Maksuton varhaiskasvatus on mahdollista

Tein helmikuussa aloitteen päivähoitomaksun poiston selvittämisestä Rovaniemellä. Tavoite saattaa tuntua mahdottomalta – miten tässä taloudellisessa tilanteessa voisimme päästä maksuttomuuteen ilman ryhmäkokojen kasvua ja varhaiskasvattajien työhyvinvoinnista tinkimistä? Toisaalta maksuttomuutta on joissakin puheenvuoroissa kyseenalaistettu, ”eihän ilmaisia lounaita ole”. Ei ilmaisia tietysti olekaan, mutta kyse onkin siitä, mihin ja millä tavoin haluamme hyvinvointivaltion resursseja kohdistaa. Itse asiassa päivähoitokustannuksista katetaan maksuilla vain 15 prosenttia. Samaan aikaan maksuilla on suuri merkitys perheiden talouteen.

Maailmaa voi muuttaa, jos tahtoa on. Maksuton varhaiskasvatus on pitkän tähtäimen tavoite, jota kohti tulee edetä asteittain. Jo nyt lakisääteinen esiopetus on maksutonta. Ruotsissa 3-5-vuotiaiden varhaiskasvatukseen kuuluu 15 tuntia viikossa maksutta. Tämä on oikea suunta. Meidän tulee suhtautua päiväkoteihin samalla vakavuudella kuin kouluihin: Varhaiskasvatuksen on oltava jokaisen lapsen oikeus riippumatta vanhempien varallisuudesta tai työllisyystilanteesta.

Laadukas varhaiskasvatus on SDP:n perhepolitiikan keskeisimpiä tavoitteita. Kannatamme laajaa subjektiivista päivähoito-oikeutta. Varhaiskasvatus tukee lapsen persoonallisuuden sekä taitojen, kykyjen ja arvopohjan tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä luo pohjaa elinikäisille oppimisille, hyvinvoinnille ja terveydelle. Varhaiskasvatuksella on suuri merkitys sosiaalisuuteen kasvattajana ja sosiaalisten lähtökohtien tasoittajana.

Yhteiskuntaa ei voi muuttaa ilman korkeita tavoitteita. Aikoinaan maksutonta peruskoulua pidettiin mahdottomana, ja sillä oli vastustajansa aivan loppuun saakka. Järkevällä talouspolitiikalla voimme tehdä oikeudenmukaisia valintoja. Rovaniemellä voisimme ensialkuun nostaa nollamaksuluokan ylärajaa ja pienentää maksuja muillekin pienituloisille.

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *