#Porukka päättää

Demarinuorilla on täällä viikolla #Porukka päättää – niminen kampanja, jonka ideana on kertoa millainen maailma olisi, jos me saisimme siitä päättää. Tarkoituksena on myös kertoa oma tarina siitä, miten minusta tuli demari tai demarinuori.´

Tässä minun tarinani. 

Lähdin mukaan järjestöhommiin vasta parikymppisenä. Olen aina ollut sielultani maailmanparantaja, mutten ollut tarpeeksi rohkea lähteäkseni esimerkiksi oppilaskuntaan tai vaaleihin. Lukioaikana kaverini oli mukana Kokoomusnuorissa ja kertoi aina hauskoista viikonlopuista. Vaikka ajatus houkutti, tiesin jo silloin, ettei Kokoomus ole mun juttu. Silloin en myöskään vielä päätynyt Demarinuoriin tai –opiskelijoihin, vaan ajatus jäi kytemään.

Kun aloitin opinnot Oulun yliopistossa, olin innoissani kaikesta uudesta. Silloin minut houkuteltiin mukaan ainejärjestöhommiin. Se olikin hyvin antoisaa ja mukavaa puuhaa. Näiltä ajoilta taskuun on jäänyt jäsenistön painottaminen ja asettaminen ensimmäiseksi sekä pyrkimys saada kaikki mukaan yhteisiin juttuihin. Tähän liittyy myös se, ettei yhteisiä varoja käytetty hallitukseen. Juuri ja juuri kokouskahvit keitettiin – ja sekin jäsenten saamiseksi paikalle, ja osallistumaan. Siksi nykyisin kokouspalkkiot ja muut ”korvaukset” tuntuvat vierailta.

Politiikka sinänsä ei silti napannut pitkään aikaan, ja luulin olevan siitä irrallinen, vaikka olin jo silloin hyvinkin sen sisällä. Nuoren humanistinaisen silmiin puoluepolitiikka oli vanhanaikaista, korruptoitunutta, likaista peliä, jossa heikoimmat jäävät jalkoihin. Minä itse kyllä nautin jo silloin maailmanparantamisesta kahvikuppi kerrallaan Humuksessa tai viinilasi kerrallaan illanvietoissa.

4197_78324847948_659242948_1796106_4085426_n

Opiskelijaelämää Rovaniemellä

Opiskelin vuoden ajan Unkarissa, ja havahduin siihen, ettei kaikkialla todellakaan ole samanlaista kuin Suomessa. Huomasin, mitä eriarvoisuus ja luokkayhteiskunta oikeasti ovat. Näin miten kaikilla ei ollut tasavertaisia mahdollisuuksia kulkea elämän polkua sinne minne omat taidot vievät. Matkustelin myös muissa Euroopan maissa ja juttelin vaihtaritovereiden kanssa. Ja niin – Pohjoismaat ovat omaa luokkaansa ja kyllä se muualla tiedetään (ja pidetään arvossaan).

Näin maailma ravisteli maailmanparantajan hereille. Hyvinvointi ja tasa-arvo eivät enää olleet itsestäänselvyyksiä, edes lähialueella. Tajusin, että maailma ei muutu kahvia juomalla vaan tekemällä ja olemalla osa muutosta. Jos haluan paremman maailman ja Suomen, miksen laittaisin itseäni likoon.

Lopulta pallottelin vasemmistoliiton ja SDP:n välillä. Arvomaailman pohjalta olisin voinut valita kumman vain. Kuitenkin olen sielultani pohdiskelija, eri vaihtoehtoja yhdistelevä rakentaja. Siksi päädyin SDP:hen. Pitkän pohdinnan jälkeen olikin helppo laittaa Fuksimessuilla ROSOn ständillä ruksi oikeaan kohtaan – ja näin liityin

Demariopiskelijoiden jäseneksi vuonna 2008, ja myöhemmin liityin Demarinuoriin ja puolueeseen. Ja tässä sitä ollaan – Lapin sosialidemokraattien varapuheenjohtajana. Ei olisi Maria-Riitta 10 vuotta sitten uskonut, jos olisin kertonut, mihin tie vie.

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *