Työllä tultava toimeen

Nuorisobarometrin mukaan suomalaisista nuorista suhtautuu myönteisesti tulevaisuuteen vain 55%. Vuonna 2008 vastaava luku oli 74%. Usko parempaan tulevaisuuteen on keskimäärin vähentynyt samaan aikaan kun eriarvoisuus, tuloerot ja hyvinvointierot ovat kasvaneet.

Hallitus toi eduskunnan käsittelyyn ensi vuoden budjetin, jossa jopa hallituksen oman arvion mukaan kaikkein pienituloisimmilta viedään noin 40 euroa ja suurituloisimmille annetaan noin 400 euroa. Kokoomuksen suunnalta kuului kommentteja, että tuloeroja tarvitaan, koska kaupan kassalla pitää tienata enemmän kuin työttömänä.

Kyllä, työnteon on oltava kannattavaa. Olen myös sitä mieltä, ettei kaikille voida maksaa samaa palkkaa, ovathan eri töiden vaativuudet erilaisia. Kokoomuksen retoriikka yhdistettynä hallituksen toimiin kuitenkin kertoo niistä arvovalinnoista, joissa tulo- ja hyvinvointieroja ei pyritä kaventamaan. Päinvastoin.

Suomen talous on lähtenyt kasvuun. Vaikka hallitus siitä haluaakin pisteitä kerätä, on syytä huomata, että esimerkiksi kiky-sopimuksen julkisen sektorin lomarahojen leikkaukset eivät kilpailukykyymme ole vaikuttaneet. Suomi elää viennistä, ja sen edistämisessä hallituksen toimet ovat olleet vaatimattomia.

Parhaillaan neuvotellaan työehtosopimuksia ja käydään liittokierrosta. Tähän saakka työantajapuoli on esittänyt melkeinpä vain nollakorotuksia. Miten tämä nostaa työntekijöiden ostovoimaa ja edistää kotimaisia markkinoita? Ei mitenkään. Onko nollakorotus yleislinjana oikeudenmukainen? Ei ole.

Työntekijäpuolella on kiristetty vyötä, kun oli niukkaa. Työntekijäpuoli on kantanut kortensa kekoon tyytymällä nollakorotus-linjaan. Nyt kun Suomen talous vetää, on aika antaa hyvän valua ihan perusduunareille saakka. Erityisesti palvelualoilla palkat laahaavat perässä. Silti me haluamme, että tilat ovat siistejä, ravintolassa saa hyvää palvelua ja kaupat ovat auki iltakymmeneen.

Palkalla on tultava toimeen. Tehokkuutta on lisätty monilla työpaikoilla, ja kiky on otettu käyttöön täysimääräisenä. Samaan aikaan jaetaan ennätysosinkoja. Taloudellinen hyvä ei valu alaspäin automaattisesti, tuloerot eivät kapene ilman toimia. Vaikka työnantaja on keskusjärjestötasolla kolmikannasta irtautunut, on selvää, että työvoimapolitiikasta vastuuta kantavat niin työmarkkinajärjestöt kuin hallituskin. Työntekijälle ei enää voi antaa vain keppiä.

Julkaistu Lapin Kansassa 2.11.

Vieraskynä: Kuntavaalit, maailmanmeno ja äänestyspäätös

Olin viime viikolla ROTKOn järjestämällä kuntavaalitorilla. Siinä kampanjamateriaalia jakaessa tuli myös katsottua kilpailevien leirien ständejä ja kampanjailmettä. Kristillisdemokraatit peräänkuuluttivat inhimillisempää otetta. Keskusta puolestaan markkinoi itseään huolenpitäjänä. Vaalipuheet ovat usein aikamoista höttöä, kaikki tahtovat ainakin puheiden tasolla yhteistä hyvää. Kepillä ei tarvitse kuitenkaan paljoa tökkiä erojen paljastamiseksi. Esimerkiksi koskeeko KD:n inhimillisempi ote myös seksuaalivähemmistöjä? Entä sisältyykö Keskustan huolenpitoon hallituksen tekemät koulutus- ja muut leikkaukset?

Vastakkainasettelun aika on ohi, oli Sauli Niinistön ja Kokoomuksen slogan presidentinvaaleissa 2006. No ei se tietysti ollut ohi silloin, eikä myöskään nyt. Päinvastoin, erilaiset vastakkainasettelut ovat ehkä merkittävin yhteiskunnallinen voima tällä hetkellä. Sillä on merkitystä, mitä inhimillisyys tai huolenpito kenellekin tarkoittaa – Joillekuille ei välttämättä yhtään mitään. Kuntavaalit ei ole yksilövaali. On tärkeää, että se oma ehdokas on ns. hyvä tyyppi, mutta aivan keskeistä on se, mitä puoluetta eli millaisia linjoja, arvoja ja maailmankuvaa kyseinen ehdokas joukkueensa kautta edustaa.

Oltiin muutama viikko sitten luukuttamassa Maria-Riitan esitteitä eräässä kaupunginosassa. Postilaatikon kulmilla tupakalla ollut mies kertoi, miten mielestään laidasta laitaan poliitikot ovat mätiä: Ennen vaaleja luvataan kaikkea kivaa kaikille, vaalien jälkeen tuijotetaan vain omaa napaa. Lisääntyvä kyynisyys ja vähenevä usko poliittiseen järjestelmään jäytävät yhteiskuntaa monella tasolla. Kyynistymisestä seuraava äänestämättömyys ja siitä seuraava demokratiavaje on aito ongelma. Se on haaste poliitikoille, puolueille ja yhteiskunnalle. Osansa vastuusta kantaa kuitenkin jokainen kansalainen: Eivät kaikki tietysti voi olla politiikan suurkuluttajia, mutta jokaisen soisi olevan edes vähän kiinnostunut yhteisistä asioista. Yleisen mantran, ”äänestämällä ei voi vaikuttaa” taustalla onkin usein näennäinen luulo siitä, että puolueet ovat kaikki samanlaisia. Erojen ja oman vaihtoehdon esille tuominen on yhtäältä puolueiden tehtävä, mutta toisaalta jokaisen kansalaisen pitäisi myös ottaa vastuuta omasta valveutuneisuudestaan. Poliitikkona oleminen on tänäpäivänä aikamoista koiran hommaa. Arvostus ei ole korkealla, vaikka useimpien henkilökohtainen motiivi on yhteinen hyvä. Kuntavaaliehdokkaat ansaitsevatkin kaikki hatunnoston ehdolle lähtemisestä, ovat he kuitenkin aikamoisia demokratian sotureita.

Nykyistä edeltävä hallitus jäi historiankirjoihin jokseenkin kykenemättömänä, nykyinen puolestaan lähti savottaan voimaa uhkuen, mutta on sittemmin peruuttanut useimmista uudistushankkeistaan. Valtakunnan tasolla poliittisen valmistelun taso on laskenut jo vuosikausia, suuria hankkeita yritetään runnoa läpi pahasti keskeneräisinä lakipaketteina ja hankkeita käynnistetään vajavaisilla, jopa valheellisilla tiedoilla. Kansaan noin kollektiivina on kohtuudella iskostettu ”Suomi kuntoon” -kriisitietoisuus: Muutoksia pitää saada aikaiseksi, vaikka se vähän (johonkuhun – kunhan ei itseen) sattuisikin. Rakenteellisia uudistuksia peräänkuulutetaan monella tasolla. Muutos on se diskurssi, tarvitaan muutos. Mutta mikä muutos? Onko muutos hyvä, sinulle, minulle, kenelle? Kaikessa häsläämisessä vähemmälle huomiolle on jäänyt se, millaista yhteiskuntaa oikeastaan haluamme rakentaa.

Osana kriisitietoisuutta ja pettymystä poliittiseen järjestelmään on virinnyt halu hakea syyllisiä. Kenen syytä on, että olemme tässä tilanteessa? Kenen syytä on työttömyys tai talouden taantuma? Työnvieroksujien ja ahneen ay-liikkeen? Vaiko mätien poliitikkojen, punavihreän eliitin, ”matujen ja suvakkien”? Taloutta ja työttömyyttäkin suurempi yhteiskunnallinen kriisi on se suuri empatiakyvyn puute ja ”me ensin, muut sitten (jos silloinkaan)” -ajattelu. ”Maahanmuuttajia ei voida auttaa, koska meillä on omatkin ongelmat”, ja sitä rataa. Tämä tavallaan whataboutismin johdannainen on julmaa logiikkaa, sillä se usein asettelee keinotekoisesti vastakkain niitä, jotka eniten yhteiskunnan tukea tarvitsisivat. Tosiasiassa yksien, siis esimerkiksi jonkin ihmisryhmän auttaminen ei tarkoita sitä, ettei toisiakin tai jotain toistakin ihmisryhmää voitaisi auttaa. Epätiedosta kumpuava epäluulo voi johtaa jopa vihamieliseen suhtautumiseen, mikä toimii kasvualustana mm. rasismille. Tämän ilmiön ohessa poliittisesti epäkorrekti puhe, siis räävitön solvaaminen, syyttely ja yleinen retoriikan epäkohteliaisuus ovat muuttuneet täydeksi todellisuudeksi, oikeaksi ja vähintään hiljaisesti hyväksytyksi keinoksi vaikuttaa, tehdä politiikkaa.

