintaa. Mitä pidempään ihmiset ovat liikkeellä ja toimeliaita, sitä pidempään terveyskin kestää. Liikunta onkin merkittävä terveyttä ylläpitävä ja edistävä tekijä. Siksi on tärkeää, että myös liikuntapalvelut ovat mahdollisimman hyvin ikäihmisten saavutettavissa. Esimerkiksi Rovaniemellä uimahallin tulisi jatkossakin sijaita siellä, missä ihmisetkin, eli keskustassa.

Yhteiskunnan turvaverkko pitää muutenkin olla kunnossa. Kun ikäihminen tarvitsee tukea, hoivapalveluiden on oltava helposti saatavilla. Tärkeimpiä tässä ovat omaishoito, kotihoito ja ympärivuorokautinen hoito. Palvelutalojen tulee olla ennemmin kodinomaisia kuin laitosmaisia. Toisaalta pitää myös edistää ikäihmisten mahdollisuutta asua kotona mahdollisimman pitkään.

Ympärivuorokautisen hoivan paikkojen riittävyydestä on pidettävä huolta. On kestämätön tilanne, että ikäihminen on pakotettu olemaan kotona, jos hän itse kokee, etteivät voimavarat riitä. Eikä myöskään voi käydä niin, että lompakon paksuus heikentää hänen mahdollisuuttaan saada tarvitsemaansa hoivaa tai lääkkeitä.

Tämän kaiken on toimittava kokonaisuutena. Omaishoitajien jaksamista täytyy tukea ja ylipäätään vanhustenhoidon työntekijöiden jaksamisesta ja riittävistä resursseista pitää huolehtia – Muuten vaatimukset vanhuspalvelujen turvaamisesta ovat tyhjällä pohjalla. Ikääntyneen väestön määrän lisääntyessä onkin aidosti huolehdittava riittävästä hoivahenkilöstön mitoituksesta.

Hoivapalveluissa on muistettava, että sekä työntekijä että asiakas ovat ihmisiä. Hyvän olon voi luoda parhaimmillaan pienellä eleellä tai kuuntelemalla. Toisaalta tarve voi olla lääketieteellistä apua, jolloin pelkät hyväntahdon eleet eivät riitä. Terveyspalveluiden on jatkossakin toimittava ja niiden on oltava saavutettavissa. Jokaisella on oikeus arvokkaaseen ja inhimilliseen vanhuuteen.

Miten kotihoidosta saisi inhimillisempää?

Uusi Rovaniemi kysyi ehdokkailta, miten vanhusten kotihoidosta inhimillisempää. Tässä minun vastaus.

Vanhusten hoitoon tulee suunnata riittävästi resursseja, joilla saadaan lisää tekeviä käsiä ja kuuntelevia korvia. Lisäksi on huolehdittava työntekijöiden työssäjaksamisesta ja osaamista kehittävistä koulutuksista.

Siirtymistä kotihoitoon ei saa tehdä ikäihmisten hyvän hoivan kustannuksella. Laitospaikkoja karsiessa on oltava riittävästi paikkoja ympärivuotisessa kodinomaisessa hoivassa, jotta jokaiselle löytyy sellainen paikka, jossa on hyvä ja turvallista olla. Toisaalta on tärkeää huolehtia siitä, että yhä useampi hyväkuntoinen pidempään – tässä liikunnalla ja yhteisillä kerhoilla on suuri merkitys, unohtamatta toimivaa kuntoutusta.

URkotihoito

Stoppi nollatuntisopimuksille

Töitä ilman tunteja. Epävarmuutta. Varallaoloa ilman korvausta. Tällaista on nollatuntisopimuksella työskentelevän arki.

Nollatuntisopimukset ovat viime vuosien ilmiö, jossa työsopimuksessa ei ole määritelty vähimmäistuntimäärää vaan sovittu tuntimäärä on 0-40 tuntia viikossa. Eli nollasta täystyöviikkoon.

Nollatuntisopimukset mahdollistavat kyllä etukäteen sovitut työvuorot, mutta myös työhön kutsumisen milloin tahansa. Työntekijä ei välttämättä tiedä, onko tänään töitä ja siksi elämän suunnittelu on vaikeaa. Tämä lisää epävarmuutta.

Jos työtunteja ei kerry, ei palkkaakaan kerry. Silloin voi joutua turvautumaan sosiaaliturvaan toimeentulon kattamiseksi. Pahimmillaan työntekijällä ei ole varmuutta työstä eikä siten toimeentulosta, eikä työstä välttämättä uskalla irtisanoutua, koska se saattaa johtaa karenssiin. On myös epäselvää, voiko työtön kieltäytyä nollatuntisopimuksesta.

