Aloite: Koulukuljetukset kahdesta kodista

Uusioperheet ja lasten yhteishuoltajuus ovat nykypäivää myös Rovaniemellä. Avioeron jälkeen vanhemmilla saattaa olla lapsiinsa yhteishuoltajuus, jolloin lapset asuvat vuorotellen molempien vanhempiensa luona. Moni lapsi siten asuu kahdessa kodissa. Esimerkiksi Torniossa on vuodesta 2014 alkaen kustannettu koulukuljetuksen piiriin kuuluville peruskoululaisille maksuton kuljetus molempien vanhempien osoitteesta.

Rovaniemellä ei kuitenkaan ole mahdollista saada peruskoululaisen koulukuljetusta kuin yhdestä kodista, siitä osoitteesta, joka on merkitty väestörekisterijärjestelmään vakituiseksi asunnoksi. Tämä ei vastaa monien lasten ja vanhempien tarpeeseen, vaan koulukuljetukset joudutaan kustantamaan omakustanteisesti lapsen toisesta kodista. Tilanne on sujuvan arjen kannalta järjetön eikä nykyinen järjestelmä tunnista nykyaikaisia monimuotoisia perheitä. Taloudellisen tilanteen mukaan uuteen kuljetusmalliin voitaisiin siirtyä porrasteisesti, esim. sopivien kilometrimäärien mukaan.

Esitänkin, että Rovaniemellä selvitetään mahdollisuus järjestää koulukuljetuksen piiriin kuuluville peruskoululaisille maksuton koulukuljetus molempien vanhempien osoitteesta, jos heillä on yhteishuoltajuus.

 

facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *