Vieraskynä: Kuntavaalit, maailmanmeno ja äänestyspäätös

Olin viime viikolla ROTKOn järjestämällä kuntavaalitorilla. Siinä kampanjamateriaalia jakaessa tuli myös katsottua kilpailevien leirien ständejä ja kampanjailmettä. Kristillisdemokraatit peräänkuuluttivat inhimillisempää otetta. Keskusta puolestaan markkinoi itseään huolenpitäjänä. Vaalipuheet ovat usein aikamoista höttöä, kaikki tahtovat ainakin puheiden tasolla yhteistä hyvää. Kepillä ei tarvitse kuitenkaan paljoa tökkiä erojen paljastamiseksi. Esimerkiksi koskeeko KD:n inhimillisempi ote myös seksuaalivähemmistöjä? Entä sisältyykö Keskustan huolenpitoon hallituksen tekemät koulutus- ja muut leikkaukset?

Vastakkainasettelun aika on ohi, oli Sauli Niinistön ja Kokoomuksen slogan presidentinvaaleissa 2006. No ei se tietysti ollut ohi silloin, eikä myöskään nyt. Päinvastoin, erilaiset vastakkainasettelut ovat ehkä merkittävin yhteiskunnallinen voima tällä hetkellä. Sillä on merkitystä, mitä inhimillisyys tai huolenpito kenellekin tarkoittaa – Joillekuille ei välttämättä yhtään mitään. Kuntavaalit ei ole yksilövaali. On tärkeää, että se oma ehdokas on ns. hyvä tyyppi, mutta aivan keskeistä on se, mitä puoluetta eli millaisia linjoja, arvoja ja maailmankuvaa kyseinen ehdokas joukkueensa kautta edustaa.

Oltiin muutama viikko sitten luukuttamassa Maria-Riitan esitteitä eräässä kaupunginosassa. Postilaatikon kulmilla tupakalla ollut mies kertoi, miten mielestään laidasta laitaan poliitikot ovat mätiä: Ennen vaaleja luvataan kaikkea kivaa kaikille, vaalien jälkeen tuijotetaan vain omaa napaa. Lisääntyvä kyynisyys ja vähenevä usko poliittiseen järjestelmään jäytävät yhteiskuntaa monella tasolla. Kyynistymisestä seuraava äänestämättömyys ja siitä seuraava demokratiavaje on aito ongelma. Se on haaste poliitikoille, puolueille ja yhteiskunnalle. Osansa vastuusta kantaa kuitenkin jokainen kansalainen: Eivät kaikki tietysti voi olla politiikan suurkuluttajia, mutta jokaisen soisi olevan edes vähän kiinnostunut yhteisistä asioista. Yleisen mantran, ”äänestämällä ei voi vaikuttaa” taustalla onkin usein näennäinen luulo siitä, että puolueet ovat kaikki samanlaisia. Erojen ja oman vaihtoehdon esille tuominen on yhtäältä puolueiden tehtävä, mutta toisaalta jokaisen kansalaisen pitäisi myös ottaa vastuuta omasta valveutuneisuudestaan. Poliitikkona oleminen on tänäpäivänä aikamoista koiran hommaa. Arvostus ei ole korkealla, vaikka useimpien henkilökohtainen motiivi on yhteinen hyvä. Kuntavaaliehdokkaat ansaitsevatkin kaikki hatunnoston ehdolle lähtemisestä, ovat he kuitenkin aikamoisia demokratian sotureita.

Nykyistä edeltävä hallitus jäi historiankirjoihin jokseenkin kykenemättömänä, nykyinen puolestaan lähti savottaan voimaa uhkuen, mutta on sittemmin peruuttanut useimmista uudistushankkeistaan. Valtakunnan tasolla poliittisen valmistelun taso on laskenut jo vuosikausia, suuria hankkeita yritetään runnoa läpi pahasti keskeneräisinä lakipaketteina ja hankkeita käynnistetään vajavaisilla, jopa valheellisilla tiedoilla. Kansaan noin kollektiivina on kohtuudella iskostettu ”Suomi kuntoon” -kriisitietoisuus: Muutoksia pitää saada aikaiseksi, vaikka se vähän (johonkuhun – kunhan ei itseen) sattuisikin. Rakenteellisia uudistuksia peräänkuulutetaan monella tasolla. Muutos on se diskurssi, tarvitaan muutos. Mutta mikä muutos? Onko muutos hyvä, sinulle, minulle, kenelle? Kaikessa häsläämisessä vähemmälle huomiolle on jäänyt se, millaista yhteiskuntaa oikeastaan haluamme rakentaa.

Osana kriisitietoisuutta ja pettymystä poliittiseen järjestelmään on virinnyt halu hakea syyllisiä. Kenen syytä on, että olemme tässä tilanteessa? Kenen syytä on työttömyys tai talouden taantuma? Työnvieroksujien ja ahneen ay-liikkeen? Vaiko mätien poliitikkojen, punavihreän eliitin, ”matujen ja suvakkien”? Taloutta ja työttömyyttäkin suurempi yhteiskunnallinen kriisi on se suuri empatiakyvyn puute ja ”me ensin, muut sitten (jos silloinkaan)” -ajattelu. ”Maahanmuuttajia ei voida auttaa, koska meillä on omatkin ongelmat”, ja sitä rataa. Tämä tavallaan whataboutismin johdannainen on julmaa logiikkaa, sillä se usein asettelee keinotekoisesti vastakkain niitä, jotka eniten yhteiskunnan tukea tarvitsisivat. Tosiasiassa yksien, siis esimerkiksi jonkin ihmisryhmän auttaminen ei tarkoita sitä, ettei toisiakin tai jotain toistakin ihmisryhmää voitaisi auttaa. Epätiedosta kumpuava epäluulo voi johtaa jopa vihamieliseen suhtautumiseen, mikä toimii kasvualustana mm. rasismille. Tämän ilmiön ohessa poliittisesti epäkorrekti puhe, siis räävitön solvaaminen, syyttely ja yleinen retoriikan epäkohteliaisuus ovat muuttuneet täydeksi todellisuudeksi, oikeaksi ja vähintään hiljaisesti hyväksytyksi keinoksi vaikuttaa, tehdä politiikkaa.

Rakenteellisten uudistusten yhteydessä viitataan usein talvisodan henkeen, siis talkoisiin ja kansalliseen yhtenäisyyteen. Ajatuksen, että yhdessä puolustetaan yhteistä etua, edellytys on, että jokaisella on jotain puolustettavaa. Se taas ei toteudu, jos kaikista ei pidetä huolta, pidetä kaikkia mukana. Yhteiskunnan mittari ei pitäisikään olla se, miten hyvin sen vahvimmilla menee, vaan se, miten hyvin sen heikoimmilla menee.

Konkreettiset, usein pienetkin asiat, ovat niitä jotka eniten näkyvät ihmisten arjessa. On helppoa vaatia homekoulujen korjaamista, mutta huomattavasti vaikeampaa on puhua keinoista, miten esimerkiksi koulutuksen lisääntyvään periytyvyyteen voidaan puuttua. Kuntavaaleissa tarvitaankin puuttumista paitsi niihin konkreettisiin, arjessa näkyviin asioihin, mutta myös aitoja vastauksia siihen, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa.

Itse kävin äänestämässä ennakkoon. Äänestin numeroa 42, Maria-Riittaa. En siksi, että hän on puolisoni, jota rakastan syvästi. Enkä edes siksi, että hän edustaa samaa puoluekantaa. Äänestin häntä siksi, koska olen lähietäisyydeltä päässyt seuraamaan sitä paloa ja intohimoa paremman ja tasa-arvoisemman maailman rakentamiseksi. Marsan sanoin, Rovaniemi tarvitsee lisää inhimillisempää politiikkaa, sellaista jossa pidetään kaikki mukana. Kaupungin menestys ja hyvinvointi on viime kädessä sen asukkaiden menestystä ja hyvinvointia. Tarvitsemme lisää Maria-Riitan kaltaisia päättämään yhteisistä asioista.

Hannu Mällinen
Aviomies, sparraaja ja vaalivankkurin vetäjä

Uutta potkua puolueeseen – puheenvuoroni SDP:n puoluevaltuustossa

Puheenvuoroni SDP:n puoluevaltuston kokouksessa 19.-20.11.2016

Buorre ustibat, hyvä toverit.

Tässä olisi hyvä tilanne ladata täyslaidallinen hallituksen järjettömästä ja sekavasta politiikasta. Mutta ajattelin puhua jostain aivan muusta.

Olen usein ajautunut pohtimaan meidän, SDP:n tulevaisuutta. Mehän kaikki tiedämme, että vaikka sen miten kääntäisi, puolueemme jäsenkunta on iäkästä. Ja   kunnia heille, he ovat SDP:n rakentaneet ja luotsanneet tähän päivään. <3 Kuitenkin olisi aika tehdä jotain konkreettista jäsenkunnan laajentamiseksi. Me tarvitsemme mukaan uusia ihmisiä: nuoria, työikäisiä, kaikenlaisia.pv1

Kyllähän tästä puhutaan, mutta liian usein se jää sen tasolle, että tehkää sellaista toimintaa, johon on mukava tulla, puhukaa ihmisille. Tähän tarvitaan kokonaan uutta otetta. Meidän täytyy määrätietoisesti muuttaa toimintatapojamme. Aktiivisuus luo aktiivisuutta.  Hyvä ilmapiiri kutsuu mukaan. Meidän täytyy arvostaa toinen toisiamme ja kysyä uusia mukaan.

Puolueeseen liittymisestä on tehtävä vaivatonta ja helppoa. Jäsenmaksun suuruus voi olla merkittävä pienituloiselle tai henkilölle, jolla on vähän aikaa ja on siinä rajoilla liittyä vaiko ei. Jo nyt puolueosastot voivat luoda jäsenmaksualennuksen eri syistä, myös uusi jäsenyys voisi olla sellainen esim. 1. Vuoden ajan. Kannustan osastoja käyttämään tätä mahdollisuutta.

pv2Tarvitsemme kevyitä tapoja osallistua puolueen toimintaan. Esimerkiksi meillä on kehitysyhteistyötä tekevä Solidaarisuus, jolla on valmis viesti johon ihmisten on helppo yhtyä ja osallistuminen ihan konkreettista. Olin Rovaniemellä Nenäpäivän koordinaattorina – ja näin ja koin miten hyvä kampanja voidaan saada aikaan.

Miten parikymppiset halusivat innoissaan tehdä enemmän paremman maailman puolesta. Ja toisaalta kuinka tyytyväisiä he olivat kun tähän riitti vain parin tuntia. Tämä on myös ollut sellainen kampanja, jolloin sain koko ajan kannustusta ja tukea, iloa joka motivaatiota panostaa enemmän.

Meidän, puoluehallituksen ja koko meidän työntekijäjoukon on otettava jäsenkunnan laajentaminen vakavasti. Ja määrätietoisesti luotava uutta.

Kuten Ville Jalovaara totesi, meidän on pystyttävä uudistumaan, meidän on pystyttävä lisäämään avoimuutta ja demokratiaa myös oma toiminnan piirissä. Siksi kannatan jäsenäänestyksen järjestämistä puolueen puheenjohtajuudesta tulevaisuudessa, kannatan siis Miia Järven esittämää pontta. Myös idea puheenjohtajakiertueesta on toimiva.

Ja vastauksena kysymykseen: Minulla on visio SDP:stä joka on avoin, ketterä, ihmisläheinen tulevaisuuden puolue ja kansanliike.

kopo

Vappupuhe 2016

Buorre ustibat! Rakkaat toverit. Hyvät kuulijat!

vappu2016

Tuntuu mukavalta pitää vappupuhe tänä vuonna juuri täällä, koska olemme asuneet mieheni kanssa melkein vuoden Inarissa. Olen Rovaniemeltä kotoisin, mutta Inariin minut toi pohjoissaamen kielenopinnot. Onkin ollut oikein mukava vuosi Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, jossa olen saanut tutustua myös saamelaiskäsitöiden maailmaan – olen tehnyt sisnalaukun, hopeatöitä, luusoljen ja useammat karvakengät. SAKK:lla on kyllä oma paikkansa ja roolinsa Lapin koulutuskokonaisuudessa. Haluan myös kiittää siitä lämpimästä vastaanotosta, jonka olemme Inarissa saaneet.

Mutta toverit – vappu on työväenjuhla, joten tämä on se päivä, jolloin täytyy puhua ihanien elämäkokemusten lisäksi myös työelämästä ja yhteiskunnallisista muutoksista. Valitettavasti viime aikoina ne ovat olleet lähinnä kielteisiä. On ihmeellistä, miten nykyhallitus keksii niin hulluja esityksiä, joita tulee koko ajan, mutta perustelut jäävät hämärän peittoon. Tämä hallitus on tyytynyt perustelemaan päätöksiä pelkällä pakollisuudella ja valtionvelalla, jota muuten nykyinen hallitus ottaa lisää huimista leikkauksista huolimatta.

Me tulevat sukupolvet kyllä arvostamme huolenpitoa ja toimivia palveluja, mutta näillä leikkauksilla tuleville sukupolville tuleva velka on muutakin kuin rahallista velkaa. Viime laman aikaan tehtiin myös leikkauksia, ja vaikka niillä kyllä saatiin talous elvytettyä, samalla heikennettiin hyvinvointivaltiota: palveluita ja tukia. Tutkimuksissakin on todettu, että viime laman lapset ovat edellisiä sukupolvia useammin hukassa: tämä näkyy suoraan mielenterveystilastoissa ja syrjäytettyjen nuorten määrässä. Oikeistohallitus ei ole oppinut tästä mitään, vaan koulutuksesta ja tutkimuksesta leikattiin kaikkiaan 3 miljardia ja leikkaukset koskivat koko opintopolkua: varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Miten lapset ja nuoret voivat menestyä elämässä, jos hyvän elämän edellytykset ja eväät syödään jo varhaisessa vaiheessa?

Tähän liittyy myös keskeisesti hallituksen karu perhepolitiikka. Päivähoitomaksuja korotettiin, päiväkotien ryhmiä kasvatettiin ja kaikkien lasten mahdollisuutta varhaiskasvatukseen rajoitettiin. Tämä on radikaali suunta lasten oikeuksia ajatellen. Ja tämä tehdään samaan aikaan kun on vaadittu laadukkaampaa varhaiskasvatusta ja ryhmäkokojen tiedettiin olleen jo aikaisemmin liian suuria. Naisten kannalta tilanteesta on muodostumassa haasteellinen.

Poliittisilla päätöksillä voimme vaikuttaa siihen, kuinka tasa-arvoinen yhteiskuntamme on. Voimme antaa mahdollisuuksia, ja toisaalta tukea tasa-arvoa edistäviä vaihtoehtoja. Kun varhaiskasvatus- ja päivähoitopalveluja heikennetään samaan aikaan kuin naisvaltaisilla aloilla tehdään palkanalennuksia, herää kysymys tavoitellaanko paluuta kotiäitiyhteiskuntaan? Voin kyllä jo vastata, että ainakin seuraukset ovat tällaiset.

Jo nykyisin monessa perheessä taloudellinen tilanne määrittelee sen, että pienipalkkaisempi jää kotiin lasten kanssa. Ja totta kai ymmärrän täysin niitä vanhempia, jotka haluavat olla kotona lasten kanssa. Kuitenkin on tilastollinen fakta, että suurin osa kotihoidontuen käyttäjistä on naisia. Vaikka moni isä osallistuukin entistä enemmän lastenhoitoon, päävastuu on liian usein edelleen äidillä.

Kun nainen on pitkään kotona, voi olla vaikea palata työelämään, ja toisen työssäkäynti lisää taloudellista riippuvuutta, jolloin molempien puolisoiden itsenäinen elämä voi olla haasteellista. Naisten palkka ja siten myös eläke jäävät pienemmiksi. Tilanne ei ole ongelmallinen vain naisten näkökulmasta, vaan epäoikeudenmukaiseksi rakenteen kokevat myös monet miehet esimerkiksi erotilanteessa, kun sovitaan lapsien huoltajuudesta.

vappu4Toverit. Vaikka Kokoomuksen vaalislogan oli ”Peruuttamalla ei pääse eteenpäin”, ovat nykyisen porvarihallituksen kaikki esitykset, ehdotukset ja päätökset olleet haikailua menneeseen luokkayhteiskuntaan. Yhteiskuntaan, jossa rahalla pääsee ja toisten elämänpolusta ei tarvitse välittää / ”mitä meni itse mokailemaan”. Aikaisempina vuosikymmeninä maastamme on rakennettu toimiva hyvinvointivaltio, jota arvostetaan ja kehutaan ulkomaita myöten.

Meidän koulutusjärjestelmämme kestää kansainvälisen vertailun. Suomi on korkean osaamisen hyvinvointivaltio. Eräässä artikkelissa todettiin Suomen olevan ”amerikkalainen unelma, jossa jokainen voi punnertaa niin ylös kuin tahansa”. Kuitenkin Nykyhallitus pyrkii parhaansa mukaan rapauttamaan hyvinvointiyhteiskuntaamme: esitykset maksullisesta koulutuksesta, palkanalennuksista, maksullisista sairauspäivistä, ammattiliittojen lakkauttamisesta ja pidemmästä työpäivästä kertovat karua kieltään.

Kyllä minäkin haluan maamme talouden vetämään, se olisi kaikkien etu, mutta en ole valmis tekemään sitä pelkästään tiettyjen työntekijöiden selkänahasta. Jo nyt on aloja, joiden palkalla on vaikea tulla toimeen. Erityisesti lapsiperheet ovat tiukilla. Eikä kyse ole enää pelkästään köyhyysrajasta, vaan keskipalkkaistenkin tilanne alkaa olla tukala.

Hallitus piiskuroi tiukkaa ja leikkaavaa talouspolitiikkaansa entistä kireämmäksi. Vientiä ei silti näillä keinoin ole saatu vetämään ja kotimainenkin kysyntä on tässä kriisitietoisuudessa henkitoreissaan. Hallitus on kokonaan irtaantunut kansan arjesta. Samaan aikaan tavallisilla suomalaisilla ei välttämättä ole riittävästi rahaa ruokaan, muusta kulutuksesta puhumattakaan.

Ja kysynpä, että haluatko sinä palata menneeseen, aikaan, jolloin ei ollut 5 päivän työviikkoa tai 8-tunnin työpäivää. Lomarahoista ja lisistä puhumattakaan. Silloin sai vain uneksia työttömyystuesta tai siitä, että olisi yhteiskunnan turvaverkko ottamassa kiinni, kun kaikki romahtaa.

Hallitus haluaa kilpailukykyloikkaa, sen mielestä suomalainen työntekijä on liian kallis ja tehoton. Hallituksen mukaan tämä on pakko, muuten emme selviä. Todellisuudessa hallitus on tehnyt kovan ideologisen valinnan, jonka maksajiksi joutuvat tavalliset kansalaiset. Hallitus perustelee ratkaisujaan ylisukupolvisuudella, emme voi elää velaksi, vaikka tosiasiassa hyvinvointivaltion murentaminen on pahimman laatuinen taakka tuleville sukupolville.

Toverit
Oikeistohallituksen luomasta sote-ratkaisusta vaikuttaa muodostuvan vuosisadan hallintohimmeli, jonka taustalla vaikuttavat keskustalainen maakuntien valtapolitiikka ja kokoomuslainen yksityistämisen ideologia. Hankkeella tavoitellaan suuria säästöjä, mutta alkuperäinen ajatus sote-palveluiden parantamisesta ja tasa-arvoistamisesta on jo kauan aikaa sitten unohtunut. Tämä on erittäin harmillista, koska nyt olisi ollut tuhannen taalan paikka asettaa ihminen keskiöön ja hoitaa palveluketjut kuntoon – ja luoda kaikille yhdenvertaiset palvelut.

Tässä myllerryksessä on pidettävä huoli siitä, että palvelut ovat yhdenvertaisia koko Lapissa ja Suomessa. En tietenkään tarkoita sitä, että joka niemen notkossa tulisi olla terveyskeskus, mutta jokaisen suomalaisen on tulevaisuudessakin saatava hoivaa samoilla periaatteilla ja perusteilla asuinpaikasta ja varallisuudesta huolimatta. Ei voi olla eri sääntöjä inarilaiselle kuin helsinkiläiselle.

vappu5Toverit, vaikka sote-uudistus vaarantaakin jokaisen mahdollisuuden saada palveluita varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta, meidän on oltava mukana tässä muutoksessa ja omalta osaltamme huolehdittava, että oikeudenmukaisuus sisältyy muutokseen. On kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että kilpailutukset hoidetaan järkevästi ja mukaan otetaan laatuperiaatteita ja yhteiskunnallisia velvoitteita. Lisäksi on aina oltava mahdollisuus ohjaukseen.

Vaikka hallitus on luonut ehdottomuuden ja kriisin ilmapiirin, aina on vaihtoehtoja. Politiikassa on aina mahdollisuus toimia toisin. Ja vaikka ajat olisivatkin vaikeat, aina on mahdollisuus valita pienempi paha tai tehdä jokaisen elämästä hiukan parempi. Aina on toivoa.

Toverit, seuraavissa vaaleissa meidän on näytettävä voimamme.

Näin lopuksi, en malta olla puhumatta myös saamelaisista. Olen seurannut nykyistä saamelaiskeskustelua pitkään. Uskon voivani sanoa, että ymmärrän eri osapuolia. En kuitenkaan ymmärrä käydyn keskustelun sävyä – miten tunteikkaasti ja toisia loukaten keskustelua käydään. Henkilökohtaisesti kannatan ILO169-sopimuksen ratifiointia ja Pohjoismaisen saamelaissopimuksen hyväksymistä.

On ensiarvoisen tärkeää, että Suomessa huolehditaan EU:n ainoan alkuperäiskansan asemasta ja jatkuvuudesta. Emme voi vain hyväksikäyttää saamelaisuutta matkailussa ja kehua puheissa. Emme voi kritisoida muita maita ihmisoikeusloukkauksista, jos itsekään emme toimi oikein.

Saamelaiskäräjien toiminnassa ja saamelaisessa kulttuuri-itsehallinnossa on kehittämistä, mutta koska en ole saamelainen, koen hankalaksi alkaa tuomaroida. Meidän suomalaisten tulisikin kunnioittaa sitä periaatetta, joka on kaikissa alkuperäiskansoja koskevissa sopimuksissa – itsemääräämisoikeutta.

Samoin näin antropologina pidän epäeettisenä sitä, että olemme jo nyt luoneet ja ajaneet saamelaisia suomalaisiin ja länsimaisiin rakenteisiin ja instituutioihin. Ja olen kyllä sitä mieltä, että alkuperäiskansalla itsellään tulisi olla viimeinen sana siitä, keitä he ovat.

Pidän kuitenkin harmillisena sitä, että nykykeskustelu on mennyt pelkojen ja ennakkoluulojen lietsontaan, henkilökohtaisuuksiin ja häpeilemättömään valtapolitiikkaan. Lisäksi keskustelua hämmentävät aivan liikaa ulkopuoliset.

Hyvät toverit. Suvaitsemattomuus on kokonaan oma lukunsa. Mikä meihin on mennyt, kun olemme alkaneet kyräillä kanssaihmisiä. Pelottavan moni aivan tavallinen suomalainen suhtautuu penseästi muualta tulleiden hädänalaisten auttamiseen.

Tämä kyräily tuntuu leviävän syövän lailla, yhteiskunnan heikompiosaiset kääntyvät – tai heitä käännytetään – toisiaan vastaan. Vaikka meidän tulisi kaikkien nousta yhdessä sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Missä ovat humaanit arvot ja solidaarisuus tänä päivänä, kun niitä tarvittaisiin enemmän kuin vuosikymmeniin?

Jatkuva rasistinen maahanmuuttokeskustelu ja yleinen suvaitsemattomuus nostattavat mieleeni Eino Leinon runon, joka kiteyttää hyvin sen, millaisena minä Suomen näen:

Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me yhdessä käydä vois?
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Oikein hyvää vappua kaikille!

 

 

Vappu2

Puhe puoluevaltuuston kokouksessa 16.4.2016

Buorre ságojođihit, ráhkis ustibat! Hyvä puheenjohtaja, rakkaat toverit!

Kun Keskusta nappasi vaalivoiton ja alkoi koota oikeistohallitusta, meidän lopulta jääden ulkopuolelle, yritin uskotella itselleni, että eihän neljässä vuodessa ehdi liian suuria ja harhaan vieviä muutoksia tekemään. Mutta kuinka väärässä olinkaan.

Vasta esiin tuotu SOTE-ratkaisu on kaiken huippu. Nyt kun olisi aika ja mahdollisuus asettaa ihminen keskiöön ja luoda palvelukokonaisuus, jossa oikeasti apua saa ja se on sujuvaa, luodaan uusia hallintohimmeleitä ja yhtiöitetään terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut. On sanomattakin selvää, että tämä ratkaisu ei virtaviivaista hallintoa eikä siten tuo säästöjä, koska byrokratia vain lisääntyy. Samalla ihmisten terveys ja henkinen hyvinvointi asetetaan kilpailulle.

Tässä olisi jotain järkeä, jos uusi malli tukisi suomalaisten pienyrittäjien, yhdistysten ja muun kolmannen sektorin asemaa kilpailutuksissa, mutta näyttää vahvasti siltä, että tässäkin ovat vahvimmillaan suuryritykset. Ja olemmehan nähneet, kuinka nämä kansainväliset suuryritykset harjoittavat aggressiivista verosuunnittelua, jolloin Suomelle tärkeät veroeurot jäävät saamatta. Ihmisten terveydellä saadut voitot viedään ulkomaille.

Sydämeni itki verta, kun hallitus päätti leikata koulutuksesta niin kovalla otteella. Hirvittävintä leikkauksissa oli, että ne olivat mittaluokaltaan niin suuria ja kohdistuivat koko opintopolkuun.  Olin kuitenkin hyvin iloinen siitä, että SDP puolusti koulutusta ja tulevaisuuden sukupolvia.

Näin lappilaisena on ikävä nähdä, kuinka Keskusta on unohtanut sekä alkiolaisuutensa että aluepolitiikkansa. Jatkuvasti saa lukea lehdistä ministereiden lausuntoja yliopistojen, junaliikenteen ja lentokenttien karsimisista. Aivan kuin sielläkin olisi unohdettu, että eri puolilla Suomea kyllä tarvitaan elämisen peruselementtejä: mahdollisuuksia liikkua ja kouluttautua.
Lisäksi Metsähallituslaki meni läpi heilahtaen, vaikka metsien yhtiöittämiseen liittyy selviä riskejä ja laista poistettiin luonnoksessa olleet kirjaukset saamelaiskulttuurin heikentämiskiellosta. Suurin osa valtion maista, vesistä ja metsistä, joita hallitaan metsähallituslailla ovat Lapissa.

Vaikka tilanne vaikutta epätoivoiselta, ei auta vaipua epätoivoon. Ainakin minulle tämä kuitenkin antaa uutta voimaa. Monet tavalliset suomalaisetkin ovat huomanneet, ettei tämä ole se tie, jota halutaan kulkea. Vaihtoehtoja on olemassa. Ja meidän on suurimpana oppositiopuolueena tuotava niitä esiin ja vaadittava oikeudenmukaisempaa politiikkaa.

Sillä nykyinen ilmapiiri Suomessa on luotu ehdottomuuden ja leikkauslistojen varaan, jossa päätöksiä perusteellaan ”pakollisuudella”. On vaarana se, että kriisitietoisuuden voimakas nostattaminen kääntyy itseään vastaan. Ihmiset alkavat nähdä omankin tulevaisuuden näköalattomana, toivottamana. Eikä mikään ole niin vaarallista, kuin toivon menettäminen.

Ollaan me se toivon luoja, mahdollisuuksien antaja.

Giitu! Kiitos!

Palveluiden leikkaaminen tai poistaminen vaikuttaa suoraan ihmisten arkeen ja palvelutasoon.

Uusi Rovaniemi kysyi, voiko kuntataloutta korjata kuntien tehtäviä karsimalla. Alla vastaukseni.

Valtion tulee huolehtia riittävästä rahoituksesta, jos se lisää kuntien tehtäviä. Palveluiden leikkaaminen tai poistaminen vaikuttaa suoraan ihmisten arkeen ja palvelutasoon. Säästöjä on löydettävä muuten kuin kuntien tehtäviä ja palveluita vähentämällä. Liian usein leikkauksia pyritään kohdistamaan ei-lakisääteisiin palveluihin, joita ovat muun muassa nuorisotalot, liikuntapalvelut ja teatteri. Kuitenkin ne ovat tärkeitä kuntalaisille ja niillä on merkityksensä ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ajatellen. Lisäksi esimerkiksi monipuolisilla nuorisopalveluilla on tärkeä rooli syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä, koska kyse on erittäin matalankynnyksen toiminnasta. Leikkaamalla näistä palveluista, lasku tulee perässä – näin terveyspalveluiden menot taas kasvavat. Säästötoimenpiteissä onkin käytettävä tarkkaa harkintaa, jottei lisätä menoeriä muualla ja samalla lisätä ihmisten pahoinvointia. Entä millainen on sellainen Rovaniemi, jossa ei ole uimahallia tai orkesteria?

Ur3

Miten kotihoidosta saisi inhimillisempää?

Uusi Rovaniemi kysyi ehdokkailta, miten vanhusten kotihoidosta inhimillisempää. Tässä minun vastaus.

Vanhusten hoitoon tulee suunnata riittävästi resursseja, joilla saadaan lisää tekeviä käsiä ja kuuntelevia korvia. Lisäksi on huolehdittava työntekijöiden työssäjaksamisesta ja osaamista kehittävistä koulutuksista.

Siirtymistä kotihoitoon ei saa tehdä ikäihmisten hyvän hoivan kustannuksella. Laitospaikkoja karsiessa on oltava riittävästi paikkoja ympärivuotisessa kodinomaisessa hoivassa, jotta jokaiselle löytyy sellainen paikka, jossa on hyvä ja turvallista olla. Toisaalta on tärkeää huolehtia siitä, että yhä useampi hyväkuntoinen pidempään – tässä liikunnalla ja yhteisillä kerhoilla on suuri merkitys, unohtamatta toimivaa kuntoutusta.

URkotihoito

Tuloeroja pienemmäksi oikeudenmukaisella verotuksella

Julkaistu Lapin Kansassa 16.1.2015

Kokoomuksen ministeri Petteri Orpo on esittänyt, että verotuksen progressiota tulisi purkaa (LK 6.1.).

Verotuksesta progressiivisia ovat erityisesti tuloverot, mutta myös kuntavero ja pääomavero ovat hienoisesti progressiivisia. Verotuksen progression purkaminen johtaa tasaveron lisääntymiseen. Silloin kaikki maksavat veroa saman verran. Ja tämä käytännössä kirpaisee suhteessa enemmän pienituloisia.

Verotuksen progressio takaa sen, että jokainen maksaa veroja maksukykynsä mukaan. Tämä on yksi oikeudenmukaisimmista tavoista tasata tuloeroja.

Pienet tuloerot ovat hyvinvointiyhteiskuntamme elinehto: pienet tuloerot lisäävät tasa-arvoa, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Kansainvälisesti on todettu, että niissä yhteiskunnissa, joissa on pienet tuloerot, suurin osa väestöstä voi paremmin. Suuret tuloerot puolestaan lisäävät sosiaalisia haasteita ja terveysongelmia. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi valtion menot kasvavat.

Pitkäaikainen tuloerojen kasvu on juuri saatu pysäytettyä, osittain sosialidemokraattien ansiosta. Ei todellakaan ole järkevää muuttaa tätä suuntaa.  Verotuksen kokonaisvaltaista progressiota tulisi enemmin lisätä kuin purkaa. On muistettava, että yhteiskunnan hyvyyttä mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia.

Politiikka on pop, ei kornia: Vakiduuni 29.10.

popcornbanneri

Ottaako pänniin pätkätyöt? Miksi vakiduunia on vaikea saada?

Tule mukaan keskustelemaan Vakiduuneista keskiviikkona 29.10. klo 18, alustajana PAMin aluetoimitsija Elisa Penders. Politiikka on pop, ei kornia!

Popparissa on mukana myös Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen Uudeltamaalta, varapuheenjohtaja Petra Peltonen Länsi-Suomesta sekä Pohjois-Suomen Demarinuorten puheenjohtaja Liisa Komminaho Oulusta.

Tervetuloa mukaan kertomaan kokemuksistasi ja ajatuksista paremmasta maailmasta!

MITÄ?
Avoin keskustelua maailman menosta

MISSÄ?
PAMin toimisto (Rovakatu 8)

MILLOIN?
Keskiviikkona 29.10. klo 18-19.30

Järj. Rovaniemen Sos.dem. opiskelijat ja nuoret ja Maria-Riitta Mällisen eduskuntavaalien kampanjatiimi.

P.S. Syksyn toisessa Popparissa torstai 20.11. Teemana mielen hyvinvointi, alustajana mielenterveyshoitaja Timo Lappalainen

Lisätietoja:
Maria-Riitta Mällinen
Puh. 040 8495532
Mail. mariariitta.mallinen(at)gmail.com

popcorn

#Porukka päättää

Demarinuorilla on täällä viikolla #Porukka päättää – niminen kampanja, jonka ideana on kertoa millainen maailma olisi, jos me saisimme siitä päättää. Tarkoituksena on myös kertoa oma tarina siitä, miten minusta tuli demari tai demarinuori.´

Tässä minun tarinani. 

Lähdin mukaan järjestöhommiin vasta parikymppisenä. Olen aina ollut sielultani maailmanparantaja, mutten ollut tarpeeksi rohkea lähteäkseni esimerkiksi oppilaskuntaan tai vaaleihin. Lukioaikana kaverini oli mukana Kokoomusnuorissa ja kertoi aina hauskoista viikonlopuista. Vaikka ajatus houkutti, tiesin jo silloin, ettei Kokoomus ole mun juttu. Silloin en myöskään vielä päätynyt Demarinuoriin tai –opiskelijoihin, vaan ajatus jäi kytemään.

Kun aloitin opinnot Oulun yliopistossa, olin innoissani kaikesta uudesta. Silloin minut houkuteltiin mukaan ainejärjestöhommiin. Se olikin hyvin antoisaa ja mukavaa puuhaa. Näiltä ajoilta taskuun on jäänyt jäsenistön painottaminen ja asettaminen ensimmäiseksi sekä pyrkimys saada kaikki mukaan yhteisiin juttuihin. Tähän liittyy myös se, ettei yhteisiä varoja käytetty hallitukseen. Juuri ja juuri kokouskahvit keitettiin – ja sekin jäsenten saamiseksi paikalle, ja osallistumaan. Siksi nykyisin kokouspalkkiot ja muut ”korvaukset” tuntuvat vierailta.

Politiikka sinänsä ei silti napannut pitkään aikaan, ja luulin olevan siitä irrallinen, vaikka olin jo silloin hyvinkin sen sisällä. Nuoren humanistinaisen silmiin puoluepolitiikka oli vanhanaikaista, korruptoitunutta, likaista peliä, jossa heikoimmat jäävät jalkoihin. Minä itse kyllä nautin jo silloin maailmanparantamisesta kahvikuppi kerrallaan Humuksessa tai viinilasi kerrallaan illanvietoissa.

4197_78324847948_659242948_1796106_4085426_n

Opiskelijaelämää Rovaniemellä

Opiskelin vuoden ajan Unkarissa, ja havahduin siihen, ettei kaikkialla todellakaan ole samanlaista kuin Suomessa. Huomasin, mitä eriarvoisuus ja luokkayhteiskunta oikeasti ovat. Näin miten kaikilla ei ollut tasavertaisia mahdollisuuksia kulkea elämän polkua sinne minne omat taidot vievät. Matkustelin myös muissa Euroopan maissa ja juttelin vaihtaritovereiden kanssa. Ja niin – Pohjoismaat ovat omaa luokkaansa ja kyllä se muualla tiedetään (ja pidetään arvossaan).

Näin maailma ravisteli maailmanparantajan hereille. Hyvinvointi ja tasa-arvo eivät enää olleet itsestäänselvyyksiä, edes lähialueella. Tajusin, että maailma ei muutu kahvia juomalla vaan tekemällä ja olemalla osa muutosta. Jos haluan paremman maailman ja Suomen, miksen laittaisin itseäni likoon.