Rakenteellisten uudistusten yhteydessä viitataan usein talvisodan henkeen, siis talkoisiin ja kansalliseen yhtenäisyyteen. Ajatuksen, että yhdessä puolustetaan yhteistä etua, edellytys on, että jokaisella on jotain puolustettavaa. Se taas ei toteudu, jos kaikista ei pidetä huolta, pidetä kaikkia mukana. Yhteiskunnan mittari ei pitäisikään olla se, miten hyvin sen vahvimmilla menee, vaan se, miten hyvin sen heikoimmilla menee.

Konkreettiset, usein pienetkin asiat, ovat niitä jotka eniten näkyvät ihmisten arjessa. On helppoa vaatia homekoulujen korjaamista, mutta huomattavasti vaikeampaa on puhua keinoista, miten esimerkiksi koulutuksen lisääntyvään periytyvyyteen voidaan puuttua. Kuntavaaleissa tarvitaankin puuttumista paitsi niihin konkreettisiin, arjessa näkyviin asioihin, mutta myös aitoja vastauksia siihen, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa.

Itse kävin äänestämässä ennakkoon. Äänestin numeroa 42, Maria-Riittaa. En siksi, että hän on puolisoni, jota rakastan syvästi. Enkä edes siksi, että hän edustaa samaa puoluekantaa. Äänestin häntä siksi, koska olen lähietäisyydeltä päässyt seuraamaan sitä paloa ja intohimoa paremman ja tasa-arvoisemman maailman rakentamiseksi. Marsan sanoin, Rovaniemi tarvitsee lisää inhimillisempää politiikkaa, sellaista jossa pidetään kaikki mukana. Kaupungin menestys ja hyvinvointi on viime kädessä sen asukkaiden menestystä ja hyvinvointia. Tarvitsemme lisää Maria-Riitan kaltaisia päättämään yhteisistä asioista.

Hannu Mällinen
Aviomies, sparraaja ja vaalivankkurin vetäjä

Feminismiä tarvitaan tänäkin päivänä

Usein kuulee sanottavan, että tasa-arvo on valmis. Naiset voivat edetä sinne minne haluavat. Enää ei ole tarvetta feminismille, joka sekin monien korvissa kuulostaa liian usein telaketjumaiselta omien oikeuksien junttaamiselta. Tämä siitäkin huolimatta, että aivan viime vuosinakin olemme törmänneet ilmiöön ”all male panel”, jossa asiantuntijoina tai panelisteina on pelkästään miehiä.

Tosiasiassa maailma ympärillämme on edelleen hyvin epätasa-arvoinen ja sukupuolistereotypioilla latautunut. Naisilta kysytään edelleen työhaastatteluissa miehiä useammin perhesuhteista ja pohdiskellaan, kuka sairasta lasta hoitaa tai voiko työmatkojen vuoksi työtä edes hoitaa. Naisten keskiansiot ovat 17% pienemmät kuin miesten. Eikä hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kilpailukykyratkaisu, jossa suurimmat leikkaukset kohdistuivat naisvaltaisiin aloihin, tilannetta paranna.

Maaliskuun alussa puolalainen europarlamentaarikko Janusz Korwin-Mikke sanoi Euroopan parlamentin täysistunnossa, että naisten kuuluu saada pienempää palkkaa, koska ovat tyhmempiä ja pienempiä. Onneksi Korwin-Mikken purkaus ei jäänyt huomiotta ja sanktiotta. Tämän voi aina kuitata yksittäistapauksena, mutta huomionarvoista on, että vaikka sosiaalisesta kuplassa seksismiä tai sovinismia ei olisikaan, niin ei voida yleistää, etteikö seksismiä ja sovinismia, sekä niitä ylläpitäviä rakenteita yhteiskunnasta edelleen löytyisi.

Tutkimukset edelleenkin vahvistavat, että valtarakenteet suosivat miehiä. Naisten on tehtävä moninkertainen määrä työtä niin työelämässä kuin politiikassa asemansa eteen. Vaikka lasikattoja rikotaan jatkuvasti, maailma ei ole vielä valmis. Ratkaisuksi esitetään usein sitä, että kaikki on kiinni yksilöstä, naisten tulee olla rohkeampia ja vaatia enemmän. Paljon on tietysti kiinni yksilöstä ja hänen rohkeudestaan, mutta yksilön ollessa keskiössä yhteiskunnan epätasa-arvoistavat rakenteet jäävät huomiotta.

Onneksi on monia supernaisia, jotka pystyvät yhdistämään perhe- ja työelämän. Supernaisia, jotka tekevät sitä, mikä tekee heidät onnelliseksi ja saavuttavat unelmiaan. Supernaisia ovat myös ne ne arjen sankarit, jotka hoitavat lapsia kotona.

Nykyään niin miehille kuin naisillekin luodaan hirvittävät paineet olla tietynlaisia. Pitää pärjätä ja menestyä. Pitää näyttää hyvältä, urheilulliselta ja hyvinvoivalta. Vaatimus täydellisyydestä ylittää sukupolvi- ja sukupuolirajat, mutta osuu kuitenkin voimakkaammin naisiin. Meillä pitää olla rohkeutta olla myös epätäydellisiä, siis ihmisiä.

Palatakseni vielä feminismiin. Feminismi pohjaa akateemiseen naistutkimukseen, ja keskeistä feminismissä on havainto siitä, että länsimainen yhteiskuntajärjestys sortaa naisia naiseutensa tähden, syrjäyttää heitä valta-asemista niin politiikassa, taloudessa kuin henkilökohtaisessakin elämässä. Feminismi ei aja naisten ylivaltaa suhteessa miehiin, tai mihinkään muuhun, vaan feminismin tavoite on molempien sukupuolten ja sukupuolen käsitteen itsensä emansipaatio.

”All male panel” -ongelmaan ratkaisu ei ole ns. telaketjufeminismi, eikä välttämättä edes varsinaiset paneelien sukupuolikiintiöt. Sukupuolikiintiöt toimivat parhaimmillaan osaratkaisuna, mutta eivät ratkaise rakenteellisia ongelmia. Olennaista onkin ymmärtää se ongelmallisuus, mikä piilee yhteiskunnassa, jossa johtavilla paikoilla tai asiantuntijoina on merkittävästi enemmän miehiä. Tasa-arvo ei ole valmis ja feminismiä tarvitaan edelleen.

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Oikeus arvokkaaseen vanhuuteen

Suomalaiset elävät entistä pidempään. Eliniänodotteen kohotessa ikäluokka ikäluokalta, on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota ikäihmisten palveluihin. Ikäihmiset tarvitsevat yhtä lailla harrastuspaikkoja ja mielekästä toimintaa. Mitä pidempään ihmiset ovat liikkeellä ja toimeliaita, sitä pidempään terveyskin kestää. Liikunta onkin merkittävä terveyttä ylläpitävä ja edistävä tekijä. Siksi on tärkeää, että myös liikuntapalvelut ovat mahdollisimman hyvin ikäihmisten saavutettavissa. Esimerkiksi Rovaniemellä uimahallin tulisi jatkossakin sijaita siellä, missä ihmisetkin, eli keskustassa.

Yhteiskunnan turvaverkko pitää muutenkin olla kunnossa. Kun ikäihminen tarvitsee tukea, hoivapalveluiden on oltava helposti saatavilla. Tärkeimpiä tässä ovat omaishoito, kotihoito ja ympärivuorokautinen hoito. Palvelutalojen tulee olla ennemmin kodinomaisia kuin laitosmaisia. Toisaalta pitää myös edistää ikäihmisten mahdollisuutta asua kotona mahdollisimman pitkään.

Ympärivuorokautisen hoivan paikkojen riittävyydestä on pidettävä huolta. On kestämätön tilanne, että ikäihminen on pakotettu olemaan kotona, jos hän itse kokee, etteivät voimavarat riitä. Eikä myöskään voi käydä niin, että lompakon paksuus heikentää hänen mahdollisuuttaan saada tarvitsemaansa hoivaa tai lääkkeitä.

Tämän kaiken on toimittava kokonaisuutena. Omaishoitajien jaksamista täytyy tukea ja ylipäätään vanhustenhoidon työntekijöiden jaksamisesta ja riittävistä resursseista pitää huolehtia – Muuten vaatimukset vanhuspalvelujen turvaamisesta ovat tyhjällä pohjalla. Ikääntyneen väestön määrän lisääntyessä onkin aidosti huolehdittava riittävästä hoivahenkilöstön mitoituksesta.

Hoivapalveluissa on muistettava, että sekä työntekijä että asiakas ovat ihmisiä. Hyvän olon voi luoda parhaimmillaan pienellä eleellä tai kuuntelemalla. Toisaalta tarve voi olla lääketieteellistä apua, jolloin pelkät hyväntahdon eleet eivät riitä. Terveyspalveluiden on jatkossakin toimittava ja niiden on oltava saavutettavissa. Jokaisella on oikeus arvokkaaseen ja inhimilliseen vanhuuteen.

Panostetaan harrastuksiin

Me kaikki tiedämme, kuinka tärkeää on, että lapset harrastavat ja heillä on mielekästä tekemistä. Erityisesti liikunnan osalta harrastusmaksut ovat kuitenkin karanneet käsistä. Jopa keskituloisilla perheillä on vaikeuksia maksaa harrastusmaksuja, pienituloisille perheille monet harrastukset ovat mahdottomuus. Varusteet ovat kalliita ja lisäksi tulevat järjestöille maksettavat vuosimaksut. Jääkiekon harrastaminen voi maksaa jopa 3000 euroa vuodessa. Eikä muukaan harrastaminen ilmaista ole.

Tähän voidaan oikeasti vaikuttaa, jos tahtoa on. Moni kaupunki tulee harrastustoimintaa. Samoin Rovaniemellä voidaan tukea enemmän kolmatta sektoria. Eräs yksittäinen helppo asia on alle 18-vuotiainen vuorojen ja muu tilojen käytön maksuttomuus kaupungin omissa tiloissa. Tämä pienentäisi järjestöjen paineita korottaa vuosimaksuja. Jo nyt Rovaniemen vapaa-ajanlautakunta tukee eri järjestöjä – niin liikunta-, nuoriso- kuin kulttuuriporukoita myöntämällä avustuksia. Voimme kuitenkin pohtia, onko tämä riittävää?

Vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa moni valtuutettu puhui harrastusten tärkeydestä. Valitettavan usein tämä unohtuu budjettia valmisteltaessa. Vapaa-ajanlautakunnan budjetti ei nimittäin ole kasvanut vaan käytännössä pienentynyt. Siksi myös vapaa-ajan eri toiminnoista on jouduttu nipistämään, eli kehitys on ollut juuri päinvastainen. Silloin on vaikeampi tukea muutakin harrastustoimintaa, tai esimerkiksi huoltaa kaikkia latuja, ja moni matalankynnyksen toimija, bändeistä yhdistyksiin, on ilman kohtuuhintaisia tiloja.

Jos poliittista tahtoa on, Rovaniemi voisi tosissaan panostaa nuorten toimintaan ja erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin. Ja kun se tehdään järkevästi, se voi aidosti alentaa maksuja ja edesauttaa harrastusjärjestöjen ja -porukoiden toimintaa. Jokaisella nuorella tulisi aidosti olla mahdollisuus harrastaa.

Elinvoimaa Lappiin

On tärkeää säilyttää Lapin elinvoimaisuus ja pitää Lappi asuttuna. Lappiin tarvitaan lisää työtä ja turvaa. Meidän on kehitettävä edelleen perusteollisuutta ja biotaloutta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä eri elinkeinojen yhteensovittamiseen. Matkailun kehittämiseen on laitettava panoksia, ja sen kestävyydestä on huolehdittava.

Lappi ja Suomi kuuluvat arktiseen alueeseen ja meillä on paljon arktista osaamista. Arktisuutta on hyödynnettävä yhteistyössä muiden valtioiden kanssa ja kestävästi. Esimerkiksi ympäristökatastrofien seuraukset juuri tällä alueella olisivat merkittäviä. On huolehdittava, että lappilaista puhdasta luontoa säilyy jälkipolvillekin.

Lappi pidetään asuttuna huolehtimalla riittävistä julkisista palveluista. Eihän kukaan muuta alueelle, josta on liian pitkä matka kouluun tai terveyskeskukseen. On ehdottoman tärkeää, että Lapissa on jatkossakin tarjolla laadukasta ja laaja-alaista koulutusta. Siksi on huolehdittava koulutuspaikkojen riittävyydestä ja mahdollisuudesta koko opinpolkuun peruskoulusta korkeakouluun Lapissa.

Lapissakin on parannettava työelämän laatua; Nollatuntisopimuksia tulee solmia vain työntekijän tahdosta. Pienyrittäjyyttä on tuettava parantamalla yrittäjien sosiaaliturvaa ja korottamalla arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa.

Työllä ja koulutuksella on mahdollisuus pitää nuoret Lapissa ja houkutella uusia ihmisiä muuttamaan eri puolille Lappia. Työn, koulutuksen ja julkisten palveluiden saatavuus luovat inhimillisen arjen, ja ovat avaimia Lapin elinvoimaisuuteen.

Luottamuksen säilyminen keskeistä

Yhteiskunnassamme tärkeintä on luottamuksen säilyminen. Jokaisella on oltava tunne, että hän sekä saa että antaa. Siksi on tärkeää huolehtia toimivista ja laadukkaista julkisista palveluista, jotka ovat kaikille tasapuolisesti saatavilla.

Lisäksi koulutuksen on oltava myös Lapissa helposti saavutettavissa niin peruskoulun osalta kuin toisen asteen ja korkeakoulujenkin. Väestön laaja koulutustaso ja kouluttautumisen aidot mahdollisuudet eri puolilla ovat tärkeitä Lapin elinvoimaisuuden kannalta. Lisäksi Lappi tarvitsee yliopistonsa, joka on ansainnut paikkansa yliopistokentässä korkeatasoisella tutkimuksella ja koulutuksella.

Lapin tulevaisuus tulee rakentaa kestävän kehityksen periaatteelle, jotta Lapissa elinvoimaisuus ja eri elinkeinojen pohja säilyvät tuleville vuosikymmenille ja sukupolville. Puhdasta luontoa tarvitsee niin matkailu kuin metsätalouskin. Kestävän kehityksen ja kasvun luominen on kuljettava rinta rinnan.

Maria-Riitta Mällinen
Jutta Urpilainen

Piirikokouksen avauspuheenvuoro

Hyvä toverit – tervetuloa Rovaniemelle ja piirikokoukseen!

Ilokseni huomasin tämän päivän Lapin Kansassa jutun elvytyksen hyvistä puolista. Ehkä viimeinkin meidän sosialidemokraattien viesti elvytyksen tärkeydestä talouden laskusuhdanteiden aikana on mennyt perille. Leikkauspolitiikka ei tuo kuin kurjuutta ja lisälaskuja esim. mielenterveyspalveluihin ja muihin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Myös taloudellisesti vaikeina aikoina, tai oikeastaan juuri silloin, on tärkeää kehittää ja vahvistaa meidän hyvinvointivaltiota ja huolehtia siitä, että jokainen pysyy kelkan kyydissä. Taloudellisesti heikoilla ajoilla ei saa perustella maksullista koulutusta tai ihmisten toimeentulon merkittävää heikentämistä. Esimerkiksi nuorten syrjäyttämiseen puuttumisella voi säästää miljoonia. Ennaltaehkäisevyys on tärkeää – ja sitä on aidosti oltava. Syrjäyttämiseen voi vaikuttaa esimerkiksi etsivällä nuorisotyöllä tai opinrahan korotuksella. On nimittäin yllättävän paljon nuoria, jotka joutuvat ottamaan opintolainaa, eivät välttämättä valmistu eivätkä saa töitä. Turhautumisen kierre on valmis.

Koulutuksen on oltava myös Lapissa helposti saavutettavissa niin peruskoulun osalta kuin toisen asteen ja korkeakoulujenkin. Väestön laaja koulutustaso ja kouluttautumisen aidot mahdollisuudet eri puolilla ovat tärkeitä myös Lapin elinvoimaisuuden kannalta. Viime aikoina kuitenkin on kyseenalaistettu meidän laaja korkeakouluverkosto, erityisesti yliopistojen asema – ja vaadittu yksiköiden karsimista ja ns. huippu yliopistojen luomista. Silloin on helppo kuitenkin säilyttää Aalto yliopisto ja Helsingin yliopisto.

Näissä näkemyksissä ei ymmärretä, että yhteiskuntaa ja pitkällä jänteellä myös elinkeinoelämää hyödyttää parhaiten alueellisesti kattava korkeakouluverkosto, jolloin osaaminen, tutkimus ja tietotaito ovat laaja-alaisia. Jos panostetaan vain muutamiin ”huippuyksiköihin”, näivettää se väistämättä paitsi alueellista kattavuutta, myös helposti sellaisia perustieteitä ja perustutkimusta, joilla ei välttämättä heti mitattavaa hyötyä elinkeinoelämälle.

Suomen menestys pohjaa väestön hyvään koulutustasoon. On keskeistä, että meillä on toimiva polku peruskoulusta toiselle asteelle, ja kattava ammattikorkeakoulu- ja yliopistoverkosto. Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu eivät ole tärkeitä vain Meri-Lapille ja Rovaniemelle, joissa niiden toimipisteet sijaitsevat, vaan niillä on merkitystä koko Lapin tulevaisuuden ja elinvoiman kannalta. Jo nyt on vaikea löytää työvoimaa niiltä aloilta, johon ei ole mahdollista kouluttautua Lapissa. Lisäksi yliopistojen työllistävä vaikutus on merkittävä.

Eikä Lapin yliopisto ole mikä tahansa maakuntayliopisto. Lapin yliopiston tutkimuksen profiilialueet ovat kansainvälinen arktisen ja pohjoisen tutkimus sekä matkailututkimus. Lisäksi Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu tekevät uraauurtavaa yhteistyötä, jota toki voidaan vielä syventää, vaikka tutkinnot säilytettäisiinkin ennallaan. Lapin yliopistohan on kärkipäässä myös referee julkaisujen määrässä, eikä edes suhteutettuna vaan yleisesti.

Lapin yliopiston säilymiseen ei saa tuudittautua vaan näihin puheisiin tulee puuttua. Torjuntavoittoja on otettu ennenkin, mutta tärkeintä on olla ajoissa. Minä en ainakaan halua, että tämäkin menee Ouluun ja Lapin yliopistosta tulee Oulun yliopiston sivupiste, joka todennäköisesti Kajaanin yksikön tavoin kuihdutetaan.

Erityisesti vaalitantereilla on paljon puhuttu työttömyyden vähentämisestä ja työttömyysloukuista. Nykyinen perusturva-malli ei ole valmis. Toisilla puolueilla on tähän oma ratkaisunsa – perustulo, niin kutsuttu kansalaispalkka. SDP ei ole kuitenkaan pystynyt esittämään omaa vastausta tai ratkaisua. Sosialidemokraatit ovat vain tyytyneet sanomaan ei. Kuitenkin meidän on löydettävä tapoja, joilla kannustetaan työn tekoon, ilman, että se johtaa työntekijä riistämiseen. Näinhän tapahtuu, kun työtön velvoitetaan työskentelemään vain korotetulla työttömyysturvalla eli ilman oikeaa palkkaa. Toivonkin hartaasti, että me sosialidemokraatit, jotka olemme luoneet tämän hyvinvointivaltion, osallistumme myös perusturvan kehittämiseen. Tämän viestin aion viedä tulevaan puoluevaltuustoon ja odotankin teiltä kommentteja.

Vaaleihin on enää kolme viikkoa. Meidän jokaisen on tehtävä kovasti töitä, jotta vaalitulos on hyvä. Nyt on tehtävä kaikki – on käytävä äänestämässä ja kerrottava siitä kaverillekin. Nyt on tärkeää, että äänestysaktiivisuus saadaan korkeaksi. Puolue on onnistunut lisäämään luottamusta – ja vaalikentillä on helppo olla sosialidemokraatti. Ilokseni olen saanut huomata, kuinka innokkaita ja osaavia ehdokkaita meillä on. Ja yhteishenki on ollut hyvää alusta saakka. Ehdokkaat ovat ennakkoluulottomasti järjestäneet yhteisiä tilaisuuksia ja kampanjoineet porukalla. Antti Rinne oli viikon vaihteessa Lapin vierailulla kokonaiset kolme päivää – ja tuvat olivat täynnä. Nyt sosialidemokraattien vaihtoehto aidosti kiinnostaa. Tehdään töitä loppuun saakka ja 19.4. päivä on meille hyvä. Jokaiselle oikeasti löytyy meidän kattavalta listalta ehdokas: on nuorta, iäkkäämpää, naisia, miehiä. On niin helppo löytää ehdokas!

Näillä sanoilla julistan piirikokouksen avatuksi.

Tasa-arvoa työelämään

Tasa-arvo on minulle tärkein poliittista päätöksentekoa ohjaava arvo. Tasa-arvo on vastakohta eriarvoisuudelle, hierarkioille ja rakenteille, joita on paljon meidänkin Suomessa.  Tasa-arvo vapauttaa ja takaa inhimillisen arjen. Tasa-arvoa uupuu vielä vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen asemassa, ja jopa yksinelävien verovähennyksissä. Eriarvoisuus on näkyvää jopa terveyspalveluissa. Suuret tuloerot luovat eriarvoisuutta.

Naisten ja miesten välinen huono palkkatasa-arvo on epäkohta, joka on Suomessa erittäin laajasti tiedostettu, mutta tilanne polkee paikallaan.  Tilanteen muuttumattomuus kuvastaa, kuinka syvällä asenteissa ja rakenteissa epätasa-arvo on. Suomessa on Pohjoismaiden sukupuolisesti jakautuneimmat työmarkkinat – on ns. naisten ja miesten aloja. Vaikka naiset ovat usein korkeammin koulutettuja kuin miehet, se ei ole vaikuttanut naisten palkkakehitykseen. Seuraavaan hallitusohjelmaan onkin kirjattava kattava työelämän tasa-arvo-ohjelma. Lisäksi seuraavassa keskitetyssä palkkaratkaisussa on huomioitava tasa-arvon näkökulmat.

Yksi ratkaisu olisi vanhemmuuden kustannusten tasapuolinen jakautuminen. Tämä voitaisiin ratkaista siten, että jokainen työntekijä maksaa sairausvakuutusmaksullaan vauvakustannuksia. Lisäksi palkkausjärjestelmiin tarvitaan lisää avoimuutta ja vertailevuutta. Usein naisen palkka jää pienemmäksi jo ensimmäisissä palkkaneuvotteluissa – ja kerran jäätyään jälkeen, laahaa palkkataso alempana koko työuran. Me naiset tarvitsemme lisää rohkeutta vaatia ja miehet tarvitsevat enemmän rohkeutta olla kotona.

Vaikka miehet osallistuvat tänä päivänä paljon lastenhoitoon, edelleenkin pääasiallisen vastuun kantaa nainen. Usein päätökseen vaikuttaa taloudellinen tilanne. Koska miehen palkka on usein korkeampi kuin naisen, on järkevämpää, että nainen hoitaa lasta kotona. Mutta entä jos naisten aloja arvostettaisiin yhtä paljon kuin miesten ja palkat olisivat korkeampia? Entä jos vanhempainvapaajärjestelmää uudistettaisiin 6+6+6-mallin mukaisesti ja huomioidaan kaikenlaiset perheet?

Tasa-arvon päivä on tänään 19.3. Nyt on aika siirtyä puheista tekoihin ja poistaa ilmiselvät epäkohdat.

Palveluiden leikkaaminen tai poistaminen vaikuttaa suoraan ihmisten arkeen ja palvelutasoon.

Uusi Rovaniemi kysyi, voiko kuntataloutta korjata kuntien tehtäviä karsimalla. Alla vastaukseni.

Valtion tulee huolehtia riittävästä rahoituksesta, jos se lisää kuntien tehtäviä. Palveluiden leikkaaminen tai poistaminen vaikuttaa suoraan ihmisten arkeen ja palvelutasoon. Säästöjä on löydettävä muuten kuin kuntien tehtäviä ja palveluita vähentämällä. Liian usein leikkauksia pyritään kohdistamaan ei-lakisääteisiin palveluihin, joita ovat muun muassa nuorisotalot, liikuntapalvelut ja teatteri. Kuitenkin ne ovat tärkeitä kuntalaisille ja niillä on merkityksensä ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ajatellen. Lisäksi esimerkiksi monipuolisilla nuorisopalveluilla on tärkeä rooli syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä, koska kyse on erittäin matalankynnyksen toiminnasta. Leikkaamalla näistä palveluista, lasku tulee perässä – näin terveyspalveluiden menot taas kasvavat. Säästötoimenpiteissä onkin käytettävä tarkkaa harkintaa, jottei lisätä menoeriä muualla ja samalla lisätä ihmisten pahoinvointia. Entä millainen on sellainen Rovaniemi, jossa ei ole uimahallia tai orkesteria?

Ur3