Työllä tultava toimeen

Nuorisobarometrin mukaan suomalaisista nuorista suhtautuu myönteisesti tulevaisuuteen vain 55%. Vuonna 2008 vastaava luku oli 74%. Usko parempaan tulevaisuuteen on keskimäärin vähentynyt samaan aikaan kun eriarvoisuus, tuloerot ja hyvinvointierot ovat kasvaneet.

Hallitus toi eduskunnan käsittelyyn ensi vuoden budjetin, jossa jopa hallituksen oman arvion mukaan kaikkein pienituloisimmilta viedään noin 40 euroa ja suurituloisimmille annetaan noin 400 euroa. Kokoomuksen suunnalta kuului kommentteja, että tuloeroja tarvitaan, koska kaupan kassalla pitää tienata enemmän kuin työttömänä.

Kyllä, työnteon on oltava kannattavaa. Olen myös sitä mieltä, ettei kaikille voida maksaa samaa palkkaa, ovathan eri töiden vaativuudet erilaisia. Kokoomuksen retoriikka yhdistettynä hallituksen toimiin kuitenkin kertoo niistä arvovalinnoista, joissa tulo- ja hyvinvointieroja ei pyritä kaventamaan. Päinvastoin.

Suomen talous on lähtenyt kasvuun. Vaikka hallitus siitä haluaakin pisteitä kerätä, on syytä huomata, että esimerkiksi kiky-sopimuksen julkisen sektorin lomarahojen leikkaukset eivät kilpailukykyymme ole vaikuttaneet. Suomi elää viennistä, ja sen edistämisessä hallituksen toimet ovat olleet vaatimattomia.

Parhaillaan neuvotellaan työehtosopimuksia ja käydään liittokierrosta. Tähän saakka työantajapuoli on esittänyt melkeinpä vain nollakorotuksia. Miten tämä nostaa työntekijöiden ostovoimaa ja edistää kotimaisia markkinoita? Ei mitenkään. Onko nollakorotus yleislinjana oikeudenmukainen? Ei ole.

Työntekijäpuolella on kiristetty vyötä, kun oli niukkaa. Työntekijäpuoli on kantanut kortensa kekoon tyytymällä nollakorotus-linjaan. Nyt kun Suomen talous vetää, on aika antaa hyvän valua ihan perusduunareille saakka. Erityisesti palvelualoilla palkat laahaavat perässä. Silti me haluamme, että tilat ovat siistejä, ravintolassa saa hyvää palvelua ja kaupat ovat auki iltakymmeneen.

Palkalla on tultava toimeen. Tehokkuutta on lisätty monilla työpaikoilla, ja kiky on otettu käyttöön täysimääräisenä. Samaan aikaan jaetaan ennätysosinkoja. Taloudellinen hyvä ei valu alaspäin automaattisesti, tuloerot eivät kapene ilman toimia. Vaikka työnantaja on keskusjärjestötasolla kolmikannasta irtautunut, on selvää, että työvoimapolitiikasta vastuuta kantavat niin työmarkkinajärjestöt kuin hallituskin. Työntekijälle ei enää voi antaa vain keppiä.

Julkaistu Lapin Kansassa 2.11.

Feminismiä tarvitaan tänäkin päivänä

Usein kuulee sanottavan, että tasa-arvo on valmis. Naiset voivat edetä sinne minne haluavat. Enää ei ole tarvetta feminismille, joka sekin monien korvissa kuulostaa liian usein telaketjumaiselta omien oikeuksien junttaamiselta. Tämä siitäkin huolimatta, että aivan viime vuosinakin olemme törmänneet ilmiöön ”all male panel”, jossa asiantuntijoina tai panelisteina on pelkästään miehiä.

Tosiasiassa maailma ympärillämme on edelleen hyvin epätasa-arvoinen ja sukupuolistereotypioilla latautunut. Naisilta kysytään edelleen työhaastatteluissa miehiä useammin perhesuhteista ja pohdiskellaan, kuka sairasta lasta hoitaa tai voiko työmatkojen vuoksi työtä edes hoitaa. Naisten keskiansiot ovat 17% pienemmät kuin miesten. Eikä hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kilpailukykyratkaisu, jossa suurimmat leikkaukset kohdistuivat naisvaltaisiin aloihin, tilannetta paranna.

Maaliskuun alussa puolalainen europarlamentaarikko Janusz Korwin-Mikke sanoi Euroopan parlamentin täysistunnossa, että naisten kuuluu saada pienempää palkkaa, koska ovat tyhmempiä ja pienempiä. Onneksi Korwin-Mikken purkaus ei jäänyt huomiotta ja sanktiotta. Tämän voi aina kuitata yksittäistapauksena, mutta huomionarvoista on, että vaikka sosiaalisesta kuplassa seksismiä tai sovinismia ei olisikaan, niin ei voida yleistää, etteikö seksismiä ja sovinismia, sekä niitä ylläpitäviä rakenteita yhteiskunnasta edelleen löytyisi.