Lopulta pallottelin vasemmistoliiton ja SDP:n välillä. Arvomaailman pohjalta olisin voinut valita kumman vain. Kuitenkin olen sielultani pohdiskelija, eri vaihtoehtoja yhdistelevä rakentaja. Siksi päädyin SDP:hen. Pitkän pohdinnan jälkeen olikin helppo laittaa Fuksimessuilla ROSOn ständillä ruksi oikeaan kohtaan – ja näin liityin

Demariopiskelijoiden jäseneksi vuonna 2008, ja myöhemmin liityin Demarinuoriin ja puolueeseen. Ja tässä sitä ollaan – Lapin sosialidemokraattien varapuheenjohtajana. Ei olisi Maria-Riitta 10 vuotta sitten uskonut, jos olisin kertonut, mihin tie vie.

Puoluevaltuusto 23.6.2014

Puheenvuoro puoluevaltuustossa

Mini- tai semihallitusneuvottelut ovat menneet hyvin. Kyllähän sen huomasi tiedotustilaisuuden hyvämielisestä vitsailusta ja kiittelystä. Toivottavasti kuitenkin uusi pääministeri teki neuvotteluissa muutakin kuin twiittasi tai mietti porukalle lempinimiä. Haluankin kiittää puheenjohtajaa Antti Rinnettä asiantuntevasta ja sisällöllisesti rikkaasta puheenvuorosta tiedotustilaisuudessa, ja onnistuneista neuvotteluista.

Aloitan itselleni kaikkein tärkeimmästä asiasta, vaikka se onkin neuvottelutuloksessa aivan viimeinen lause. Kyse on linjaus ILO 169 yleissopimuksen ratifioimisesta syksyllä. Ratifioinnin edellytykseksi on kirjattu hallituksessa saavutettu yhteisymmärrys saamelaismääritelmästä. Olen iloinen, että ILO 169 on sisällytetty neuvottelutulokseen.

Tämä alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva sopimus on tehty vuonna 1989 eli se on jo 25 vuotta vanha. On aivan naurettavaa, ettemme ole vieläkään saaneet ratifiointia aikaiseksi, vaikka aina muistamme kritisoida muita maita ihmisoikeusrikkomuksista ja alkuperäiskansojen kohtelusta. Sinänsä se on ymmärrettävää, koska suomalaiset tietävät vähän omasta alkuperäiskansastamme. Veikkaan, että tavallinen kadun tallaaja tietää enemmän Amerikan intiaaneista kuin saamelaisista.

ILO 169:n tarkoituksena on ollut taata alkuperäiskansojen kulttuurin, elintapojen ja kielen jatkuvuus, muiden oikeuksien ohella. Suomessa on eriskummallisesti suurimmaksi keskustelunaiheeksi noussut saamelaismääritelmä, vaikka tärkeämpäähän ovat muut lain muutokset, joilla ratifiointi toteutetaan.

Nyt on tärkeää viedä tämä asia maaliin.

Jos ja kun me nyt vihdoin ratifioimme ILO 169 sopimuksen, meillä ei ole varaa tehdä sitä keinotekoisesti. On ensiarvoisen tärkeää, että ILO 169 otetaan huomioon jo nyt meneillään olevissa uudistuksissa.

Näin kulttuuriantropologina minun on pakko huomauttaa hallitusohjelman dilemmasta. Siinähän todetaan, että hallitus päättää saamelaismääritelmästä. Siis siitä kuka tulevaisuudessa määritellään saamelaiseksi ja kuka ei. Tämä on kansainvälisten sopimusten hengen vastaista. Niissä sitä vaistoin korostetaan alkuperäiskansojen ja vähemmistöjen itsemääräämisoikeutta eli yhteisön omaa oikeutta itse määritellä ketkä ovat ryhmän jäseniä.

Hallitusohjelmassa siis linjataan, että valtaväestöön kuuluvat ihmiset määrittelevät ketkä sisältyvät alkuperäiskansaan Suomessa. Tämän on eettisesti hiukan epäilyttävää, olkoon tilanne kuinka vaikea tai kärjistynyt.

Neuvottelutuloksessa linjataan 2. asteen ammatillisen ja yleissivistävän koulutuksen rakenteellisesta kehittämisestä vuoteen 2017 mennessä. Harmi, ettei puoluekokouksessa saatu linjattua sivistyspoliittista ohjelmaa.  Meidän tulee olla edelläkävijöitä koulutuksen kehittämisessä, muttei saa kävellä suoraan pusikkoon vaan on harkittava ja keskusteltava yhdessä. Olisi hienoa, jos meillä olisi nyt puoluekokouksessa laajalla väellä tehty linjaus tarkoittaako rakenteellinen uudistaminen SDP:lle yhtenäistä toista asetta, tiivistä yhteistyötä vai mitä?

Hyviä asioita neuvottelutuloksessa:

  • pienyrittäjien ja itsensä työllistävien aseman parantaminen
  • yliopistorahoituksen kertaluontoinen lisäys ja panostukset perusopetukseen
  • pienituloisten aseman parantaminen
  • osallistavan sosiaaliturvan kehittäminen, kannustavan sosiaaliturvan sijasta
  • isot infrahankkeet (mutta vain pk ja Tampere). On varmistettava, että työllistävät myös suomalaisia ja noudatetaan TES:iä

Kuitenkaan yritysverotukseen ja lapsilisäpäätökseen ei muutoksia.