Noidankehää täydentää se, etteivät tunnit välttämättä lisäännyt, vaikka henkilöllä olisi kolme nollatuntisopimusta.

Nollasopimuksia tarjotaan erityisesti nuorille, joilla on usein joustavat elämäntilanteet. Joillekin nollatuntisopimus saattaa sopia ja moni voi tehdä niitä ihan omasta tahdostaankin. Nuoret eivät kuitenkaan tarvitse hyväksikäyttöä ja epävarmuuden lisäämistä. Nuoret tarvitsevat uutta toivoa ja aitoja mahdollisuuksia.

Työllisyysasteen nostaminen on tärkeää, mutta sitä ei voida tehdä hinnalla millä hyvänsä. Siksi on tehtävä loppu nollasopimuksille ja kirjattava lakiin 18 h/viikossa vähimmäismäärä. Työntekijällä olisi oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tarvittavien tuntien täyttyessä. Samalla lakiin on jätettävä mahdollisuus nollatunteihin, jos työntekijä sitä itse toivoo esimerkiksi opiskelun, perhesyiden tai osa-aikaeläkkeen vuoksi.

Tuloeroja pienemmäksi oikeudenmukaisella verotuksella

Julkaistu Lapin Kansassa 16.1.2015

Kokoomuksen ministeri Petteri Orpo on esittänyt, että verotuksen progressiota tulisi purkaa (LK 6.1.).

Verotuksesta progressiivisia ovat erityisesti tuloverot, mutta myös kuntavero ja pääomavero ovat hienoisesti progressiivisia. Verotuksen progression purkaminen johtaa tasaveron lisääntymiseen. Silloin kaikki maksavat veroa saman verran. Ja tämä käytännössä kirpaisee suhteessa enemmän pienituloisia.

Verotuksen progressio takaa sen, että jokainen maksaa veroja maksukykynsä mukaan. Tämä on yksi oikeudenmukaisimmista tavoista tasata tuloeroja.

Pienet tuloerot ovat hyvinvointiyhteiskuntamme elinehto: pienet tuloerot lisäävät tasa-arvoa, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Kansainvälisesti on todettu, että niissä yhteiskunnissa, joissa on pienet tuloerot, suurin osa väestöstä voi paremmin. Suuret tuloerot puolestaan lisäävät sosiaalisia haasteita ja terveysongelmia. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi valtion menot kasvavat.

Pitkäaikainen tuloerojen kasvu on juuri saatu pysäytettyä, osittain sosialidemokraattien ansiosta. Ei todellakaan ole järkevää muuttaa tätä suuntaa.  Verotuksen kokonaisvaltaista progressiota tulisi enemmin lisätä kuin purkaa. On muistettava, että yhteiskunnan hyvyyttä mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia.

Inhimillinen ja tehokas turvaverkko

Julkaistu Uudessa Rovaniemessä 8.10.2014

UR 8.10.

Elämme aikaa, jolloin individualismi on voimissaan ja yleisessä keskustelussa arvot kovenevat. Monet ajattelevat, että menestyminen on kiinni ainoastaan omasta halusta. Sosiaaliturvaa vaaditaan kannustavammaksi, vaikka se on tarkoitettu ihmisen ja perheiden viimeisimmäksi oljenkorreksi.

Suomalainen turvaverkko on muuttunut karsimisen ja esteiden sokkeloiseksi maailmaksi. Laadun ja palvelun määrän tarkastelun sijaan, toimintaa ohjaavat silkat talouden raamit. Tämä on johtanut siihen, että moniin palveluihin pääsee käsiksi vasta hyvin ongelmallisissa elämäntilanteissa, joista on vaikea ja aikaa ja resursseja vievää nousta aikaisemman elämän ja arjen piiriin.

Siten ne, jotka huojuvat rajoilla, ehkä jo tunnistavat, että kohta voimavarat ja elämänhallinta eivät enää riitä, eivät saa tukea, koska heidän tilanteensa näyttää liian hyvältä. Ennaltaehkäisevyys ei toimi. Vaikuttaa siltä, että päätavoitteena on selvittää tiukan kriteeristön avulla, kenelle palvelu tai tuki ei kuulu. Sitä vastoin tulisi tarkastella kokonaisvaltaisesti yhteistyössä apua tarvitsevan kanssa, minkälaista apua tai tukea tarvitaan.