Tutkimukset edelleenkin vahvistavat, että valtarakenteet suosivat miehiä. Naisten on tehtävä moninkertainen määrä työtä niin työelämässä kuin politiikassa asemansa eteen. Vaikka lasikattoja rikotaan jatkuvasti, maailma ei ole vielä valmis. Ratkaisuksi esitetään usein sitä, että kaikki on kiinni yksilöstä, naisten tulee olla rohkeampia ja vaatia enemmän. Paljon on tietysti kiinni yksilöstä ja hänen rohkeudestaan, mutta yksilön ollessa keskiössä yhteiskunnan epätasa-arvoistavat rakenteet jäävät huomiotta.

Onneksi on monia supernaisia, jotka pystyvät yhdistämään perhe- ja työelämän. Supernaisia, jotka tekevät sitä, mikä tekee heidät onnelliseksi ja saavuttavat unelmiaan. Supernaisia ovat myös ne ne arjen sankarit, jotka hoitavat lapsia kotona.

Nykyään niin miehille kuin naisillekin luodaan hirvittävät paineet olla tietynlaisia. Pitää pärjätä ja menestyä. Pitää näyttää hyvältä, urheilulliselta ja hyvinvoivalta. Vaatimus täydellisyydestä ylittää sukupolvi- ja sukupuolirajat, mutta osuu kuitenkin voimakkaammin naisiin. Meillä pitää olla rohkeutta olla myös epätäydellisiä, siis ihmisiä.

Palatakseni vielä feminismiin. Feminismi pohjaa akateemiseen naistutkimukseen, ja keskeistä feminismissä on havainto siitä, että länsimainen yhteiskuntajärjestys sortaa naisia naiseutensa tähden, syrjäyttää heitä valta-asemista niin politiikassa, taloudessa kuin henkilökohtaisessakin elämässä. Feminismi ei aja naisten ylivaltaa suhteessa miehiin, tai mihinkään muuhun, vaan feminismin tavoite on molempien sukupuolten ja sukupuolen käsitteen itsensä emansipaatio.

”All male panel” -ongelmaan ratkaisu ei ole ns. telaketjufeminismi, eikä välttämättä edes varsinaiset paneelien sukupuolikiintiöt. Sukupuolikiintiöt toimivat parhaimmillaan osaratkaisuna, mutta eivät ratkaise rakenteellisia ongelmia. Olennaista onkin ymmärtää se ongelmallisuus, mikä piilee yhteiskunnassa, jossa johtavilla paikoilla tai asiantuntijoina on merkittävästi enemmän miehiä. Tasa-arvo ei ole valmis ja feminismiä tarvitaan edelleen.

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Stoppi nollatuntisopimuksille

Töitä ilman tunteja. Epävarmuutta. Varallaoloa ilman korvausta. Tällaista on nollatuntisopimuksella työskentelevän arki.

Nollatuntisopimukset ovat viime vuosien ilmiö, jossa työsopimuksessa ei ole määritelty vähimmäistuntimäärää vaan sovittu tuntimäärä on 0-40 tuntia viikossa. Eli nollasta täystyöviikkoon.

Nollatuntisopimukset mahdollistavat kyllä etukäteen sovitut työvuorot, mutta myös työhön kutsumisen milloin tahansa. Työntekijä ei välttämättä tiedä, onko tänään töitä ja siksi elämän suunnittelu on vaikeaa. Tämä lisää epävarmuutta.

Jos työtunteja ei kerry, ei palkkaakaan kerry. Silloin voi joutua turvautumaan sosiaaliturvaan toimeentulon kattamiseksi. Pahimmillaan työntekijällä ei ole varmuutta työstä eikä siten toimeentulosta, eikä työstä välttämättä uskalla irtisanoutua, koska se saattaa johtaa karenssiin. On myös epäselvää, voiko työtön kieltäytyä nollatuntisopimuksesta.

Noidankehää täydentää se, etteivät tunnit välttämättä lisäännyt, vaikka henkilöllä olisi kolme nollatuntisopimusta.

Nollasopimuksia tarjotaan erityisesti nuorille, joilla on usein joustavat elämäntilanteet. Joillekin nollatuntisopimus saattaa sopia ja moni voi tehdä niitä ihan omasta tahdostaankin. Nuoret eivät kuitenkaan tarvitse hyväksikäyttöä ja epävarmuuden lisäämistä. Nuoret tarvitsevat uutta toivoa ja aitoja mahdollisuuksia.

Työllisyysasteen nostaminen on tärkeää, mutta sitä ei voida tehdä hinnalla millä hyvänsä. Siksi on tehtävä loppu nollasopimuksille ja kirjattava lakiin 18 h/viikossa vähimmäismäärä. Työntekijällä olisi oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tarvittavien tuntien täyttyessä. Samalla lakiin on jätettävä mahdollisuus nollatunteihin, jos työntekijä sitä itse toivoo esimerkiksi opiskelun, perhesyiden tai osa-aikaeläkkeen vuoksi.