Tarvitsemme enemmän avoimuutta, kumppanuutta ja yhteistyötä. Osallisuutta ja yhteistyötä on erittäin hyvin toteutettu esimerkiksi etsivässä nuorisotyössä. Lisäksi sosiaalitoimistossa voisi olla töissä kokemusasiantuntijoita, jotka kehittäisivät palveluita asiakaslähtöisempään suuntaan ja olisivat välikätenä, tulkkina palvelutilanteissa.

Kiusaamiselle nollatoleranssi!

Kouluvuosi pyörähtää jälleen käyntiin. Koulun tarkoituksena voi nähdä oppimisen ohella myös sosiaalisten taitojen kartuttamisen ja yhteisöllisyyden rakentumisen. Jotta näihin tavoitteisiin voidaan päästä, koulun on oltava turvallinen ympäristö. Lasten on voitava opiskella ja kävellä kouluun turvallisin mielin ilman pelkoa. Kaikenlaiselle ja -tasoiselle kiusaamiselle on oltava nollatoleranssi.

Kiusaaminen voi olla ryhmän ulkopuolelle jättämistä, nimittelyä, härnäämistä, tönimistä tai jopa mukiloimista. Kiusaaminen vaikuttaa lapsen itsetuntoon ja käsitykseen itsestään ihmisenä ja oppijana. Koulukiusaaminen ja sen hiljainen hyväksyntä seuraavat myös työelämään, jossa myös esiintyy kiusaamista. Kiusaaminen heikentää oppimis- ja työkykyä ja voi johtaa jopa radikaaleihin elämänhallinnan menettämisiin. Inhimillinen kärsimys voi olla kohtuuttoman suurta, vaikkei se näkyisikään päällepäin.

Kiusaamiseen niin kouluissa kuin työpaikoillakin voi puuttua. Yhdessä on mahdollista luoda turvallinen arki kaikille. Se vaatii kaikkien panosta ja tekoja. Joskus voi olla vaikeaa havaita kiusaamista tai jopa sitä, että itse kiusaa. Kiusaamisen nollatoleranssiin pääseminen edellyttää kiusatun asemaan asettumista, tunteiden huomioon ottamista ja tilanteisiin puuttumista välittömästi. Rakentavasti ja yhteistyössä vaikeakin tilanne on ratkaistavissa. Opettajien ja esimiesten on tehtävä selväksi, ettei kiusaamista suvaita, rajat ovat olemassa ja niiden rikkomisella on seurauksensa.

Inhimillinen säästökuuri

Kirjoitus on julkaistu UR:ssä 20.9.

Nyt kun taloudellinen tilanne on huono sekä valtakunnallisesti että kuntatasolla, alkavat talouden tasapainottamissuunnitelmat ja säästökuurit olla kaikkien huulilla. Maltti on valttia ja leikkurin heiluessa on syytä välillä pysähtyä miettimään, mitkä ovat niiden vaikutukset. Eihän kukaan säästä mistä tahansa, vaan kyse on aina päättäjien arvovalinnasta – otetaanko työntekijöiden palkoista pakkolomautuksilla vai museoiden rahoituksesta.

Päätöksillä ja karsituilla palveluilla on seurauksensa, ja siksi onkin kiinnitettävä huomiota keihin ne erityisesti kohdistuvat. Edellinen suuri lama toi leikkurit, joiden vaikutukset olivat kauaskantoisia. Inhimillinen hinta on ollut liian korkea.

THL:n tekemän tutkimuksen mukaan tutkimusikäluokasta (vuonna 1987 syntyneet) joka viidennellä ei ole toisen asteen tutkintoa sekä joka viidennes psykiatrian erikoissairaanhoidon palveluita tai psyykenlääkkeitä ennen aikuisikää. Huolestuttavaa on myös se, että joka neljäs oli jäänyt kiinni rötöstelystä. Lapin osalta luvut ovat samansuuntaisia, mutta toimeentulotuen varassa oli Lapissa enemmän kuin joka kolmannes ikäluokasta koko maan keskiarvon ollessa vain 22 prosenttia.

Kun kyse on lapsista ja nuorista, kyse on ihmisistä, joiden ääntä ei useinkaan kuunnella tai he eivät itse pysty vaikuttamaan itseensä kohdistuviin päätöksiin. Siksi on tärkeää, että päätösten yhteydessä tehdään vaikutusten arviointi, miten päätökset vaikuttavat lapsiin, nuoriin ja perheisiin. Lisäksi kuntatasolla nyt on viimeistään herättävä pitkäaikaistyöttömien määrän vähentämiseen ja nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen. Tässä avainasemassa on yhteistyö yrittäjien kanssa.

Ei toisteta edellisen laman virheitä vaan ollaan paljon viisaampia!